Tekstit

Näytetään tunnisteella gomorra merkityt tekstit.

Sonera ja Gomorra

Kuva
Raamatulliset mittasuhteet saanut saga Soneran laajakaistan kanssa, josta kerroin jo aikaisemmin, jatkuu yhä. Helpsonin ohjeilla rikkoutuneen modeemin vein Soneran liikkeeseen, jossa vetelänoloinen nuori mies vaihtoi sen toiseen laitteeseen. Uutta modeemia en saanut toimimaan, joten seuraavana viikonloppuna palasin samaan paikkaan, taas laite kainalossa. Kävi ilmi, ettei minulle annettu vehje ole edes adsl -modeemi, joten se ei voi mitenkään toimia. Kerroin edellisen kaverin heittäneen vanhan modeemin roskiin, mikä herätti hämmennystä työntekijöissä. Jotenkin liikkeessä tuli sellainen olo, kuin ihmiset olisi palkannut joku nettisovellus ilman, että he ovat koskaan tavanneet ketään. Vietin silti leppoisan puolituntisen kauppakeskuksessa samalla kun yhdessä odottelimme, että tekninen tuki vastaisi puhelimeen. Ihan niin kuin olin tehnyt itse kotonakin. Lopulta linja vapautui ja asiaa selvitettiin. Luvattiin uusi modeemi postissa kahden tai kolmen päivän päästä. Sekoilua pahoiteltiin ...