Aikamatkustajan blogi

Isä kannusti minua lapsena syömään ruokani. Se tapahtui lauseella: joko syöt tai itket ja syöt. Mieluummin söin, koska kehotus ei kuulostanut vitsiltä. Työttömiä aiotaan motivoida ensi vuonna paremmin työnhakuun, kertoo hallitus. Kuulostaa...hmm kannustavalta. Kun kaikki kortit ovat konsulttien kädessä, työllistän nyt itseni kirjoittamalla ohjeet kuinka haasteet ratkaistaan ja motivointi tapahtuu.  1. Itketys. Työttömiä on tarkoitus konsulttien toimesta haastatella kolmen kuukauden välein, mutta on syytä saada heidät ensin ymmärtämään tilanteen vakavuus ja olemaan aidosti pahoillaan omasta työttömyydestään. Kun syötävää ei ole, jää vain itku jäljelle. Entisaikojen itkijänaisen tilalle sopii parhaiten iskelmälaulaja, joita on tässä maassa enemmän kuin on kenellekään hyväksi. Nyt heille on töitä. On sama itkeekö kuulija laulun sanoille vai myötähäpeästä, lopputulos ratkaisee. On parempi maksaa osaaville laulajille laulamisesta kuin osaamattomille konsulteille tyhjänpuhumisest...

Kävin maauimalassa. Ensimmäiseen huolenaiheeseen törmäsin jo parkkipaikalla. Melko varmasti jätin autoni luvattomalle paikalle vaikkei siinä sanottukaan että se oli luvaton. Jätin silti. Portilla jonottaessa huolestuin uimahousuistani, joissa on lahkeet. Uimahallista minut saateltaisiin julkisesti nöyryyttäen ulos. Kävisikö maauimalassa samoin? Pohdin myös saako omia eväitä syödä (saa), voiko altaaseen viedä pallon (ei voi) ja jos teen jotain väärin, tuleeko joku huomauttamaan siitä (ei tullut).  Koska suomalainen yhteiskunta on piripintaan täynnä sääntöjä, on kunnia-asia noudattaa niitä kaikkia. Siinäkin tapauksessa, että ne olisivat keskenään ristiriitaisia ja kumoaisivat toisensa. Ei, en todellakaan pidä säännöistä, mutta tiedän miten innokkaita suomalaiset (ja suomalaistuneet maahanmuuttajat myös) ovat valvomaan niitä. Me olemme ilmiantajia. Tai ehkä meidät on kasvatettu niin, en tiedä. Joka tapauksessa tärkeämpää kuin se, että olisi hauskaa on ehdottomasti se, että noud...

Ja tapahtui niinä päivinä, että verottajalta kävi käsky, että koko firma oli konkurssiin pantava. Ja sillä seudulla oli lakimiehiä vartioimassa yrityksiä ja he menivät ja irtisanoivat mainostoimiston viimeiset työntekijät, jotka peljästyivät suuresti, vaikka tämä toki olikin ollut ennustettavissa . Herrat mustissa puvuissaan sanoivat: “Älkää peljätkö, sillä teille maksetaan palkat konkurssipesästä.” Ja niin tapahtui.  Tämä tarina on tosi ja hiljattain toteenkäynyt, vaikka se saattaakin kuulostaa tutulta. Nyt kun vertauksin on alettu puhua, kerron toisenkin opettavaisen tarinan. Esikoulua suorittava poikani oli havainnut joulun alla miten yksi opettajista söi tarhassa yksin piparia. Tiukattuaan opettajalta miksei kaikille tarjottu, oli vastauksena ollut vain “noku” . Lapset olivat kuitenkin keksineet tavan hyötyä tilanteesta. Opettajan syötyä piparinsa, he nyppivät huomaamatta pöydältä murut suihinsa ja onnistuivat toistamaan temppunsa useana päivänä.  Murujen syöm...

Oma suosikkini Tanssii tähtien kanssa -kisassa on säteilevä Nasima. Erityisen hauskaa on ajatella miten kansan syvien rivien ennakkoluulot naksahtelevat suomisoffilla. Nasimahan edustaa juuri niitä maahanmuuttajia, joita asiaan kriittisesti suhtautuvat eivät oppinsa mukaan halua tänne. Hän on muslimi, kotoisin täysin erilaisesta kulttuurista ja saapunut Suomeen pakolaisena. Ja mikä kaikkein kauneinta – vihoviimeinen asia, jota nuorelta musliminaiselta kukaan odottaa, on salsan tanssiminen tv-showssa. Päivi Räsäsen viimeisimmän tunnustuksellisen lausunnon mukaan meidän pitäisi suosia erityisesti kristittyjä maahanmuuttajia. Jäi kuitenkin määrittelemättä suositaanko vanhoilliskristittyjä vai liberaalimman, vähemmistöjen oikeudet huomioivan uskonkäsityksen kannattajia. Tästä linjauksesta ei ole enää pitkä matka siihen, että aamun ruuhkabussiin valikoidaan ensin valkoihoiset kristityt heteroseksuaalit. Tosin jos bussikuskit saavat päättää, voi olla, että valkoihoiset jäävät pääkaupunk...

Olen istunut tänä kesänä monta kertaa Lauttasaaren uimarannan kahvilassa . Kahvila on suosittu. Terassilla on aina väkeä, jopa sateella. Luukulla on usein jono. Henkilökuntaa olen silti nähnyt vain kaksi, joten pöydät ovat likaisia, tuolit siellä täällä ja kaikki muutenkin kuin myrskyn jäljiltä. Joku uupunut ehtii välillä hätäisesti pyyhkäistä kämmenselällä enimpiä muruja pöydiltä ja toisella hikeä otsalta. Pikkaisen siivoamalla paikasta saisi jopa sympaattisen. Kahvi ja voisarvet ovat oikein hyviä, mutta missään tapauksessa hinta ja laatu eivät kohtaa. Kallista on. Jos olisimme Välimeren rannalla, ja säähän ei ole yhtään siitä poikennut, pöytien välissä juoksisivat sekä tarjoilijat että astioiden korjaajat ja ulkopuolella olisi sisäänheittäjä tarjousflyereiden kanssa. On jotenkin outoa, että tällaisena hellekesänä, kun nuorilla ei ole kesätöitä, ei terassille ole palkattu kesäapulaisia. Minimipalkalla tulijoita kyllä riittäisi. Ilmeisesti ei ole varaa, vaikka pöydät ovat koko ajan t...