Aikamatkustajan blogi

Ensin kerron tarinan kylpyvaahdosta. Tuttavani kyläili vanhempiensa luona, siis lapsuudenkodissaan. Kaapin perältä hän oli bongannut vanhan purkin, jossa luki kylpyvaahtoa. Purkki tuntui etäisesti tutulta jo lapsuudesta, joten sen täytyi olla ainakin 40 vuotta vanha. Sisällä olikin kylpyvaahtojauhetta, tai ei jauhetta, koska se oli vuosien karttuessa kovettunut suolapaakuksi, jota ei saisi ulos edes korkkiruuvilla. Tuttava ajatteli heittää purkin pois, mutta äiti kielsi jyrkästi.  Hämmästelin kohteliaasti tarinan saamaa käännettä, mutta en kuitenkaan ollut kovin yllättynyt. Minullakin on 40-luvulla syntyneet vanhemmat. Hekin keräävät vanhaa tavaraa ympärilleen, ovat tehneet sitä koko ikänsä. Nyt isä pyysi poikkeuksellisesti apua. Hän sanoi haluavansa myydä toisen mopon. Hän kun omistaa kaksi vanhaa pappamopoa . Ei hän oikeasti tarvitse ensimmäistäkään, mutta en ottanut sitä puheeksi. Lupasin siis auttaa. Kuitenkin kun pääsin perille, oli suunnitelma jo kääntynyt katumukseksi...

"Minä vihaan imurointia", ilmoitti irlantilaisen työpaikan siivooja yhtenä aamuna rehellisesti ja mitään salaamatta. Se myös näkyi. Vihattu imurointi tapahtui sukkelaan keskilattialla pyörähtäen, montaa minuuttia ei kulunut. Pöytien tai tuolien alle imuri ei koskaan päässyt, nurkista puhumattakaan. Pian hän teki jo iloisesti lähtöä. Pölyjä ei pyyhitty, eikä kukaan huomauttanut asiasta. Otin tavaksi pyyhkiä kosteuspyyhkeillä oman pöytäni joka toinen viikko. En koskaan saanut selville pitivätkö kollegat minua tärähtäneenä, mutta oletan niin. Toisena aamuna yllätin rakkaan siivoojamme toimistolta suihkuttelemasta ‘ilmaa raikastavaa’ sprayta. Tolun tuoksu olisi ilahduttanut kuusenhavusuihketta enemmän. Paloportaissa tuli tosin jouluisen kotoisa tunne, kun portaisiin kerääntyneeseen pölyyn oli aurautunut kulkureitti kuin vastasataneeseen lumeen ja havut tuoksuivat. Katosta roikkuvat mustat hämähäkinseitit keinahtelivat levollisesti laajoissa kaarissa, ilmastointilaitteen huminassa...

Silloin kun omaan ruokakassiin ilmestyy tuotteita, joissa on punainen hintalappu, henkilökohtainen talous on siirtynyt taantumaan. Sitten kun niitä ei enää kassalla ostoksia pakatessaan häpeile, on talous lamassa. Kuulemma Lidlistä saa iltaisin pelkkiä tarjoustuotteita, kun menee ostoksille riittävän myöhään. Kaikki saman päivän leivät on silloin jo laputettu punaisiksi. Tämä on aito lama-ajan selviytymisneuvo, ostetaan iltahämärissä saksalaisilta. Edellisen laman aikaan olin köyhä opiskelija. Pahin oli vuosi 1993, jolloin mistään ei saanut töitä edes kesäksi. Jouduin Ruotsiin siivoamaan sairaalaa, mitä olen jälkikäteen pitänyt nostalgisesti yhtenä työurani hienoimmista kokemuksista. Opin paitsi moppaamaan ja puhumaan naapurimaan kieltä – joka ei olekaan sama kieli kuin se, jota meille koulussa opetetaan – myös sen, että niska hiessä on leipänsä ansaittava. Opin myös, että valkoinen lääkärintakki päällä sai sairaalan kahvilan tytöiltä aivan erilaisen hymyn kuin siivoojan vihreässä kol...