Tekstit

Näytetään tunnisteella vaatteet merkityt tekstit.

Post Tonny Generation

Kuva
Koskaan mikään vaate ei ole muuttunut niin nopeasti niin epätrendikkääksi kuin viime vuonna ostamani retrohenkinen t-paita. Siinä lukee Vostok CCCP 1961 ja kuvassa on neuvostoliittolainen raketti. Venäläisistä raketeista vain tulee ihan vääriä mielikuvia.  Huolestuin hiukan.  Suomessa tuskin käyttäisin paitaa, ettei kukaan pahoita mieltään tai pidä minua Putinin kannattajana. Mutta mehän asumme Romaniassa. Ehkä syytä on myös siinä, että olemme pikkukaupungissa, mutta täällä t-paidat eivät ole yhtä merkityksillä ladattuja kuin urbaanissa kaupunkikulttuurissa. Paidalla ei siis voi varsinaisesti viestiä kaikille omista arvoistaan, ei kertoa vitsejä, eikä myöskään onnistu pahoittamaan kenenkään mieltä.   Olen seuraillut muiden t-paitamuotia. Tällä viikolla vastaan tuli vanhempi herra, jonka paidassa luki isolla Corona – Lo mas bueno. Olen varma, että hän kantoi sitä ilman minkäänlaista ironiaa. Vanhalla rouvalla taas oli tyylikäs musta paita tekstillä Cocaine & Caviar. Se...

Eurologisia tutkimuksia

Kuva
Kestotesti on nyt ohi, tässä lopulliset tulokset. Kun muutimme kolme vuotta sitten Suomeen, saimme tuotua mukana vain tärkeimmät tavarat ja uusimmat vaatteet. Suurin osa Irlannista tuoduista vaatteista on edelleen siistejä. Suomesta ostetut uudemmat ovat enimmäkseen kierrätyskunnossa. H&M:n , Jack & Jonesin ja Anttilan vaatteet kestävät vuoden tai pari. Dressmanista ostettu pusakka ratkesi alle puolessa vuodessa ja K-kengästä ostetut kahdet skeittikengät murenivat muutamassa kuukaudessa. Ymmärrän kyllä, että laatua saa kun maksaa enemmän, mutta suurin osa Irlannista ostetuista vaatteista oli myös halpoja. Kaikista kaupoista halvin oli Penneys (Englannissa Primark) . Hämmästyttävintä on ollut havaita, että sieltäkin ostetut vaatteet ovat edelleen hyvässä hapessa. Takki taisi maksaa kaksikymppiä ja toppaliivi viisitoista. Ei mitään vikaa. Burtonista ostetut paidat ja Berskan farkut ovat kuin uusia, eivätkä nekään syöneet kuukauden ruokakassaa. Adidakset ja Benettonit p...