Tekstit

Näytetään tunnisteella ceausescu merkityt tekstit.

Idän pikajunassa

Kuva
Pitkällä junamatkalla pohjoisen Romanian halki on aikaa katsella ohi vilistäviä kyliä ja pikkuisia rautatieasemia. Kovin paljon kumpikaan ei ole muuttunut siitä, kun katselin niitä ensimmäisen kerran, tasan 25 vuotta sitten matkuessani samaa reittiä.   Kylissä on kunnostettu vanhoja ja rakennettu uusia taloja. Asemat näyttäisivät olevan ennallaan, mitä nyt pientä murenemista on ehkä tapahtunut. Kaikilla juna-asemilla on samanlaiset punaiset tai siniset muovipenkit, ehjiä tai ei, ja ryhdikkääseen univormuun sonnustautunut junanlähettäjä. Monet asemat ovat kauniita, mutta mitään kunnostusta niille ei ole tehty. Veikkaisin, että jopa melodia, joka ilmoittaa junan saapumisesta on sama kuin silloin. Tosin en mene siitä takuuseen.   Omassa kotikaupungissakin on oikein herttainen asema, itävaltalaisten suunnittelema ja rakentama, yli sata vuotta vanha. Entisöitynä ja kunnostettuna se voisi olla matkailunähtävyys, kaupungin ylpeys, jota turistit tulisivat valokuvaamaan. Nyt unohtuneen...

Vinksin vonksin

Kuva
Suurin kulttuurishokki ei aiheudu ilmastosta, ruoasta eikä taloudesta vaan ihmisten käyttäytymisestä. Romaniassa minua on aina hämmentänyt se, miten romuna kaikki on. Tuntuu siltä, ettei mitään koskaan korjata. Miksi? Infra on rikki. Kadut, sillat ja talot murenevat. Kommunismin kaaduttua vanhaa järjestelmää syytettiin vuosikausia johdonmukaisesti kaikista ongelmista. Kaikki oli Ceausescun syytä. Sitten syyllisiksi löytyivät köyhyys, huono hallinto ja korruptio. Vika oli siinä, ettei oltu EU:ssa, jäsenyyden jälkeen vika oli EU:ssa. Oli todellinen syy mikä tahansa, ongelmat johtuvat kuitenkin ihmisistä.  Viimeiset 15 vuotta EU:n rahahanat ovat olleet herutettavissa kehityshankkeisiin. Toki niitäkin on toteutettu, mutta yleiskuva on silti 30 vuotta diktaattorin teloituksen jälkeenkin hyvin post-kommunistinen. Kaikki on enemmän tai vähemmän vinksin vonksin ja heikun keikun. Yhteiskunta ei toimi niin kuin sen pitäisi. Kaikki uskottavat selitykset alkavat olla vähissä. Kyllä, korruptio ...

Traktorien lyhyt historia Romaniassa

Kuva
Puhelintani kuunneltiin, kun asuin Romaniassa. Olen siitä ihan varma. Asunnossa oli vanha lankapuhelin, josta kuului satunnaisen puheen lisäksi rahinaa ja kohinaa ja johtoakin oli paikattu pariin kertaan. Tutkin puhelimen sisältä ja ulkoa, mutta en löytänyt mitään. Eräänä päivänä puhelin oli selittämättömästi vaihtunut uuteen. Uudestakaan puhelimesta en löytänyt siihen kuulumattomia laitteita. En tosin tiedä miltä ne mikrofonit näyttävät. Ehkä ne olivat keittiön kaappien takana, kuten Romaniassa väitettiin. Jos salainen poliisi kuunteli puheluitani tai seurasi minua, en löytänyt siitä mitään todisteita. Saavuin maahan junalla Moskovan ja Odessan kautta ja ylitin rajan Ukrainasta. Minulla ei ollut mitään järkevää tekemistä siellä, sanoin etsiväni töitä. Herätin siis varmasti epäilyksiä. Sitäpaitsi seurustelin tytön kanssa, jonka yksi eno oli poliisipiirin ylin johtaja ja toinen salaisen poliisin päällikkö. Sain vuosia myöhemmin kuulla, että rikosrekisteritietoni oli selvitetty saman tie...

Sirkus saapuu Brysseliin

Kuva
Suomesta lähtee EU-parlamenttiin varsin edustava ja tasapainoinen joukko asiallisia poliitikkoja. Toisin kävi Romaniassa. Yksi romanialaislehti kuvaili vaalivoittajia bussilastilliseksi sirkuslaisia. Sekin saattaa olla loukkaus sirkuslaisia kohtaan. On mukana tietysti myös vakavastiotettavia poliitikkoja, mutta yhtä arvaamattomaan ja värikkääseen edustukseen ei meillä olisi päästy vaikka parlamenttiin olisi lähetetty kaikki tarjolla olleet julkkisehdokkaat uimareista kehonrakentajiin. Corneliu Vadim Tudorin rinnalla Timo Soini vaikuttaa kesyltä populistipuolueen johtajalta. Tudor toimi kommunismin aikaan Causescun hovirunoilijana ja naputteli vuosikymmeniä uskollisesti ‘Karpaattien neroa’ ylistävää lyriikkaa ja lehtitekstiä. Vallanvaihdon jälkeen äärioikeistolaisen Suur-Romania puolueen perustanut Tudor ihailee kommunismin ajan nationalismia ja diktatuuria sekä vihaa täydestä sydämestään ainakin unkarilaisia, mustalaisia, homoja ja juutalaisia. Tudor on nimittänyt vaalijulisteissa ...