Aikamatkustajan blogi

Puhelimeni kertoo, että olen tänään soittanut jalkapallovalmentajalle, papille, tutulle Espanjaan ja kaksi kertaa tädilleni Savonlinnaan. Eilen soitin autokorjaamoon ja tyttäreni ystävälle. Toissapäivänä lentoyhtiöön, joka on jo lopettanut toimintansa sekä opiskelukaverille, jota en ole nähnyt vuosikymmeneen. Aika aktiivista sosiaalisuutta näin introvertille ihmiselle. Paitsi etten oikeasti ole soittanut näihin numeroihin. Luuriin tuli ensin sellainen vika, että se vääntäytyi itsekseen ääniohjaukselle. Sitten se alkoi lupaa kysymättä soitella numeroihin, jotka se kaiveli kontakteistani jos en muistanut sulkea puhelinta. Keskellä yötä hinausfirmaan ja aamuyön tunteina entisille työkavereille. Se oli sen verran kiusallista, että vehje oli pakko kesyttää ottamalla siltä sim-kortti pois. Silti se tekee lähestymisyrityksiään, tai yrittää tehdä, ymmärtämättä että on kastroitu. Tätähän teknologian kanssa eläminen on. Takuuaika menee umpeen, sitten laitteeseen ei saa enää päivityksi...

Ei minulla ole erityistä syytäkään mollata Nokiaa, sitä kun tekevät jo kaikki. Tai jos nyt oikein kaivamalla syitä kaivellaan, niin firman osakkeet ovat 60 prosenttia miinuksella, joten taloudellinen motiivi tietysti on olemassa. Sitten on se kiusallinen kokemus nokialaisen käyttämisestä, kun en vuoden aikana oppinut löytämään luuristani mitään ja jos löysin, en seuraavalla kerralla muistanut mistä. Onneksi laite hajosi ja pääsi aitoon hyötykäyttöön lasten leikkeihin, missä se tuntuu toimivan mainiosti.  Nokiaa lyö myös entinen design-johtaja Adam Greenfield New York Timesissa . “Mitä hyötyä on 8 megapikselin kamerasta, jos ei löydä nappia mistä sitä käytetään?” Ongelma on helppo paikallistaa: tapa ajatella on väärä. Annoin 4-vuotiaan lapseni testata uutta iPhonea. Hän osasi välittömästi selata kuvia, katsoa videoita sekä vastata puheluun ennen kuin ehdin edes neuvoa. User experience iPadin kanssa oli samanlainen. Jotain on tehty oikein, kun laitteita osaavat käyttää myös lapset, ...