Aikamatkustajan blogi

Kävin maauimalassa. Ensimmäiseen huolenaiheeseen törmäsin jo parkkipaikalla. Melko varmasti jätin autoni luvattomalle paikalle vaikkei siinä sanottukaan että se oli luvaton. Jätin silti. Portilla jonottaessa huolestuin uimahousuistani, joissa on lahkeet. Uimahallista minut saateltaisiin julkisesti nöyryyttäen ulos. Kävisikö maauimalassa samoin? Pohdin myös saako omia eväitä syödä (saa), voiko altaaseen viedä pallon (ei voi) ja jos teen jotain väärin, tuleeko joku huomauttamaan siitä (ei tullut).  Koska suomalainen yhteiskunta on piripintaan täynnä sääntöjä, on kunnia-asia noudattaa niitä kaikkia. Siinäkin tapauksessa, että ne olisivat keskenään ristiriitaisia ja kumoaisivat toisensa. Ei, en todellakaan pidä säännöistä, mutta tiedän miten innokkaita suomalaiset (ja suomalaistuneet maahanmuuttajat myös) ovat valvomaan niitä. Me olemme ilmiantajia. Tai ehkä meidät on kasvatettu niin, en tiedä. Joka tapauksessa tärkeämpää kuin se, että olisi hauskaa on ehdottomasti se, että noud...

Ennen puhuttiin kymmenyksistä, siis siihen aikaan kun veroa kantoi vain kirkko. Nyt niitä kantavat molemmat, vaikka kirkko kuuluu valtiolle. Valtio, jota tällä hetkellä edustaa uuden verolinjauksen tehnyt monivärinen hallitus, on sitä mieltä, että emme ansaitse kovin paljon ja meiltä sopii ottaa. Ja siitä, minkä ikäänkuin ansaitsemme, he ottavat karkeasti 50% isänmaalle. Omasta puolesta saamme maksaa korotettua arvonlisäveroa, jo ennestään kalliista erilaisilla e-tunnuksilla maustetusta ruoasta. Valtion eli isänmaan puoleen ei kannata kiintyä. Isänmaallisia meidän kuitenkin odotetaan olevan tässä alvisodassa. Prosenteista tuli mieleen isänmaallinen innovaatio, jonka päätin julkaista näin valtion vapaasti hyödynnettäväksi. Joten Altia, prego . Tämä on henkilökohtainen panokseni isieni maan hyväksi kun ymmärrän varsin hyvin, että kerätyt verokillingit eivät pitkälle riitä. Saako niillä edes joululahjapullot valtionyhtiöiden johdolle? Olen ideoinut 100% kotimaisen innovatiivisen uutuustu...

Hyvinvointi ja oikeudenmukaisuus. Kumpikaan ei koskaan toteudu kaikkien mielestä oikein. Klassisin tuloerojen tasaamisen resepti lienee se, että otetaan rikkailta, annetaan köyhille ja täytetään siinä sivussa omatkin taskut. Mutta kuka päättää ketkä niitä rikkaita ovat, miten heiltä otetaan ja kenelle pitäisi lopulta antaa? Onneksi vuoden karikatyyriksi valittu Jutta Urpilainen on nyt ilahduttanut meitä yhdellä Suomen taloushistorian hämmentävimmistä aloitteista. Rikkaita ovat ne, jotka ansaitsevat yli sata tuhatta euroa vuodessa. Heiltä siis otetaan. Nopeasti kaikille onkin varmaan valjennut, että otsikon P tarkoittaa palkkaa. Solidaarisuusvero kuulostaa yhtä raikkaalta kuin tuprahdus itäsaksalaisen auton pakoputkesta. Harmittaa etten ole rikas, muuten olisin varmasti jo loistoautoni takapenkillä vinhaa vauhtia kiikuttamassa verottajan tykö hiukan solidaarisuutta . Vihdoin voisin kantaa vastuuta. Sitten kun valtion arkun pohja taas näkyy, voisin antaa pois koko omaisuuteni ja nous...

