Tekstit

Näytetään tunnisteella cluedo merkityt tekstit.

Professori Luumun arvoitus

Kuva
Tällä viikolla testataan romanialaisen demokratian toimivuutta. Asetelma on vähän kuin ylipitkä Cluedo-peli, jossa kaikki epäilevät kaikkia eikä kukaan keksi oikeaa vastausta. Jälkimmäinen erä pelataan sunnuntaina presidentinvaalien toisella kierroksella, mutta varsinainen draama saattaa vasta alkaa siitä, kun äänet on laskettu ja kortit paljastetaan. Tunnelma ei koskaan ole ollut yhtä jännittynyt ja sähköistynyt. Perheet ovat jakautuneet kahtia, kuten koko kansakunta. Toreilla osoitetaan mieltä, milloin mitäkin vastaan. Mistään muusta ei tällä hetkellä edes puhuta kuin vaaleista. Tämä johtuu ensimmäisen kierroksen “jytkystä”, jonka aiheutti kaikkien ennusteiden vastaisesti sitoutumaton äärioikeistolainen ehdokas. Kukaan ei tunnu tietävän miten näin voi edes käydä.   Puolueiden ulkopuolelta ilmestyneen Professori Luumun voitolle on haettu selityksiä niin Putinista, Trumpista kuin TikTokistakin. Paikallinen valtamedia jätti venäjämieliseksi leimatun ehdokkaan täysin huomiotta ...

Überhygge

Kuva
Scifin ystävänä olen aina innokkaasti fantasioinut mitä tapahtuisi jos jokin kuvitteellisista maailmaa uhkaavista kauhuskenaarioista toteutuisi. Olen suunnitellut miten suojautuisin, suojelisin läheisiäni, taistelisin vihollisia vastaan. Olen miettinyt miltä pelko ja epätoivo tuntuisivat. Kaikista kirjoista ja elokuvista huolimatta en ole osannut valmistautua millään lailla. Minulla on koko ajan sellainen olo, että kun heräämme aamulla, kaikki on taas palautunut normaaliksi. Mutta eipä ole. Kuten nuorin lapseni sanoi:  mä niin toivon, ettei mitään koronavirusta olisi tullut .   Tuliko se sitten yllätyksenä? Ei. Pandemia pääsee iskemään kun ihmislajin immuniteetti on riittävä heikko. 1918 alkanut espanjantauti sairastutti kolmanneksen maapallon väestöstä sekä suuren määrän sikoja. Sen jälkeiset influenssat ovat kaikki tiettävästi olleet sukua mahtavalle espanjantaudille, mutta eivät kuitenkaan sama virus. Siihen meillä olisi jo jonkinlainen vastustuskyky olemassa. Ihmismui...