Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2010.

Juhannusfauna

Kesämökin lähimetsässä, ihan siinä mökkitien vieressä, asuu viirupöllöperhe omassa komeassa pöntössään. Seurasimme taas varovasti viirusilmäisten naapureidemme touhuja. Keväällä syntyneet kaksi pörröistä keltanokkaa, jotka ovat tosin jo kissankokoisia, istuvat iltapäivät vierekkäisissä puissa päitään käännellen. Pöllöemo lentää lahden yli saareen joka ilta täsmällisesti kymmenen uutisten aikaan. Se on komea näky, mutta pöllön ilot ovat toisten murhe. Kuten luonnossa aina käy, samalla kun pöllökanta on lisääntynyt, hiiri- ja myyräkantaa on harvennettu. Tasapaino säilyy. Ihmisen toiseksi pahin luontainen vihollinen kesämökin naturassa on hyttynen. Niitä riittää tänä kesänä, mutta kutinaan ei onneksi kuole. Pahin vihollinen on humala. Humalassa ihmisestä tulee pöllö ja juhannusjumalassa vielä pöllömpi. Jostain käsittämättömästä syystä aamuyön kuulaina tunteina juhlitun yön jälkeen ajatus ei ole terävimmillään, ei kellään meistä. Silloin lähdetään veneellä jonkun mökille, autolla ajamaan

Kuningas ilman housuja

“Vittu mä en tajuu, ihmiset on hulluja” , sanoi mies päätään pyöritellen Kelan jonossa perjantaiaamuna. Olimme ainoat asiakkaat. Radiossa kerrottiin että poliisin mukaan televisiossa esitetty karhuvaroitus ei toiminut toivotulla tavalla. Pieksämäkeläiset eivät pysyneetkään kotona, vaan menivät ulos katsomaan kaupungin keskustaan eksynyttä karhua. “Kato, joku varmaan otti skiditkin mukaan, hei mennään kattoo nallea” , kohtalotoveri päivitteli. Olin samaa mieltä siitä, ettei karhua ehdi mitenkään karkuun, jos se päättää tulla päälle. Ja siitä, että suomalaiset ovat hulluja. Ainakin Pieksämäellä. Tukholmassa puoli miljoonaa katsojaa ryntäsi kaduille todistamaan prinsessa Victorian häitä. Kuulemma hääkrääsä myi kuin häkä, mutta brändättyjä tiskirättejä ostivat – yllätys yllätys suomalaiset. Ei siinä mitään hullua ole, tiedän kyllä miksi. Se on varmasti halvin häätuotteista. Ja kevyt kantaa kotiin. Hääturismissa on kuitenkin jotain kummallista, kuin siitä olisi syntynyt joku oma alakulttu

Konsertto vuvuzelalle ja jabulanille

Olen puhunut ongelmastani avoimesti sekä tutuille että tuntemattomille. Monet nyökyttelevät ymmärtäväisinä, ovat ottavinaan osaa ahdinkooni, mutta ette te ymmärrä mitä se on. Ette alkuunkaan. Jos ei ole itse kokenut kylppäriremonttia, ei voi tietää. Olen nyt elänyt pölyn, laattojen, purkujätteiden, suojapahvien ja stressin keskellä kaksi viikkoa. Hyvälläkin tuurilla edessä on vielä toiset kaksi, huonolla enemmän. Minulta puuttuu suihku, vessa, sauna, pesukone ja perhe, joka asuu evakossa. Tiedän, että te ette ymmärrä. Remontin tekeminen on silti opettanut paljon. Ensimmäinen opetus on se, että säästäminen tulee aina kalliimmaksi. Suunnitteluun pitäisi varata aikaa ja asiantuntijan apua. Sitten varattu aika pitäisi tuplata. Pelkästään remonttitarjousten lukeminen ja tarjousten pyytäminenkin on taitolaji, jota ei ilman kokemusta osaa. Jos valitsee halvimman tarjouksen, ottaa isoimman riskin. Melko suurella varmuudella se säästö kostautuu huonoina materiaaleina tai hosumisena, mikä voi j

Mummofobiaa

Minä ottaisin ilomielin meillekin yhden mummon. Tätä ylellisyyttä ei kuitenkaan ole tarjolla. Omat vanhempani ovat kiireisiä eläkeläisiä, joilla on hädin tuskin aikaa soittaa ja jutella. He eivät kyläile usein, viivy pitkään, eivät ole koskaan halunneet hoitaa lapsenlapsia eivätkä taatusti halua muuttaa lähemmäs ollakseen enemmän meidän arjessamme läsnä. Se on sääli. Mutta tällaisen arvomaailman heidän ikäluokkansa on omaksunut. Sodasta palanneiden isien karkealla kädellä kasvattamat suuret ikäluokat, joiden mielestä jokaisen on pärjättävä omillaan, osattava olla valittamatta ja jätettävä muut ihmiset rauhaan. He eivät pyydä eivätkä tarjoa apua. Vaimoni äiti taas ei ole vielä vanha eikä vaivainen. Hän viihtyy kotonaan, eikä erityisesti pidä matkustamisesta. Olisi kohtuutonta pyytää häntä muuttamaan vieraaseen maahan kun kotonakin on liuta lapsenlapsia hemmoteltavana. Karkotuspäätöksen saaneiden Irina Antonovan ja Eveline Fadayelin lähiomaiset sen sijaan asuvat Suomessa. Moni haluaisi

