Tekstit

Näytetään tunnisteella tulkki merkityt tekstit.

Hattu silmillä

Kuva
Kun valmistuu koulusta saa hatun tai lakin tai vähintään kukkaseppeleen päähänsä. Jos kaikki menee hyvin, mistä ei ole vielä takeita, valmistun tänä keväänä taas uuteen ammattiin. Se on järjestyksessä jo kolmas. Ensin opiskelin itseni graafikoksi, mistä on ollut kiistatonta hyötyä elämässä, vaikka koulusta olikin kiire pois. Olin kuitenkin motivoitunut ja innostunut, mikä on ensiarvoisen tärkeää oppimisen kannalta. Monta vuotta myöhemmin valmistuin elokuva-alalle, myös motivoituneena, mutta ilman minkäänlaista ajatusta siitä mitä opintojen jälkeen tekisin. Niinpä palasin graafikoksi, koska sillä sai leipää pöytään. Nyt olen taas koulussa. Valmistun tulkiksi eli minusta tulee kielillä puhumisen ammattilainen, ihan virallisesti, vaikka toki alan töitä olen tehnyt jo kauan.   Opetellessani ruutuvihkon ja sanakirjan kanssa romanian kieltä vuosituhannen alussa, ei minulla käynyt mielessäkään, että siitä olisi joskus jotakin hyötyä. En itse asiassa ole vakavasti ajatellut, että minkään k...

Juurihoitoa

Kuva
Olen Romaniassa kuin kotonani, koska olen täällä kotonani. Meillä on koti. Mutta olenko kotoutunut tai kotiutunut , onkin sitten paljon monimutkaisempi kysymys. Osaan kielen, teen sillä myös töitä, pärjään arkisissa asioissa, osaan jutella ihmisten kanssa. Omistan talon, maksan veroja, olen hyvä kuluttaja, tuen paikallisia palveluja ahkerasti. Virallisen määritelmän mukaan kotoutumisella tarkoitetaan “maahanmuuttajan ja yhteiskunnan vuorovaikutteista kehitystä, jonka tavoitteena on antaa maahanmuuttajalle yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittavia tietoja ja taitoja samalla kun tuetaan hänen mahdollisuuksiaan oman kielen ja kulttuurin ylläpitämiseen”. Kuulostaa kohtuullisen monimutkaiselta ja melko epämääräiseltä.   Mika Kaurismäki sanoi joskus, että ihmisillä on juuret kuin puilla. Ilman niitä ei pysy pystyssä eikä juuria voi siirtää muualle. Jos juuret ovat Suomessa, ne ovat siellä pysyvästi. Sen ymmärtää hyvin vasta asuttuaan riittävän kauan muualla. En siis kuvittele muuttuvan...

Nelikätiset ystävämme

Kuva
Kun kesä alkaa, saapuu myös diaspora kotiin tukkien kaikki mahdolliset ajoväylät uusilla kiiltävillä autoillaan. Mikä diaspora? No, tietysti kaikki ne romanialaiset, jotka asuvat ulkomailla ja jotka kaipuu ajaa takaisin kotiseudulle koko kesälomaksi. Näin tapahtuu joka kesä. Mutta ennen kuin diaspora ylittää kotimaan rajan, se laittaa päähänsä vaaleanpunaiset lasit, joiden läpi taakse jätetty ja kaivattu kotimaa muuttuu juuri sellaiseksi kuin kaipuu on sen mielikuvissa maalannut. Esi-isien maa on lämmin, kaunis ja urhea, siellä kaikki maistuu paremmalta ja sydänkin sykkii eri tahtiin. Se on kotiseutu, jonka diaspora on epäonnisten taloudellisten olosuhteiden takia joutunut tilapäisesti jättämään taakseen, ja jonne paluu tapahtuu heti, kun se on taloudellisesti järkevää. Eli ei koskaan.   Kyllä kotimaa onkin kaunis, maisemat ovat huikeat, auringonlaskut ihania, musiikki suloista ja isoäidin ruoka maailman parasta. Niinhän se on kaikkialla. Vaaleanpunaiset lasit päässä koti-ikävästä ...