Kyläämisen taito
Lapset leikkivät meillä sellaista, että mennään keittiön astiakaapin alahyllylle istumaan. Kaapissa ollaan autossa ja sitten ajetaan johonkin kyläämään , useimmiten mummun ja paapan luokse. Huippua on siis se, kun mennään johonkin kylään tai joku tulee meille. Siitä vain on Suomessa asuessa tullut jotenkin mystisen harvinaista. Meillä ei käy juuri kukaan kylässä, eikä meitä kutsuta mihinkään. Sosiaalinen elämä on ihan liian hiljaista. Miksi tässä on käynyt näin? Ensin ajattelimme, että olemme varmaan tehneet jotakin väärin kun kukaan ei kutsunut kylään. Onko meistä tullut liian erilaisia? Kun emme keksineet mitään virhettä tai kömmähdystä, ajattelimme vain että emme ole riittävän selvästi ilmaisseet haluamme ystävystyä ja kyläillä. Jonkun täytyy tehdä aloite. Eihän kyläily ole enää spontaania. Kutsuimme siis ihmisiä meille, perhekunnittain ja isollakin joukolla. Sitten odotimme innolla kutsuja vastavierailulle, jotta pääsisimme kyläilemään. Odotimme ja odotimme. Kutsuja ei koskaan tull...