Hukkuvien puolue

Kesän toiseksi odotetuin tapahtuma on lähestyvä Juhannus. Silloinhan kaikki kaupunkilaiset ovat perinteisesti rynnänneet päätä jalkaa maalaiselämän ihanuuksien kimppuun, moni ainoan kerran vuodessa. Joillekin sekin on liikaa ja juhlinta vie sairaalaan tai laatikkoon. Viime vuonna kuoli 12. Klassinen Juhannusjuhlan kliimaksihan on se kun viina loppuu kesken yötöntä yötä, lähdetään veneellä vesille ja matkalla kyläbaariin tulee kusihätä. Varmin keino olla hukkumatta sepalus auki, on viettää juhannus kokonaan ilman housuja ja kuivalla maalla. Tai Jaakko Tepon esimerkin mukaan: “Juhannuksena myö nukutaan mahallaan kotinurmikolla, jotta ei hukuta. Ei jouvuta tilastoihin. “ Myös odotetuin kesätapahtuma liittyy maaseudulla sekoiluun ja maalais- ja kaupunkilaiselämän vastakkainasetteluun. On helppo päätellä kuka kisan voittaa. Sen voi ennustaa vaivattomasti kuka tahansa yhdestä ehdokkaiden yhteiskuvasta, tietämättä politiikasta yhtään mitään. Puolueen johtoon pyrkii kaksi ylimielisen ja itse

Vita brevis, lyceum longa

Ystävät, toverit, aivan aluksi haluan pahoitella vaikeaa vieraskielistä otsikkoa. En ole lukenut latinaa, mutta olen kyllä käynyt lukion. Yhden niistä hyvistä ja arvostetuista, joita listataan keväisin paremmuusjärjestykseen, listan häntäpäähän jäävien koulujen kiusaksi. Kävin tosin koulua pitkin hampain, laahustaen käytävillä laiskasti ja etenkehaten. Aamuisin olin myöhässä, kirjat unohdin kotiin, välitunneilla tupakoin. En muista edes tehneeni läksyjä. Minua kiinnosti kaikki muu paitsi koulunkäynti, intensiivisen harrastustoiminnan kohteena olivat rock ja tytöt. Ihan ensimmäiseksi haluan kiittää lukion kemian ja matematiikan opettajiani. En ole koskaan tarvinnut opettamienne aineiden tietoja missään muualla kuin Trivial Pursuit-pelissä. Sen sijaan, että olisi yrittänyt opettaa, matematiikan lehtori ilmoitti, ettei minulla ole mitään mahdollisuuksia päästä kirjoituksista läpi. Kiitos kannustuksesta. Se teki oikein nannaa 18-vuotiaan auktoriteettien kunnioitukselle. En silti alentun

Pienempi hiirijalanjälki

Riemastuttavasti tällä viikolla kerrottiin, että kuusi kymmenestä suomalaisesta haluaisi rajoittaa alkoholimainontaa. Työryhmä pohtii nyt hartaasti. Varsinkin olutmainonta, sehän on kesällä ja helteellä todella vahingollista, sitä voisi vähän hillitä. Ainakaan joka päivä ei saisi mainostaa edes mökillä, eikä saisi nauttia yli kymmentä mainosta päivässä. Ja sitten ne makkarat, toinen viheliäinen mainosten laji. Sekin pitäisi kieltää, kas kun ei sitä osattu kysyä samalla. Jos sinappi kielletään, pitää kieltää myös ketsuppi. Ja onhan siihen syyllinen löydyttävä kun ei isä tänäkään kesänä saa sitä saunaa maalattua. Mainostoimisto, perkele. Jäljet johtavat aina samalle sylttytehtaalle. Tasaisin väliajoin joku herää vaatimaan mainontaan rajoitteita, ikäänkuin niitä ei Suomessa jo olisi tarpeeksi. Mainonta on oikeasti kesyä ja kilttiä meillä. Mutta silti sensuuri otetaan riemumielin vastaan, se olisi mainonnalle lottovoitto. Luovuus ei tutkitusti kuki täydellisessä vapaudessa vaan pienessä p