Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2009.

Traktorien lyhyt historia Romaniassa

Puhelintani kuunneltiin, kun asuin Romaniassa. Olen siitä ihan varma. Asunnossa oli vanha lankapuhelin, josta kuului satunnaisen puheen lisäksi rahinaa ja kohinaa ja johtoakin oli paikattu pariin kertaan. Tutkin puhelimen sisältä ja ulkoa, mutta en löytänyt mitään. Eräänä päivänä puhelin oli selittämättömästi vaihtunut uuteen. Uudestakaan puhelimesta en löytänyt siihen kuulumattomia laitteita. En tosin tiedä miltä ne mikrofonit näyttävät. Ehkä ne olivat keittiön kaappien takana, kuten Romaniassa väitettiin. Jos salainen poliisi kuunteli puheluitani tai seurasi minua, en löytänyt siitä mitään todisteita. Saavuin maahan junalla Moskovan ja Odessan kautta ja ylitin rajan Ukrainasta. Minulla ei ollut mitään järkevää tekemistä siellä, sanoin etsiväni töitä. Herätin siis varmasti epäilyksiä. Sitäpaitsi seurustelin tytön kanssa, jonka yksi eno oli poliisipiirin ylin johtaja ja toinen salaisen poliisin päällikkö. Sain vasta vuosia myöhemmin kuulla, että rikosrekisteritietoni oli selvitetty sa

Riidaton päivä

Joka kerta kun lehdissä mainitaan joku liikenteeseen liittyvä asia, syntyy hirveä kalabaliikki. Viimeisin ilmiriita alkoi tiistain autottomasta päivästä. Riitely tapahtuu tietysti nettikeskusteluissa , tällä kertaa Hesarin sivuilla, mutta sylki lentää silti. Verenhimoiset autoilun vastustajat haukkuvat työmatkalaisia asennevammaisiksi ökyilijöiksi ja yhtä intohimoiset autoilijat vastapuolta puunhalaajiksi ja lokkeilijoiksi. Sitten sekaan tunkee vielä kiihkomielisiä pyöräilijöitä ja sota on valmis. Väittelyyn onnistutaan ujuttamaan mukaan kaikki maailman aiheet terrorismista natseihin ja malariasta kommunismiin. Eikä huumorista ole tietoakaan. Mutta miksi näin arkipäiväinen asia kirvoittaa silmittömän rähinän? Perisuomalainen kateus saa megalomaaniset mittasuhteet kun toiset ajavat audeilla ja toisilla ei ole varaa edes bussilippuun. Tuntuu omituiselta, että autolla ajaminen synnyttää niin paljon vihaa ja vastustusta. Herää epäilys, miten matala elintaso Suomessa on, jos niin arkipäivä

Maabrändinparantaja

Jos ruotsalaiset pohtisivat maabrändiään, he suhtautuisivat koko hommaan toisin. Naapurissahan ei ole koskaan tarvinnut itkeä huonoa kansallista itsetuntoa. Niinpä myös maabrändiin voisi suhtautua lunkimmin. Ruotsalaiset tekisivät maabrändistään helpon, hauskan ja sympaattisen. Se myytäisiin oivaltavalla kampanjalla koko maailmalle, ikeamaiseen tyyliin. He nauraisivat rohkeasti itselleen ja omalle ruotsalaisuudelleen. Kaikille jäisi mielikuva, että ruotsalaisilla on hyvä huumorintaju, hyvä itsetunto – ja taitaa se olla aika kiva maakin. Ruotsalaiset vain eivät tarvitse maabrändiä, heidät tunnetaan jo. Samaan aikaan edellisen kirjoitukseni aikaan Matkailun edistämiskeskuksen Jaakko Lehtonen kirjoitti Mitä Suomi on-sivuilla , että maabrändin kehittäminen on suomalaisten elinolojen kehittämistä . Juuri siksi epäilinkin, että projekti voi viedä kauan. Elinolot kehittyvät vain jos sekä maata, että ihmisiä pystytään hätistelemään tolkumpaan suuntaan. Mutta mitä se brändi tarkoittaa? Suomen

Muka-Muka-Maa

Kuva
Suomalaiset haluaisivat, että heitä pidetään sofistikoituneina klassisen musiikin ystävinä, design-huonekaluissa viihtyvinä skandinaaveina, jotka ihailevat modernia taidetta ja tietävät jo syntyessään miten konjakkilasia pidellään. Ulkomaalaiset näkevät meidät toisin. Finnet ovatkin vaimoa selässä kantavia juroja metsäläisiä, jotka eivät koskaan pukahda kenellekään mitään. Tai lentokentällä kapulansa hukanneita kohmeloisia insinöörejä liian lyhyissä housunlahkeissaan. Tai sitten formulahulluja, jotka baaritiskillä lähtevät paalulta, mutta kuitenkin ensimmäisinä löytyvät ajohaalarit puolitangossa vessan nurkasta keskeyttämästä. No, leikki sikseen, emmehän me nyt sellaisia ole. Millaisia me sitten olemme? Sitä selvittää onneksi Jorma Ollilan johtama maabrändityöryhmä , jonka tavoitteena on trendikkäästi kirkastaa ja selkeyttää Suomen brändiä eli yleistä mielikuvaa siitä, minkälainen maa tämä on. Niille, jotka eivät tienneet, että maalla on oltava brändi: kaikilla muillakin on. Yrityksi

