Tekstit

Näytetään tunnisteella coca-cola merkityt tekstit.

Maasta sinä olet tullut

Kuva
Sitä luulisi äkkiseltään, että ihmiset ovat kaikkialla aika lailla samanlaisia samoine perustarpeineen. Ei se ole niin. Kulttuurierot voivat olla isoja. Usein ihmiset jopa käyttäytyvät täsmälleen päinvastoin kuin odottaisi. Miksi? Olen alkanut epäillä, että syynä on ilmasto. Siis ympäristö, missä kasvamme vaikuttaa meihin vähintään yhtä paljon kuin geeniperimä. Oman ilmastoteoriani keksiminen on tosin vienyt kaksikymmentä vuotta, jotka olen paininut ylitsepääsemättömien kulttuurierojen kanssa. Olen yrittänyt ymmärtää kummallisesti toimivia ihmisiä ja toistuvasti epäonnistunut. Nyt tiedän edes miksi.   Eikö muka olekin niin, että tasamaalla kasvaneet suomalaiset ovat yleisesti ottaen aika tasapaksuja ja luotettavia? Vuorilla lampaitaan paimentaneet romanialaiset taas arvaamattomia ja äkkijyrkkiä. Viidakossa, autiomaassa tai jään keskellä kasvaneet ovat ympäristönsä tuotoksia. Pohjois-Romanian Bukovinassa ilmasto on erityisen arvaamaton, siis muulloinkin kuin tänä kummallisten sääilm...

Pepsimismiä

Kuva
Me llamo Bond, Hames Bond , sanoi salainen agentti espanjaksi dubatussa versiossa. Leffaan menevä espanjalainen limunostaja ei sano myöskään Pepsi vaan Pesi. Niinpä Pepsi on vaihtanut nimensä Espanjassa Pesiin. Mainosfilmissä Fernando Torres repii keskimmäisen p:n pois Pepsin logosta, koska hän haluaa sanoa sen niin kuin heilläpäin on tapana. Kyse on kampanjasta, joka alkoi viime vuonna menestyksekkäästi Argentiinasta. Tarkasti ottaen väitettiin, että 24,333% argentiinalaisista sanookin Pepsin sijaan Pecsi. Niinpä nimi muutettiin muka Pecsiksi. Pecsipedia -nettisivulle ovat kuluttajat keränneet tuhansia hassuja Spanglish -versioita väärin lausutuista englanninkielisistä sanoista. Mainostoimisto voi ehdottaa asiakkaalle miten hulluja ideoita tahansa, mutta yksi sääntö on aina ollut ehdottoman pyhä: yrityksen nimeen ja logoon ei kosketa. Ei varsinkaan, jos brändi on maailmanlaajuisesti tunnettu virjoitusjuoma. Ennen vapauden huippu oli se, että pizzaan sai itse valita neljä täytettä....