Tekstit

Näytetään tunnisteella kestävä merkityt tekstit.

Kestävän kehityksen maassa

Kuva
Edellisen kerran asuin Romaniassa 20 vuotta sitten. Se tuntuu paljolta. Luulisi, että moni asia on ehtinyt muuttua perusteellisesti, mutta jotenkin siltä ei kuitenkaan tunnu. Sainkin heti tullessa kokea aika tukevan kulttuurishokin. Se oli kuin isku palleaan: mikään ei ole muuttunut! Mitä me täällä teemme? Se oli ristiriitaisesti sekä samaan aikaan lohdullista että ahdistavaa. On asioita, joiden olisi suonut muuttuneen, ja niitä joiden ei tarvitsekaan muuttua.   Olen kirjoittanut samasta tuskailusta aikaisemminkin jutuissa Mitä opin romanialaislta ja Pyroteknikko palaa rikospaikalle . Onneksi paniikintunne meni ohi viikossa. Sadekin loppui ja aurinko kurkisti vuorten takaa. Pian tuttu pikkukaupunki ei enää näyttänyt niin kurjalta ja harmaalta, niin roskaiselta ja rikkinäiseltä. Ihmiset ovat yhtä sydämellisiä ja ihania kuin aina. Aina jää kiitollisuudenvelkaan jollekin jostakin odottamattomasta palveluksesta, lahjasta tai vieraanvaraisuudesta.   Aloin myös havaita asioita, joi...