Aikamatkustajan blogi

Tällä viikolla testataan romanialaisen demokratian toimivuutta. Asetelma on vähän kuin ylipitkä Cluedo-peli, jossa kaikki epäilevät kaikkia eikä kukaan keksi oikeaa vastausta. Jälkimmäinen erä pelataan sunnuntaina presidentinvaalien toisella kierroksella, mutta varsinainen draama alkaa siitä, kun äänet on laskettu ja kortit paljastetaan. Tunnelma ei ehkä koskaan ole ollut yhtä jännittynyt ja sähköistynyt. Perheet ovat jakautuneet kahtia, kuten koko kansakunta. Toreilla osoitetaan mieltä, milloin mitäkin vastaan. Mistään muusta ei tällä hetkellä puhuta kuin vaaleista. Tämä johtuu ensimmäisen kierroksen “jytkystä”, jonka aiheutti kaikkien ennusteiden vastaisesti sitoutumaton äärioikeistolainen ehdokas. Kukaan ei tunnu tietävän miten näin voi edes käydä.   Puolueiden ulkopuolelta ilmestyneen Professori Luumun voitolle on haettu selityksiä niin Putinista, Trumpista kuin TikTokistakin. Paikallinen valtamedia jätti venäjämieliseksi leimatun ehdokkaan täysin huomiotta ennen vaaleja,...

Luovuus on kova juttu. Elämme luovassa taloudessa. Ihannoimme innovaatioita, digitaalisia palvelukonsepteja, strategista kumppanuutta, brändäystä ja hehkutamme ennakkoluulottomia uusia ajatusmalleja, joiden hautomisessa meidän väitetään olevan maailman huippuja.  Samaan aikaan maa hukkuu ongelmiin, joista pienimpänä ei tunnu olevan turvattomuuden tunne suuren ja arvaamattoman naapurin kainalossa. Silti meille vain jankataan samaa diplomatiaa ja idänsuhteiden osaamista. Nyt kaivataan selvästikin uusia innovaatioita tai muuten meille käy vielä huonosti.  Veli venäläinen roudaa rautaa rajalle minkä ehtii ja agentti P kiusaa kaikkia naapureitaan. Meillä heilutetaan sateenkaarilippua ja tviittaillaan.  Tässä siis muutama konkreettinen ehdotus uudeksi luovaksi turvallisuuspolitiikan strategiaksi. Ettei taas väitetä jälkiviisaasti, että "ei meillä ollut vaihtoehtoja". On niitä, olkaapa hyvä. A. Muodostetaan valtioliitto Viron kanssa. Suomi ei pääse enää Naton...

Myönnän syyllisyyteni. Olen katsonut televisiosta kovasti parjattua Vain elämää -ohjelmaa, niin juuri sitä jossa kyynelehditään ruokapöydässä kun toiset laulavat. Olen näyttänyt sitä myös lapsilleni, vaikka he eivät ymmärräkään miksi aikuiset itkevät. Formaatti voi olla melodramaattinen ja korni, mutta tunteet ovat sittenkin aitoja. Kyllä, siinä koetaan aitoa empatiaa ja joukko ihmisiä oppii tuntemaan toisensa, ja samalla yleisö saa tutustua heihin. Ja lauletaan. Se koskettaa, siinä ei voi olla mitään pahaa. Ei, en ole itkenyt sitä katsoessani, mutta eihän sitä vielä tiedä.  On äärettömän arvokasta, jos ympärillä on ihmisiä, joihin voi luottaa ja jotka ovat samalla puolella ja samassa pöydässä. Parhaassa tapauksessa on jopa niin, että niiden ihmisten ansiosta voi tuntea olevansa paljon hauskempi, viisaampi ja kauniimpi kuin onkaan. Työelämän valintojakaan ei pitäisi tehdä sen perusteella, missä saa parasta palkkaa, vaan sen mukaan minkälaisten ihmisten kanssa voi viettää ...

Lama tulee tällä viikolla, siis dalai-lama . Kiinan miehittämän Tiibetin hengellinen johtaja on monella tavalla merkillinen vieras. Puhutaan enemmän niistä, jotka eivät tapaa dalai-lamaa, kuin niistä jotka tapaavat. Listalla kunnostautuvat erityisesti raskaan sarjan poliitikot, jotka jostakin syystä pitävät parempana vältellä viisaana pidettyä hengellistä johtajaa, jolla sattuu myös olemaan idässä hiukan poliittista painoarvoa. Tätä ei kuitenkaan ole tapana suoraan myöntää, vaan syyksi yskäistään kalareissut, äkilliset huimauskohtaukset tai naapureiden nimipäivät. Sen sijaan kun naapurimaan pääministeri Putin vierailee maassamme, mitä tapahtuukin tiuhaan, ei vastaanottajista ole koskaan pulaa. Tai jos kutsu käy itärajan taakse, on lähtijöitä jonoksi asti vaikka tarjolla olisi vain seisomapaikkoja ilman kiikareita. Lisäksi television pyhät iltauutiset hartaasti, ilman ironiaa, toistaa jokaisen videoidun tallenteen, jossa rakastettu naapurimme sukeltaa, kalastaa, metsästää tai muut...