Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2020.

Taikaeläinten hoidosta

Kuva
Lapsena kuljin koiran kanssa metsässä. Kavereita ja harrastuksia ei aina ollut, aikaa sitäkin enemmän. Viihdyin yksin ja löysin metsästä mystisiä paikkoja, jotka uskoin vakaasti keksineeni ensimmäisenä. Näkymiä, joita kukaan muu ei ollut nähnyt. Reittejä, joita kukaan muu ei ollut kulkenut – vaikka sinne jonnekin vei tallattu polku. Löysin suuren taikakiven, jonka päälle pääsin juuri kiipeämään. Siellä istuin ja keräsin itseeni energiaa, varsinkin silloin kun aurinko oli juuri laskemassa. Ja varsinkin silloin kun tuntui, että elämä potki päähän. Metsän läpi siivilöityvä valo oli erityisen maaginen. Koin vahvasti olevani luonnon kanssa yhtä. Tunsin oloni hyväksi. Metsässä oli voimaa.   Jostain syystä en muista nostinko koirankin voimakivelle istumaan. Ehkä. Ehkä me meditoimme siellä yhdessä. Ainakin se sopisi tarinaan. Olin yksin ja samaan aikaan en ollut, sillä koiran kanssa oli aina turvallista liikkua. Viisas ja uskollinen mäyräkoiramme tiesi aina missä koti on ja olisi taistellut ur

Sedällä on potta päässä

Kuva
Vaimoni sai viestin tuntemattomalta henkilöltä. Meitä pyydettiin sairaalaan katsomaan nuorta naista, joka oli loukkaantunut kolarissa. Joku tuttu oli antanut numeron. Tytön vanhemmat olivat Romaniassa ja isä halusi tietää miten tytär oikeasti voi ja saako hän hyvää hoitoa. Mehän menimme. Tytär makasi kirurgisella osastolla. Ambulanssi oli kiidättänyt sairaalaan tajuttomana. Hän kertoi ajaneensa kaupunkifillarilla kuntosalille ja herännyt seuraavaksi sairaalan pyjamassa eikä tiedä mitä siinä välissä on tapahtunut. Se ei ole selvinnyt tarkasti vieläkään, ei tiedä poliisikaan. Kallon luissa on useampia murtumia. Olosuhteisiin nähden hän siis voi hyvin. Hän oli kaatunut, mutta ei tiedetä oliko onnettomuudessa osallisena joku muukin. Kerroimme vanhemmille, että kaikki näyttää hyvältä ja että suomalainen sairaala on erittäin tasokas. Lääkäreille ei tarvitse maksaa yhtään ylimääräistä, tuskin voisikaan. Ensiluokkaista hoitoa saa ilman lahjuksia, mikä tuntui ilmeisesti vaikealta uskoa. Ru

Pyroteknikko palaa keikkapaikalle

Kuva
Kaksikymmentä vuotta sitten matkustin yksin Romaniaan ja löysin eksoottisen ja kiehtovan maan. Kolkuttelin nuhjuisissa junissa. Kaikki oli romuna, mutta ihmiset hienoja, aitoja ja sydämellisiä. Kirjoitin matkastani Helsingin Sanomiinkin. Rakastuin maahan ja päätin palata. Niin myös tapahtui. Kaksi vuotta myöhemmin olin paikallisessa kustannusyhtiössä graafikkona ja menossa naimisiin pippurisen romanialaistytön kanssa.  Työluvan hankkiminen vei monta matkaa työministeriöön ja seikkailuja byrokratian koukeroissa  firman autonkuljettajan kanssa. Luvat hankittiin koska halusin, että niin tehdään ihan oikeasti. Samalla tajusin kyllä, että kaikki on myös ostettavissa. Jokainen pientäkin valtaa käyttävä antaa ymmärtää, että on nopeampikin tie.   Elintaso oli hyvä paikallisen mittapuun mukaan. Työnantaja maksoi laskut, ruoka ja viini oli halpaa, asunto keskustassa ja ravintoloissa palveltiin kuin ruhtinasta.  Hassu kielikin oli alkanut muuttua ymmärrettäväksi. Kaikki oli hyvin, paitsi ett

Kovakantiset kohtalotoverit

Kuva
Suurin huolenaiheeni pandemian alkaessa oli, miten selviydyn ilman kirjastoa. Ei niin etteikö kirjoja olisi omassakin hyllyssä riittävästi vaikka vuodeksi. Huoli on kuitenkin psykologinen tila, tietoisuus epätietoisuudesta, kun ei meille kerrottu päivämäärää jolloin saamme taas vapaasti lainata, palauttaa ja sormeilla kirjaston kirjoja. Tilanteesta huolestuneena tilasin Sammakon nettikaupasta mm. ajankohtaisen Albert Camusin Ruton. Varmuuden vuoksi kai, vaikka omassa hyllyssäkin olisi ollut lukuvuoroaan odottavia klassikoita. Jotkut niistä ovat pölyttyneet siellä jo vuosia. Olisiko nyt aikaa lukea ne? Kärsivällisesti minua on odottanut Pete Townshendin elämäkerta Kuka olen. On odottanut jo joulusta 2016. Olen tosin katsonut kirjan kuvat. Halusin alunperinkin tietää vain mitä siinä kerrotaan bändin mukana kiertäneestä irlantilaisesta boheemirunoilijasta, jonka tapasin kerran pubissa. Vanhan ukon jutut kuulostivat vähintäänkin kummallisilta, ehkä jopa keksityiltä. Hän väitti ollee

