Aikamatkustajan blogi

3-vuotias kysyi aamulla heti herättyään hankalia. “Isä, jos metsässä tulisi vastaan susi ja karhu, taistelisitko niitä vastaan?” Väistin hankalan tilanteen sanomalla, ettei lähimetsissä ole kumpiakaan, mikä ei itse asiassa taida edes pitää paikkaansa. Hetken päästä tuli lisää. “Jos vastaan tulisi tiikeri, taistelisitko isä?” Lupasin taistella, koska olen melko varma, ettei tiikeriä tule vastaan ellemme muuta Intiaan. Ajattelin, että on minun oltava poikani odotusten mittainen ja otettava se riski, koska nautin häpeilemättä lasten varauksettomasta ihailusta. Isähän on supermies ja pystyy mihin tahansa – taistelee vaikka tiikerin kanssa. Isän rooli on taisteluista ja osittaisesta fiktiivisyydestä huolimatta elämän tähänastisista rooleista palkitsevin ja mieluisin. Sekin on rooli, kuten meillä on roolimme töissä ja kaveripiireissä ja ne kaikki poikkeavat hiukan toisistaan. Ajatuksesta kiitän ystävääni, joka sanoi ottavansa oman puuduttavan työnsä teollisuusvartijana roolina, jota hä

Seurasin autosta suurta draamaa eräänä aamuna Töölössä. Rantatietä ylitti joukko kanadanhanhia suurella päättäväisyydellä. Aikuisia oli neljä ja lapsia ainakin kahdeksan. Autot pysähtyivät kohteliaasti ja keinahteleva tienylitys sujui hyvin aina siihen saakka kun hanhivanhemmat äkkäsivät tien toisella puolella aamukävelyllä olevat kaksi koiraa. Untuvikot komennettiin takaisin juuri ylitetylle tielle, sitten joukko jäi siihen epätietoisena odottamaan. Kun koirat olivat menneet ohi, matka jatkui taas onnellisesti kohti vesirajaa. Tämä tapahtui siis aivan siinä pääministerin virka-asunnon lähistöllä. Jotenkin tuosta hanhien marssista tuli mieleen hallituksen muodostaminen. Nyt kun maassa on vihdoin uusi uljas johto, pitäisi kaiken draaman jälkeen olla huojentunut olo, mutta onko sittenkään. Päinvastaisista vakuutteluista huolimatta kaikki meni komeasti metsään alusta asti. Tunnustelut olivat riitaisia, syyteltiin ja kiristettiin, kaikki yrittivät saada mahdollisimman paljon omia vaatimuk

Aah – se tuntuu ilmassa, se tuntuu ruumiissa. Kevät. On ollut ahdistava, mutta nyt se on ohi. Blogia ei ole jaksanut pitää elossa. Yleinen ilmapiiri maassa on muutenkin painostava ja tulehtunut. Töissä on musertanut pitemmän aikaa, mutta se onneksi muuttuu pian. Uutta kotia ei ole löytynyt. Ahdingossa on kuitenkin se hyvä puoli, että aina on tilaisuus oppia jotakin. Seuraavat viisaudet on käytännön elämässä omakohtaisesti kantapään kautta testattu ja oikeiksi todettu, enkä yritäkään väittää keksineeni niitä kaikkia itse. 1. Luota vaistoosi. Se on kuitenkin aina oikessa, vaikka juuri sillä hetkellä näyttäisi muulta. Jos kysyy neuvoa toisilta, saa yhtä monta erilaista vastausta. Oman elämän päätökset on syytä tehdä itse ja ottaa niistä itse myös vastuu. 2. Älä hukkaa mahdollisuuksia. On turha ajatella, että saa toisen tilaisuuden. Ei sitä tule. Samaan tienhaaraan ei voi palata, koska sitä ei enää ole. Menemällä samaan paikkaan samaan aikaan seuravalla viikolla, ei näe samoja ihmisi