Tekstit

Näytetään tunnisteella itsetunto merkityt tekstit.

Suuremmat voimat

Kuva
Suomalaiset uskovat olevansa omaperäisiä ja älykkäitä individualisteja, mutta kun heiltä kysytään mihin he uskovat – ja ulkomaalaiset kyllä kysyvät – he luulevat selviävänsä epämääräisellä “varmaan johonkin korkeampaan voimaan” -muminalla. Ja niin omalta kuin vastaus tuntuukin, kaikki vastaavat ihan samalla tavalla. Eihän olisi mitenkään järkevän kuuloista sanoa, ettei usko mihinkään. Ei edes fysiikanlakeihin tai ihmisyyteen? Uskonnollisuuden tunnustaminen taas tuntuisi liian henkilökohtaiselta. Saivartelu olisi epäkohteliasta.  Siis uskomme johonkin, mutta emme halua kertoa mihin.  Minäpä kerron. Meitä on kovasti yritetty opettaa uskomaan itseemme. Usko itseesi, ja voit hyvin! Sillä neuvolla kaikkien elämän ongelmien pitäisi ratketa kertaheitolla. Eikä siinä mitään vikaa olekaan, hyvä itsetunto on oivallinen asia, jos sitä käyttää hyvin. En ole varma, onko oppi mennyt kuitenkaan perille. Suomalaiset kyllä ajattelevat itseään, mutta meistä on kehittynyt itsekeskeis...

Valituksen aikakausi

Kuva
Suomalaisen yhteiskunnan ja hyvinvoinnin elämän ja kuoleman kysymys on se, sopeutuuko se monikulttuurisuuteen, moniarvoisuuteen ja kansainvälisyyteen vai ei. Olemme nyt jo jääneet junan peräpäähän ja jos ahdasmieliset asenteet pääsevät vapaasti mellastamaan, mikään ei estä meitä tippumasta kelkasta kokonaan. Miksi ahdasmielisyydelle ja suvaitsemattomuudelle ei saa antaa periksi? Koska se johtaa suljettuun, ylhäältä määriteltyyn sensuuriyhteiskuntaan. Jos halutaan talouskasvua, yrittämistä ja työpaikkoja, kuten mantra kuuluu, menestystä syntyy vain avoimessa, suvaitsevassa ja tasa-arvoisessa yhteiskunnassa. Muuten emme pärjää. Nyt yhteiskunnallista keskustelua hallitsee pelon ja uhkakuvien ilmapiiri, jonka ovat luoneet isänmaallisuuden puuskassaan apukoulutasoista tekstiä sylkevät nettituhahtelijat, jotka kutsuvat itseään ylevästi maahanmuuttokriittisiksi. Nämä pelokkaat lahkolaiset ovat tunkeneet päänsä myös poliittiseen keskusteluun, niin äänekkäästi, että voisi jopa luulla suvaitsem...

Mikä maito, mikä valuutta?

Kuva
Sain juuri luettua Jari Tervon Koljatin loppuun. Ei kirjasta sen enempää, mutta lukiessani satiiria kuvitteellisen pääministerin kommelluksista tein kummallisen havainnon: Lahnanen on sympaattisempi ja uskottavampi hahmo kuin esikuvansa . Tervon satiiri on siis epäonnistunut – senhän pitäisi kärjistää ja liioitella. Se paremminkin kaunistelee. Todellisuus on tarua ihmeellisempää. Tätä vahvisti myös viimeisin maitolausunto. Ei pääministeri voi hyökätä vapaata kilpailua vastaan, ei varsinkaan kun sitä on tässä maassa niin vähän. Eikä pääministeri voi valtion yrityksen edustajana yllyttää boikotoimaan naapurimaan yrityksen tuotteita. Vai voiko? Ei kai sattumalta juuri keskustalaiselle pääministerille olisi mitenkään oman edun mukaista ottaa kantaa maitoteollisuuden puolesta? Ehei. Maitoa vain on myyty tunteilla ennenkin ja se tunne on jotenkin liimautunut pääministerinkin sydämeen. Valio on ansioitunut myös levittämällä kyseenalaista terveysvalistusta omiin tuotteisiinsa sopivilla argumen...