Tekstit

Näytetään tunnisteella kasvatus merkityt tekstit.

Koiran homma

Kuva
Mikä on Romanian epäkiitollisin ammatti? Veikkaan, että se on postinkantaja. Täällä nimittäin riittää koiria postinkantajaa haukkumaan. Juttelin postia tuovan rouvan kanssa yhtenä aamuna. Kysyin miten hän pärjää naapuruston nelijalkaisten kanssa. - No, ensimmäisellä työviikolla olin kaksi kertaa paikattavana puremien takia, rouva kertoi hymyillen. Sen jälkeen on mennyt paremmin. Alueen haukkujat ovat tulleet ajan kanssa tutuiksi. Äänensävy paljasti, etteivät tunteet koiria kohtaan ole edelleenkään pelkästään positiivisia.   En ole jakanut postia, mutta olen silti joutunut saman kohtalon uhriksi. Tein tuttavuutta yhden irrallisen koiran kanssa ollessani kesällä pyöräilemässä lasten kanssa. Olin pysähtynyt mäessä väärän talon kohdalle odottamaan nuorempaa poikaa ja iso uroskoira vain ilmestyi jostain mitään sanomatta ja tarrasi jalkaan kiinni. Sain tikit ja rabies-rokotteet, tapasin yhden kauniin naispoliisin sekä Sorjosta fanittavan sydämellisen ensihoitajan. Poliisi neuvoi tekemään...

Seksiä, valheita ja mammutteja

Kuva
“Nuorille pitää kertoa seksistä” , tuumasi Väestöliitto ja päätti tehdä koululaisille sopivan seurapelin aiheesta. Luin jutun hiukan hämmentyneenä, kuten varmaan moni muukin. Ehkä juttukaan ei ollut ansiokas, mutta se taatusti lisäsi epäluuloa koulujen seksuaalikasvatusta kohtaan. Muutkin vanhemmat ovat olleet huolissaan, myös me suomalaiset. Miksi puhutaan vekottimista, miksei puhuta tunteista? Mihin rakkaus on seksin yhteydestä kadonnut? Entä avioliitto? Onko seksi harrastus, joka ei enää liitykään parisuhteeseen? Pohdin vähän samoja asioita, kuin kirjoittaja  Hesarin mielipide-palstalla, kaivatessaan hiukan laajempaa seksuaalisuuskäsitystä ja kokemusta turvallisemmasta kasvuympäristöstä. Tässä “narsistis-pornografisessa” yhteiskunnassa voisi tosiaan olla tilaa myös viattomuudelle ja aitoudelle. Takajaloilleen ponnistanut Väestöliitto ryntäsi nuoren tytön kimppuun kolmen lääkärin voimin argumentoiden, etteivät vanhemmat osaa puhua näistä asioista lainkaan. Jonkun on kerrot...

Luunappi, tukkapölly ja korvatillikka

Kuva
Koomikko Russell Peters sanoo, että lapsia kannattaa lyödä. Erityisesti siis valkoihoisten länsimaalaisten pitää oppia lyömään lapsiaan, koska muuten ne raukat jäävät monikulttuurisessa kaveripiirissään kummajaisiksi ja kokevat olevansa erilaisia. Kaikki muutkin tekevät niin, kiinalaiset ja meksikolaiset kurittavat, jamaikalaiset lyövät vaikkei olisi syytäkään. “Just in case.”   Katsokaa Petersin ilmettä, kun hän esittää julmistunutta intialaista isäänsä juuri ennen kuin tämä lausuu uhkauksensa. “Somebody gonna get a hurt real bad.” Idea vitsin takana on siinä, että ne lapset, joita on kotona kuritettu, kunnioittavat vanhempiaan. Ajatus on houkutteleva. Tehkääpä itse lapsia ja väittäkää sitten, ettei koskaan tullut mieleenkään hankkia vähän kunnioitusta.  Tehokkainta ei ole tosin kuritus, vaan sen mahdollisuus – pelko. Kyllä myönnän myös läpsineeni takapuolelle ja kaapanneeni kiukuttelijan tukevaan kainalo-otteeseen. Kaikkein tehokkain on kuitenkin uhkaus kellariin viemises...

Ydinperheen loppusijoitus

Kuva
“Isovanhemmat varmaan mielellään auttavat” , ehdotetaan aina kun erehtyy puhumaan väsymyksestä. Eivät he ole ehtineet, eivät minun vanhempani. Esikoisen syntymästä asti minua on vaivannut heidän etäinen suhtautumisensa. Luulin, että se johtui välimatkasta, mutta Suomeen muutto ei parantanutkaan tilannetta. Ensin he olivat kiireisiä. Mihin eläkeläisillä voi olla aina kiire? Lapset olivat liian pieniä. Sitten he sanoivat, että lapset eivät varmaan edes osaa olla muiden kanssa kun ovat aina olleet niin tiiviisti äidin kanssa. Kiitos, mutta ei ole ollut ketään kenelle jättää lapsia, kun isovanhemmat eivät koskaan tarjoutuneet auttamaan. Vanhemmuus on rooli, joka valitaan – kutsumusammatti, jota ei oikein voi jättää aiheuttamatta kohtuuttomia kärsimyksiä. Sopimuskin kestää eliniän. Eikö isovanhempien roolissa ole mitään velvoitteita tai vastuuta? Antaako isovanhemmuus oikeuden syödä rusinat pullasta eli olla lastenlasten kanssa vain aurinkoisina päivinä, kaksi kertaa vuodessa kun nämä ova...