Aikamatkustajan blogi

Kun joukko toisilleen entuudestaan tuntemattomia suomalaisia joutuu samaan tilaan, ei synny spontaanisti yhteishenkeä tai luontevaa keskustelua. Jutustelu on väkinäistä ja vaikeaa. Useimmiten ei ystävystytä, ei esittäydytä. Joskus kukaan ei aloita keskustelua ja kaikki ovat hiljaa. Olen ainoa, jota tilanne kiusaa suunnattomasti. On ollut hankalaa sopeutua siihen, että ryhmässä pitää olla se, joka sekä aloittaa keskustelun että pitää sitä yllä, koska hiljaisuus tuntuu ahdistavalta. Olen tuskastunut tähän rooliini, jota minun ei koskaan ulkomailla tarvinnut harjoitella. Siellä taistelin suunvuorosta muiden kanssa, enkä sitä aina saanutkaan. Ulkomaalaiset sanovat, että suomalaisiin on vaikea tutustua. Se on optimistinen käsitys. Toiset sanovat reilusti, että se on mahdotonta. Toisaalta väitetään, että kun lopulta onnistuu saa elinikäisen ystävän. Ei se mahdotonta ole, mutta kyllä se kysyy pitkäjänteisyyttä ja hyviä hermoja. Miksi luottamuksen voittaminen on niin kivuliasta? Mitä me pelkä...

Palmusunnuntaina kuuluu perinteisesti mennä virpomaan naapureita ja sukulaisia. Mietin asiaa hetken ja totesin, että jätämme säikyt naapurit rauhaan ja häiriköimme lasten kanssa mieluummin vain sukulaisia. Minusta virpominen on hieno perinne; siinä yhdistyy länsisuomalainen trulliksi pukeutuminen ja itäsuomalaiset virpomavitsat. Onkohan perinne katoamassa kokonaan? Meille ei tullut tänäkään vuonna yhtään virpojaa, noitaa eikä trullia. Munia olisi ollut odottamassa. Kun muutimme Suomeen yritimme ensin tutustua kerrostalonaapureihin. Samassa rapussa asui lapsiperhe. Lapsemme olivat samassa tarharyhmässä, näimme päivittäin pihalla, tervehdimme ja juttelimme jotain. Silti mitään tutustumista ei tuntunut tapahtuvan. Pääsiäisenä menin isomman lapsemme kanssa virpomaan heitä. Naapurit ilahtuivat, mutta eivät olleet varautuneet suklaamunilla. Meitä ei kutsuttu sisälle, juttelimme hetken ovensuussa. Palkka tosin hoidettiin myöhemmin, kuten perinteisesti kuuluikin tehdä. Kun naapureille syntyi ...