Aikamatkustajan blogi

Hyvät kaupungin päättäjät. Löysin sanomalehdestä työpaikkailmoituksenne , koskien avoinna olevaa eläintarhan johtajan vakanssia. Haluaisin kovasti tulla valituksi tähän maassamme ainutlaatuiseen ja siksikin kiehtovaan virkaan. Olen vieraillut Korkeasaaressa lukemattomia kertoja lapsesta asti ja viihtynyt muutenkin eläinten kanssa. Meillä oli kotona kolme koiraa. Olen myös aina pitänyt kovasti saarista, tosin enemmän trooppisista.  Kelpoisuusvaatimuksena edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa ja kokemusta hallinto- ja johtamistehtävissä. Mitään näistä minulla ei valitettavasti oikein ole, mutta nautin uusista haasteista. Korkeakoulututkinnon voin toki hankkia myös työnohessa opiskellen tai sopivasta ulkomaisesta oppilaitoksesta vaikka ostamalla, jos tämä katsotaan virantoimituksen kannalta välttämättömäksi.  Olen puurtanut valtaosan työvuosistani mainostoimistoissa, mikä omalta osaltaan antaa varmasti paljonkin valmiuksia tähän tehtävään ja kompensoi ehkäpä päte...

Viikko sitten valittiin Suomen parhaat työpaikat . Isojen ykkönen oli Ikea , mikä ilahduttaa siksi, että imagonkin mukaan olettaa, että juuri Ikeassa ollaan hymysuin. Onneksi se ei ole väkinäistä. Mainostoimistot eivät näillä listoilla keiku, mikä ei varsinaisesti yllätä. Mainosalan imagoon kuitenkin kuuluu, että töissä on olevinaan kivaa ja tapahtuu kaikkea jännää. Juhlitaan ja tavataan tv:stä tuttuja julkkiksia. Ja vaikka vauhtia olisi liikaakin, onhan sentään kohtuullista korvausta vastaan ilo palaa loppuun. Todellisuus on hiukan toista. Joko töitä on järjettömän paljon; niin paljon, ettei niitä mitenkään pysty enää tekemään hyvin, mutta kukaan ei tohdi myöntää asiakkaille, että ei tämä nyt oikein onnistu. Mitä tahansa myydään millä hyvänsä hinnalla ja sitten ristitään kädet ja toivotaan, että joku ehtii ja osaa tehdäkin jotain kun lasku on jo lähtnyt. Toinen äärimmäisyys on, että ei ole mitään tekemistä. Tai yhdellä on ja toisella ei ole. Silloin kylmäpäisesti lomautetaan, irtisa...

Töissä on hiljaista. Siis kun töidenkin puolesta on hiljaista, hiljaisuus korostuu entisestään. Irlannissa poppi soi aina, harvoin vietettiin hiljaisia päiviä. Olen ehdottanut sitä useampaan kertaan täälläkin, mutta aina vastustus voittaa. Joidenkin mielestä musiikki häiritsee keskittymistä, toiset epäilevät, ettei tyylilajista päästäisi yksimielisyyteen, osa haluaa kuunnella omaa musiikkiaan yksin ja olla omissa oloissaan. Ok.  Näin se toimi Irlannissa: se joka tuli aikaisin töihin, tyrkkäsi iPodinsa kiinni stereoihin. Jos musiikki alkoi kyllästyttää, huutoäänestyksellä sai vaihdettua dj:n tai soittolistan. Yleensä kaikki olivat tyytyväisiä, ainakin protestiääniä kuultiin harvoin. Tähän on monta hyvää syytä. Irlantilaisilla on kollektiivisesti mainio musiikillinen tyylitaju, se on luultavasti geeneissä. Kaikki arvostavat viihtyisää työympäristöä, minkä luomisessa musiikki tekee ihmeitä. Ja musiikin kuunteleminen yhdessä on sosiaalista ja luo yhteishenkeä, se on hieno yhteinen koke...

"Minä vihaan imurointia", ilmoitti irlantilaisen työpaikan siivooja yhtenä aamuna rehellisesti ja mitään salaamatta. Se myös näkyi. Vihattu imurointi tapahtui sukkelaan keskilattialla pyörähtäen, montaa minuuttia ei kulunut. Pöytien tai tuolien alle imuri ei koskaan päässyt, nurkista puhumattakaan. Pian hän teki jo iloisesti lähtöä. Pölyjä ei pyyhitty, eikä kukaan huomauttanut asiasta. Otin tavaksi pyyhkiä kosteuspyyhkeillä oman pöytäni joka toinen viikko. En koskaan saanut selville pitivätkö kollegat minua tärähtäneenä, mutta oletan niin. Toisena aamuna yllätin rakkaan siivoojamme toimistolta suihkuttelemasta ‘ilmaa raikastavaa’ sprayta. Tolun tuoksu olisi ilahduttanut kuusenhavusuihketta enemmän. Paloportaissa tuli tosin jouluisen kotoisa tunne, kun portaisiin kerääntyneeseen pölyyn oli aurautunut kulkureitti kuin vastasataneeseen lumeen ja havut tuoksuivat. Katosta roikkuvat mustat hämähäkinseitit keinahtelivat levollisesti laajoissa kaarissa, ilmastointilaitteen huminassa...

Jos leipätyö alkaa taas leipäännyttää tai jos lama kaataa veneen, kaikki menee päin prinkkalaa ja alanvaihto on edessä, tiedän mitä haluan. Haluan pesulateknikoksi. Lehdessä oli ilmoitus alkavasta koulutuksesta. Pesulateknikon erikoisammattitutkinto, kaksi vuotta. Olen aina pitänyt pesuloista. Ensinnäkin, toisin kuin mainostoimistoissa, pesuloissa on puhdasta. Pesuloissa on sellainen höyryinen, kotoisan äidillinen tunnelma. Niissä on töissä ihanan lämpöisiä, pehmeäkätisiä, hoitoainemainosten tuoksuisia tyttöjä, jotka kurkkivat silmät säihkyen hohtavan puhtaiden lakanarivien takaa. Toisin kuin mainostoimistoissa, pesuloissa ei ole koskaan kiire – koneet pesevät sitä vauhtia kuin pesevät. Ei kenellekään tule mieleen kysyä, voiko niitä laittaa pesemään puolta nopeammin. Asiat tehdään aina samassa järjestyksessä, jokaisella työvaiheella on oma paikkansa, eikä niiden nimiä vaihdella joka asiakkaan kohdalla ja hinnoitella eri tavalla. Pesuloissa on tyytyväisiä asiakkaita. Pesulan maailma on...