Mitä opin romanialaisilta

Vilpittömyyttä. Pyyteetöntä hyvyyttä on sittenkin olemassa, vaikka se täältä lännestä katsoen näyttääkin jo kadonneelta. Ihmiset voivat oikeasti auttaa toisiaan myös odottamatta siitä vastiketta. Toiset puhdasta hyvyyttään antavat vähästäänkin. Myös vieraille ihmisille voidaan puhua ystävällisesti, vaikka ei olisi yhteistä kieltä. Todennäköisyys sille, että tulee kohdelluksi hyvin ja että tuntemattomien ihmisten apuun ja oikeudenmukaisuuteen voi luottaa on huomattavasti suurempi kuin Suomessa. En tiedä johtuuko se kirkon opeista vai kansanperinteestä. Vai onko meillä kaikki liian hyvin. Jostain kummallisesta syystä juuri niissä maissa, joissa kansaa on kohdeltu erityisen kaltoin, tapaa kaikkein aidoimpia ja ystävällisimpiä ihmisiä.

Kriittisyyttä. Kaikkea ei kannata uskoa, eikä kaikki ole aina sitä miltä se näyttää. Romanialaisilta puuttuu suomalaisten illuusio siitä, että maa olisi jotenkin puhdas ja poliitikot neitseellisen rehellisiä. Rahalla saa valtaa. Romania on silti monella tapaa avoimempi yhteiskunta. Keskustelua ei vaienneta ylhäältä eikä sitä säätele pelko tai itsesensuuri. Tästä pitävät huolen ainakin yli kolmekymmentä kansallista tv-kanavaa ja seitsemän valtakunnallista päälehteä. Montako Suomessa olikaan? Jokaisen lehden takana on joku, jonka intressejä lehti palvelee. Romaniassa kukaan ei ole uskonut valtion viralliseen propagandaan moneen vuosikymmeneen. Suomessa Ylen uutisia seuraa 1,4 miljoona ihmistä päivässä ja me kansalaiset maksamme itse siitä, että valtion äänitorvessa on yli 3000 ihmistä päivätyössä.

Vieraanvaraisuutta. Toisen huomioon ottaminen on sitä, että vieraalle tarjotaan vain parasta. Suomessakin tarjotaan jotain, mutta harvoin kaivetaan se kallein konjakkipullo kaapista. Romanialaiset eivät nuukaile, se olisi erityisen epäkohteliasta. Jos tarjottavaa ei jostain syystä ole, sitä hankitaan. Ainoa oikea päämäärä on se, että vieras tuntee olonsa kuninkaalliseksi ja sen eteen tehdään mitä tahansa. Ei riitä, että isännällä on kivaa, tai ettei hänelle jää huono omatunto. Ei tarjota antaen ymmärtää, että olisi kuitenkin sopivampaa kieltäytyä. Kyläilystä ei koskaan selviä syömättä ja juomatta, monesti liikaa. Yksinkertaisesti ei olla unohdettu mikä on kaikkein aidoin ilo – vilpitön antamisen ilo.

Demokratiaa. Demokratiahan on sitä, että kansalaiset saavat vapaasti valita vapaissa vaaleissa itseään edustamaan kenet tahansa niistä ehdokkaista, joista heidän annetaan vapaasti valita. Sama ominaispiirre tuntuisi yhdistävän suomalaista ja romanialaista demokratiaa siinä, että valitaan kansaa edustamaan kenet hyvänsä, lopputulos on aina ihan sama. Romanialainen tuttu neuvoi äänestämään sitä ehdokasta, josta valittuna olisi todennäköisesti vähiten haittaa. Kummassakin maassa pidetään kunnia-asiana niin sanottua maan tapaa, johon liittyy päivänvaloa ja kriittistä tarkastelua kestämättömiä piirteitä. Romanialaiset ovat kyllästyneitä omaan demokratiaansa. Ennen oli paremmin, sanotaan. Ehkä on tehokkaampaa, että yksi päättää ja muut tottelevat kuin että kaikki riitelevät yhdessä, eikä mitään tapahdu.

Kyynisyyttä. Korruptio on kuin muikkuverkko, ohutlankainen ja katala. Jos haluaa päästä hyvää työpaikkaan, sen voi ostaa. Jos haluaa, että lapsi menestyy koulussa, siitä maksetaan. Opiskelupaikan voi toki saada myös omin ansioin, mutta on todennäköistä, että niitä jotka maksavat on jonossa liian monta. Tästä seuraa se, että kukaan ei enää tiedä onko joku menestynyt omilla avuillaan vai ostanut paperinsa. Koulutuksella, osaamisella ja älykkyydellä ei siis ole paljon arvoa. Omaisuuden uusjako on tehty viimeksi yhdeksänkymmentäluvulla. Rikkauksiin ylsivät ne, jotka sattuivat olemaan vallanpitäjien lähipiirissä ja suosiossa, eivät ne joilla olisi ollut parhaat edellytykset johtaa yrityksiä ja maata. Romania ei ole köyhä maa, varallisuus on vain jakaantunut kovin epätasaisesti. Ne, jotka eivät pidä systeemistä, ovat jo poistuneet maasta, joten muutoksen todennäköisyys on hyvin pieni.

Keittoruokia. Kun amerikkalainen hampurilaisketju etsi vertailutestiinsä ihmisiä, jotka eivät ole koskaan syöneet hampurilaista, he päätyivät kuvaamaan Romaniaan, Grönlantiin ja Thaimaahan. Kansallispukuiset maalaiset eivät tienneet mikä burgeri edes on, mikä on mainoskampanjassa tietysti hilpeää. Pikaruokakulttuurin leviämistä ei ehkä voi estää, mutta ei se makutestissä kisaa paikallisten perinneruokien kanssa. Maalaisruoka on sitäpaitsi oikeasti luomua, ei muuta ole tarjollakaan. Olen oppinut syömään keittoja, koska romanialaiset ovat lajin mestareita. Vappuun sopiva menu on vatsalaukkukeitto, joka siis on tehty suikaloimalla lehmän pötsistä. Ciorba de burta heti aamusta on perinnetiedon mukaan paras krapulalääke. Tietysti piripintaan kaadetun snapsin kanssa, joka automaattisesti kuuluu keittojen nauttimisen proseduuriin. Klara vappen!