It’s a long way to Chapelizod

Kuva
Kauanhan se vei. Muutimme Irlannista Suomeen tammikuussa 2007 tuttia imevä mytty kainalossa ja vasta  nyt palasimme takaisin. Ensimmäistä kertaa. Se mytty, johon tutustuin National Maternity Hospitalin käytävällä, ehti täyttää kolmetoista ennen kuin pääsi katsomaan synnyinmaataan taas. Ja sitä kuuluisaa kotikaupunkia, josta on kuullut tuhat ja yksi tarinaa. Niin siinä vain kävi.   Ensimmäisenä päivänä tilasimme ihan ensimmäiseksi Fish&Chipsit Kingfisherissä ja ajoimme sen jälkeen bussilla 66 Chapelizodiin tarkastamaan entisen kotitalon. Kaikki näytti ihan samalta, vaikka talo oli silloin uudenkarhea. Kiipesimme tuttua polkua hautausmaan vierestä Phoenix Parkiin ja löysimme peuralauman pienen metsikön laidasta. Laumanjohtaja tervehti meitä matalalla kurkkuäänellä. Mutaisin kengin ajoimme takaisin keskustaan. Kaikki muukin näytti tutulta – talot, bussit, ihmiset, pubit. Ihan kuin olisimme vasta lähteneet, korkeintaan muutama kuukausi sitten. Täyteen ahdetussa pubissa tapasimme

Sairaan kaunis valtio

Kuva
Ensinnäkin haluan onnitella Uudenmaan valtiota itsenäisyysjulistuksen johdosta. Huomenna 28. maaliskuuta herran vuonna 2020 Uudenmaan kansa ottaa kohtalonsa omiin pehmeisiin käsiinsä, koska nykyiset olot sekä oikeuttavat että velvoittavat itsenäistymään. Uusmaalaisten uljas ja ylpeä heimo tuntee syvästi, ettei se enää voi täyttää kansallista ja yleisinhimillistä tehtäväänsä muuten kuin vapaana itsenäisenä maana. Huraa Nyland! Elämme yhtä historiallisia aikoja kuin Suomen itsenäistyessä. Silloinkin kaoottinen maailmantilanne tarjosi pienelle kansalle mahdollisuuden määritellä oman tulevaisuutensa. Nyt niin käy vielä pienemmälle kansalle. Olemme eläneet Suomen vallan alla yli sata vuotta. On tullut aika lopettaa myös kauan jatkunut hallitsematon maahanmuutto. Muualta Suomesta on rynnitty vapaasti käsiäkään pesemättä uusmaalaisten tonteille ja toreille. Siksi laitammekin ihan ensiksi rajat kiinni.   Kovan maahanmuuttopolitiikan hyvä puoli on se, ettei kukaan enää tule rajan yli luv

Überhygge

Kuva
Scifin ystävänä olen aina innokkaasti fantasioinut mitä tapahtuisi jos jokin kuvitteellisista maailmaa uhkaavista kauhuskenaarioista toteutuisi. Olen suunnitellut miten suojautuisin, suojelisin läheisiäni, taistelisin vihollisia vastaan. Olen miettinyt miltä pelko ja epätoivo tuntuisivat. Kaikista kirjoista ja elokuvista huolimatta en ole osannut valmistautua millään lailla. Minulla on koko ajan sellainen olo, että kun heräämme aamulla, kaikki on taas palautunut normaaliksi. Mutta eipä ole. Kuten nuorin lapseni sanoi:  mä niin toivon, ettei mitään koronavirusta olisi tullut .   Tuliko se sitten yllätyksenä? Ei. Pandemia pääsee iskemään kun ihmislajin immuniteetti on riittävä heikko. 1918 alkanut espanjantauti sairastutti kolmanneksen maapallon väestöstä sekä suuren määrän sikoja. Sen jälkeiset influenssat ovat kaikki tiettävästi olleet sukua mahtavalle espanjantaudille, mutta eivät kuitenkaan sama virus. Siihen meillä olisi jo jonkinlainen vastustuskyky olemassa. Ihmismuisti on ly

Contagium vivum fluidum

Kuva
Jos perheessä on lapsia, on onneksi pakko ajatella muutakin kuin maailmaa valloittavaa pandemiaa. Kahden viimeisimmän päivän aikana lastenkin elämä tosin on muuttunut. Kaikki harrastukset pysähtyivät kuin seinään. Turnaukset ja konsertit peruttiin, samoin matkat Pietariin ja Barcelonaan. Soittotunnit ja harjoitukset loppuivat ja kokoontumisia pyydettiin välttämään. Tämä näkyi naapurustossa ja puistoissa heti. Metsässä juoksi kahdeksan pientä poikaa leikkimässä. Siitä on aikaa kun vastaavaa on päässyt todistamaan, koska kaikki harrastavat koko ajan jotain. Nyt kenenkään ei tarvinnut pelätä treeneistä myöhästymistä. Perjantaina oli kulunut 80 vuotta talvisodan päättymisestä. Jotenkin se tuntui osuvalta kun katselin tyhjiä hyllyjä ruokakaupassa. Oli helppo todeta mitä ihmiset ovat vessapaperin lisäksi hamstranneet koteihinsa: pastaa, nuudeleita, näkkäriä, kauraryynejä, saippuaa ja lihaa. En uskonut huhuja, ennen kuin näin itse. Ihan oikeasti. Pulaa elintarvikkeista ei ole ollut seits