Terroristit ja perämoottori

Tasan kahdeksan vuotta sitten, kun koko maailma tuijotti televisiota, minä olin ostamassa perämoottoria. Juttelin kaikessa rauhassa yli kahdeksankymppisen moottorinomistajan kanssa veneistä ja kesämökeistä. Tehtiin kaupat, vaikka moottori olikin vanha. Kun tulin kotiin, maailma oli tulessa. Olin nähnyt ennen kotoa lähtöä netissä kahden rivin uutisen New Yorkista ja lentokoneista, mutta en tiennyt mistä oli kyse. Ei kukaan tiennyt. Koko illan seurasin uutisia ja puhuin puhelimessa. Kaikki tuntui pelottavalta ja käsittämättömältä. Sen päivän jälkeen mikään ei ollut enää samanlaista. Tuntui siltä, että mitä tahansa voisi tapahtua, maailma oli muuttunut turvattomaksi paikaksi. Kuukautta myöhemmin olin matkalla Romaniaan mukanani vain yksi kassi, kitara ja nahkatakki. Ostin pelkän menolipun ja menin Moskovan kautta junalla. Kaikki ajattelivat vain terroristeja ja pelkäsivät. Tuleva anoppini kysyi minulta, olenko piileskelevä terroristi. Ymmärrän häntä. En minä tiennyt itsekään mitä varten

Passiivinen ilo

Mielipidekyselyissä annetaan tavallisesti kolme vaihtoehtoa: kyllä, ei tai en osaa sanoa. Viimeinen tuntuu sopivan suomalaisille erityisen hyvin. Se, ettei ota kantaa tai halua kertoa sitä, mielletään puoleettomaksi ja neutraaliksi mielipiteeksi. Ydinvoiman lisärakentamisen kannatus on vihdoin kääntynyt laskuun ja vastustus kasvuun. Viidennes vastaajista sanoi, ettei ota kantaa tai ei osaa sanoa. Neutraalia vastausta ei kuitenkaan ole olemassa; ydinvoimaa joko rakennetaan tai ei rakenneta, ei mitään siltä väliltä. Jos kysyttäisiin, kuka haluaa asua ydinvoimalan vieressä tai loppusijoituspaikan päällä, välinpitämättömiä olisi erittäin vähän. Kun suomalainen ei tervehdi toista ihmistä tilanteessa, jossa se kuuluisi hyviin tapohin, hän ei ole neutraali , vaan välinpitämätön. Tervehtiminen on kohteliasta, tervehtimättömyys epäkohteliasta. Vaihtoehtoa en ota kantaa , ei ole arkielämässä tarjolla. Jos bussissa pitäisi antaa istumapaikka vanhukselle, ei voi teeskennellä ettei huomaa. Se on

Yksi Quattro, kiitos

Eihän tässä nyt näin pitänyt käydä. Meitä uhkaa tappava flunssaepidemia ja yksi autokauppias saa koko maan sekaisin haluamalla korkokenkäisen vosun silittämään paitojaan. Suuri joukko naisia ja pienempi joukko myötäileviä miehiä kokee, että naisten kunniaa on loukattu ja naisia on esineellistetty. Pieni joukko Audin omistajia kokee, että heidän automerkkinsä kunniaa on loukattu. Toiset uskovat, että sananvapautta on loukattu ja kauppiaan lynkkaaminen yhden haastattelun perusteella on vääryys. Loppuja ei todellakaan voisi vähempää kiinnostaa. Ei niin, että olisin, luoja varjelkoon, tämän Kiesin kanssa mistään samaa mieltä, mutta kyllä kai mielipiteenvapauteen pitäisi kuulua oikeus sanoa mielipiteitä. No, ei jos se koskee naisia. Kiesin mielipiteet ovat lapsellisia ja asiattomia, mutta lyön vaikka vetoa, että samat letkautukset olisi saanut kenen tahansa autokauppiaan suusta viimeistään kolmannen oluen jälkeen. Näitä timoteeaamikkosia riittää kyllä. Naiset sen sijaan voivat julkises

Kielletyt laulut

Hesarin yleisönosastossa ihmeteltiin eilen, miksemme tiedä mitään Venäjästä. Saamme lähinnä poliittisia, taloudellisia tai onnettomuusuutisia, mutta kaikki jutut tavallisista ihmisistä ja elämästä puuttuvat. Aivan kuin rajan takana ei olisi mitään mielenkiintoista tai kertomisen arvoista. Olen ihmetellyt samaa asiaa siitä asti kun muutin takaisin Suomeen. Raimo Mäkelä kysyy terveellisiä kysymyksiä. Eikö naapurimaa kiinnosta mediaa vai eikö siitä saa tiedottaa rehellisesti vai onko se hankalaa? Kuitenkin olemme naapureita ja täytyyhän valtavassa maassa olla paljon kerrottavaksi mediassa aivan normaalilla tavalla. Miksi hiljaisuus? Meillä on naapurina 142 miljoonan asukkaan maa. Kuka osaa nimetä yhden suositun venäläisen laulajan? Entä vuoden parhaan elokuvan? Kuka on naapurimaan seksikkäin julkkis? Kyllä, olemme nähneet kuvia Putinista ja Medvedevistä ja ehkä Politkovskajasta. Syyttäisin tilanteesta Neuvostoliittoa, suomettumista ja historiaa. Kun elossa ovat yhä sekä sodan nähnyt suku