Olen istunut tänä kesänä monta kertaa Lauttasaaren uimarannan kahvilassa . Kahvila on suosittu. Terassilla on aina väkeä, jopa sateella. Luukulla on usein jono. Henkilökuntaa olen silti nähnyt vain kaksi, joten pöydät ovat likaisia, tuolit siellä täällä ja kaikki muutenkin kuin myrskyn jäljiltä. Joku uupunut ehtii välillä hätäisesti pyyhkäistä kämmenselällä enimpiä muruja pöydiltä ja toisella hikeä otsalta. Pikkaisen siivoamalla paikasta saisi jopa sympaattisen. Kahvi ja voisarvet ovat oikein hyviä, mutta missään tapauksessa hinta ja laatu eivät kohtaa. Kallista on. Jos olisimme Välimeren rannalla, ja säähän ei ole yhtään siitä poikennut, pöytien välissä juoksisivat sekä tarjoilijat että astioiden korjaajat ja ulkopuolella olisi sisäänheittäjä tarjousflyereiden kanssa. On jotenkin outoa, että tällaisena hellekesänä, kun nuorilla ei ole kesätöitä, ei terassille ole palkattu kesäapulaisia. Minimipalkalla tulijoita kyllä riittäisi. Ilmeisesti ei ole varaa, vaikka pöydät ovat koko ajan t...

Minä ottaisin ilomielin meillekin yhden mummon. Tätä ylellisyyttä ei kuitenkaan ole tarjolla. Omat vanhempani ovat kiireisiä eläkeläisiä, joilla on hädin tuskin aikaa soittaa ja jutella. He eivät kyläile usein, viivy pitkään, eivät ole koskaan halunneet hoitaa lapsenlapsia eivätkä taatusti halua muuttaa lähemmäs ollakseen enemmän meidän arjessamme läsnä. Se on sääli. Mutta tällaisen arvomaailman heidän ikäluokkansa on omaksunut. Sodasta palanneiden isien karkealla kädellä kasvattamat suuret ikäluokat, joiden mielestä jokaisen on pärjättävä omillaan, osattava olla valittamatta ja jätettävä muut ihmiset rauhaan. He eivät pyydä eivätkä tarjoa apua. Vaimoni äiti taas ei ole vielä vanha eikä vaivainen. Hän viihtyy kotonaan, eikä erityisesti pidä matkustamisesta. Olisi kohtuutonta pyytää häntä muuttamaan vieraaseen maahan kun kotonakin on liuta lapsenlapsia hemmoteltavana. Karkotuspäätöksen saaneiden Irina Antonovan ja Eveline Fadayelin lähiomaiset sen sijaan asuvat Suomessa. Moni haluaisi...

Viimeisessä neuvostotasavallassa oopperatalon kuuluu näyttää sellutehtaalta. Se edustaa ideologian mukaista tasa-arvoisuutta. Muinaisten jumalien ja kansallisromanttisten taiteilijoiden tyhjiksi jättämillä tuoleilla istuvat arkkitehdit ja intendentit. He päättävät mikä on ihmisille parhaaksi ja mikä kaunista, koska rahvas ei tällaisista asioista mitään ymmärrä. Meidän tulee ihastella valkoiseksi maalattua betonia, koska meille on kerrottu että se on modernia. Se ei toki ole halpaa, yksinkertaista tai rumaa. Ei. Se on pelkistettyä, kaunista ja isänmaallista. Kuten myös lasi ja teräs. Viimeisessä neuvostotasavallassa jumalista seuraava on työläinen. Työläisten kuningas, meidän kosmonauttimme, hävittäjä-ässä, on uljasta formulaa ohjastava kansallissankari, jonka nopeudelle ja rohkeudelle ei löydy vertaista. Kotimaassa taas kulmakunnan kruunu on taksinkuljettaja, joka ainoana saa ohjastaa saksalaista kansanautoa, johon tavallisilla yliopiston opettajilla ei ole varaa edes sikeimmissä unis...

Suomalaiset kuvittelevat elävänsä länsimaisessa hyvinvointivaltiossa. Tämä ei valitettavasti pidä paikkaansa. Ne, jotka haluavat uskoa ensimmäiseen lauseeseen, voivat opettaa lukemisen tähän. Uutisen mukaan keskipalkka Suomessa on kolme tuhatta euroa. Äkkiseltään luulisi, että puolet suomalaisista saa vähemmän ja toinen puoli enemmän liksaa. Tosiasiassa suuri enemmistö tienaa paljon vähemmän, koska alaspäin mentäessä tulee nollaraja vastaan, mutta ylöspäin ei. Irlannissa keskipalkka oli myös pari vuotta sitten kolme tonnia. Voisi helposti tämän perusteella kuvitella, että maissa on suurinpiirtein samanlainen elintaso, näin tilastoilla halutaan todistaa. Mutta eipä ole. Vuosia sitten kolmen tonnin kuukausipalkasta jäi Irlannissa nettona käteen 2650 euroa. Verottaja vei 350 euroa. Päästäkseen samaan nettotuloon Suomessa pitää bruttopalkan olla reilusti yli neljä tonnia, koska verottaja vie karkeasti tonnin enemmän kuussa. Tämä tekee vuodessa 12.000 euroa enemmän valtion taskuun. Bruttopa...