Tekstit

Näytetään tunnisteella amerikka merkityt tekstit.

Hattu silmillä

Kuva
Kun valmistuu koulusta saa hatun tai lakin tai vähintään kukkaseppeleen päähänsä. Jos kaikki menee hyvin, mistä ei ole vielä takeita, valmistun tänä keväänä taas uuteen ammattiin. Se on järjestyksessä jo kolmas. Ensin opiskelin itseni graafikoksi, mistä on ollut kiistatonta hyötyä elämässä, vaikka koulusta olikin kiire pois. Olin kuitenkin motivoitunut ja innostunut, mikä on ensiarvoisen tärkeää oppimisen kannalta. Monta vuotta myöhemmin valmistuin elokuva-alalle, myös motivoituneena, mutta ilman minkäänlaista ajatusta siitä mitä opintojen jälkeen tekisin. Niinpä palasin graafikoksi, koska sillä sai leipää pöytään. Nyt olen taas koulussa. Valmistun tulkiksi eli minusta tulee kielillä puhumisen ammattilainen, ihan virallisesti, vaikka toki alan töitä olen tehnyt jo kauan.   Opetellessani ruutuvihkon ja sanakirjan kanssa romanian kieltä vuosituhannen alussa, ei minulla käynyt mielessäkään, että siitä olisi joskus jotakin hyötyä. En itse asiassa ole vakavasti ajatellut, että minkään k...

Moraalipoliisista päivää

Kuva
Hallitus pohtii parhaillaan uusia kieltoja ja rajoituksia, joiden lausumat ja sanamuodot tulevat jäämään historiaan. Inhimillisten ilojen rajoittamisella on maassamme muutenkin pitkät perinteet, syyt vain ovat vaihdelleet. Viruksen leviäminen halutaan kuulemma pysäyttää, mutta tiedetäänkö ihan oikeasti mistä kiellosta ja rajoituksesta on hyötyä ja minkä verran? Tällä hetkellä ravintolat ja kuntosalit saavat olla auki, mutta kirkot ja kirjastot on laitettu kiinni. Se on tietoinen, valittuihin arvoihin perustuva päätös, jolle on vaikea kuvitella lääketieteellisiä perusteluja, mutta se vaikuttaa meidän kaikkien hyvinvointiin. Ruumiinkulttuurille peukkua, hengenravinnolle ei.   Ennenkin osattiin. Alkoholijuomien myynnin kieltävä laki oli Suomessa voimassa 1919–1932. Todennäköisesti se toimi tarkoitustaan vastaan ja alkoholin kulutus nousi, ainakin viinan salakuljetus lisääntyi. Kieltolakia ei enää ole, mutta yhtä vaikeasti perusteltava Alkon monopoli meillä yhä on. On muuten ollut kiel...

Täitä hattuun

Kuva
Amerikassa tapahtuu kummia. Arvaamaton ja vaarallinen liehutukka on lyönyt kaikki ällikällä ja tuntuu vastustajien kauhuksi kulkevan voitosta voittoon. Kukapa olisi uskonut? Kaikki vain jotenkin onnistuu. Yllättävät laukomiset ja liukkaat käännökset eivät ole olleet nekään haitaksi. Mutta ei nyt sotketa Patrik Lainetta ja jääkiekkoa enempää tähän juttuun, kun oli tarkoitus kirjoittaa vanhuksista.  Nimittäin demokraattisissa vaaleissa voittaa tietenkin, jos siis oletetaan että äänet on laskettu oikein, se ehdokas joka saa vähemmän ääniä. Hänestä tulee presidentti, ainakin Amerikassa. Ehdokkaaksi pyrkiville on monenlaisia vaatimuksia kuten esimerkiksi vaikeammin määriteltävä nuhteettomuus ja helpommin määriteltävä 18 vuoden alaikäraja, mutta yläikärajaa ei ole jostakin syystä koettu tarpeelliseksi määritellä. Olisikohan harkinnan paikka.  Meidän myös jääkiekkoileva presidenttimme täyttää kahden vuoden kuluttua kunnioitettavat 70. Ja kas, samana vuonna ovat vaalit, joi...

Terroristit ja perämoottori

Kuva
Tasan kahdeksan vuotta sitten, kun koko maailma tuijotti televisiota, minä olin ostamassa perämoottoria. Minulla oli vene, mutta ei moottoria. Juttelin kaikessa rauhassa yli kahdeksankymppisen moottorinomistajan kanssa veneistä ja kesämökeistä. Iltapäivä kului mukavasti. Tehtiin kaupat, vaikka moottori olikin vanha. Kun tulin kotiin, maailma oli tulessa. Olin nähnyt ennen kotoa lähtöä netissä vain kahden rivin uutisen New Yorkista ja lentokoneista, mutta en tiennyt mistä oli kyse. Ei kukaan muukaan tiennyt. Koko illan seurasin uutisia ja puhuin puhelimessa. Kaikki tuntui käsittämättömältä.  Sen päivän jälkeen mikään ei ollut enää samanlaista. Tuntui siltä, että mitä tahansa voisi tapahtua, koska tahansa. Maailma oli muuttunut turvattomaksi ja arvaamattomaksi paikaksi. Kuukautta myöhemmin olin matkalla Romaniaan mukanani vain yksi kassi, kitara ja nahkatakki. Ostin pelkän menolipun ja menin Moskovan kautta junalla. Kaikki ajattelivat vain terroristeja ja pelkäsivät. En halunnut edes...

Kun tuntematon soittaa

Kuva
Yritin soittaa viikonloppuna tutuille. Serkku ei vastannut puhelimeen, ei myöskään hänen miehensä. Entinen työkaveri ei vastannut. Tuttu, jota en ole nähnyt melkein kymmeneen vuoteen ei vastannut. Matkapuhelinten määrä on Suomessa suurempi kuin väkiluku, en tunne ketään kenellä ei olisi puhelinta. Miten on mahdollista, että kun kaikki ovat tavoitettavissa, ketään ei saa enää kiinni? Ennen matkapuhelinta sanottiin kännykäksi tai mobiiliksi, nyt se on vain puhelin. Se, mikä ennen oli puhelin, on nyt lankapuhelin. Lankapuhelimia ei kohta ole enää kellään. Muistaakseni vuonna 1989 meille tuli autopuhelin. Piti muistaa aina hands free-mikrofoniin puhuessa sanoa, että ‘soitan muuten autosta’. Hyväntuulista yksinpuhelijaa tuijotettiin liikennevaloissa toisista autoista. Sitä ennen oli vain lankapuhelin, siinä eteisen puhelinpöydällä. Pöydän vieressä oli tuoli, jolla puhuttiin ja pöydällä puhelinluettelo. Sivujen reunoille piirretyistä roipelluksista tiesi heti kuka oli puhunut, kenen kanssa j...