Aikamatkustajan blogi

Romanialla ja Suomella on yhteistä se, että molemmissa maissa on edelleen paljon metsää, mikä on iloinen asia. Metsissä asuu myös karhuja ja kummassakin maassa juodaan Karhu-nimistä olutta (romaniaksi Ursus). Oluen menekistä en tiedä, mutta karhuja Romaniassa on kolme kertaa enemmän kuin Suomessa, yli 6000 yksilöä, itse asiassa eniten koko Euroopassa. Metsääkin tosin riittää. Karhuja myös pelätään molemmissa maissa, vaikka niitä harva koskaan näkee livenä ja ne pelkäävät ihmisiä. Vai pelkäävätkö sittenkään?   Meillä kävi vastikään karhu kylässä. Illan pimetessä puhelin piippasi terävää varoitusääntä, kuten täällä on tapana. Ilmoitus ei ollutkaan säähän liittyvä, kuten yleensä, vaan kerrottiin, ettei ole hyvä ilta lähteä kaupungille. Nuori kontio oli juoksennellut meidän kotikadulla, todisteena siitä on valvontakamerakuvaa. Emme siis lähteneet katsomaan nallea, koska en osannut ottaa varoitusta vakavasti. En todellakaan ajatellut, että karhu juoksentelisi ihan oikeasti keskellä kaup...

Lapsena kuljin koiran kanssa metsässä. Kavereita ja harrastuksia ei aina ollut, aikaa sitäkin enemmän. Viihdyin yksin ja löysin metsästä mystisiä paikkoja, jotka uskoin vakaasti keksineeni ensimmäisenä. Näkymiä, joita kukaan muu ei ollut nähnyt. Reittejä, joita kukaan muu ei ollut kulkenut – vaikka sinne jonnekin vei tallattu polku. Löysin suuren taikakiven, jonka päälle pääsin juuri kiipeämään. Siellä istuin ja keräsin itseeni energiaa, varsinkin silloin kun aurinko oli juuri laskemassa. Ja varsinkin silloin kun tuntui, että elämä potki päähän. Metsän läpi siivilöityvä valo oli erityisen maaginen. Koin vahvasti olevani luonnon kanssa yhtä. Tunsin oloni hyväksi. Metsässä oli voimaa.   Jostain syystä en muista nostinko koirankin voimakivelle istumaan. Ehkä. Ehkä me meditoimme siellä yhdessä. Ainakin se sopisi tarinaan. Olin yksin ja samaan aikaan en ollut, sillä koiran kanssa oli aina turvallista liikkua. Viisas ja uskollinen mäyräkoiramme tiesi aina missä koti on ja olisi taistellu...