Aikamatkustajan blogi

Olen Romaniassa kuin kotonani, koska olen täällä kotonani. Meillä on koti. Mutta olenko kotoutunut tai kotiutunut , onkin sitten paljon monimutkaisempi kysymys. Osaan kielen, teen sillä myös töitä, pärjään arkisissa asioissa, osaan jutella ihmisten kanssa. Omistan talon, maksan veroja, olen hyvä kuluttaja, tuen paikallisia palveluja ahkerasti. Virallisen määritelmän mukaan kotoutumisella tarkoitetaan “maahanmuuttajan ja yhteiskunnan vuorovaikutteista kehitystä, jonka tavoitteena on antaa maahanmuuttajalle yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittavia tietoja ja taitoja samalla kun tuetaan hänen mahdollisuuksiaan oman kielen ja kulttuurin ylläpitämiseen”. Kuulostaa kohtuullisen monimutkaiselta ja melko epämääräiseltä.   Mika Kaurismäki sanoi joskus, että ihmisillä on juuret kuin puilla. Ilman niitä ei pysy pystyssä eikä juuria voi siirtää muualle. Jos juuret ovat Suomessa, ne ovat siellä pysyvästi. Sen ymmärtää hyvin vasta asuttuaan riittävän kauan muualla. En siis kuvittele muuttuvan...

Sanotaan, että aika on suhteellista. Onko minuutti tai tunti pitkä vain lyhyt aika, riippuu ihan siitä mitä pitäisi saada aikaan. Mitä aikaansaaminen sitten on? Sekin on suhteellista, koska jokainen voi määritellä sen itse. Muistan mainion taideopettajan, joka oli asettanut itselleen tavoitteeksi, että “elämän aikana saisi tehtyä muutaman hyvän piirroksen”. Se riittää. Aika armollista ja lempeää nykyajan suoritusyhteiskunnasta ja tehotaloudesta katsoen. Hän ei pyrkinyt julkisuuteen eikä ehkä tullut ajatelleeksikaan taloudellisen hyödyn maksimointia. Yleensä meillä on taipumus pyrkiä tavalla tai toisella liiallisuuksiin ja tuskailla ajanhallinnan kanssa. Ajan hallinnan voisi kuitenkin ihan kirjaimellisestikin mieltää niin, että meillä on kaikki valta hallita aikaa. Ainakin omaa aikaamme, sehän on subjektiivinen asia, jos niin haluamme.   Kaksi vuotta Romaniassa asuttuani olen oivaltanut, miksi kaikki yhä tupakoivat niin innokkaasti. Aina joutuu odottelemaan jotain, ei täällä muuten ...

Luovuus on kova juttu. Elämme luovassa taloudessa. Ihannoimme innovaatioita, digitaalisia palvelukonsepteja, strategista kumppanuutta, brändäystä ja hehkutamme ennakkoluulottomia uusia ajatusmalleja, joiden hautomisessa meidän väitetään olevan maailman huippuja.  Samaan aikaan maa hukkuu ongelmiin, joista pienimpänä ei tunnu olevan turvattomuuden tunne suuren ja arvaamattoman naapurin kainalossa. Silti meille vain jankataan samaa diplomatiaa ja idänsuhteiden osaamista. Nyt kaivataan selvästikin uusia innovaatioita tai muuten meille käy vielä huonosti.  Veli venäläinen roudaa rautaa rajalle minkä ehtii ja agentti P kiusaa kaikkia naapureitaan. Meillä heilutetaan sateenkaarilippua ja tviittaillaan.  Tässä siis muutama konkreettinen ehdotus uudeksi luovaksi turvallisuuspolitiikan strategiaksi. Ettei taas väitetä jälkiviisaasti, että "ei meillä ollut vaihtoehtoja". On niitä, olkaapa hyvä. A. Muodostetaan valtioliitto Viron kanssa. Suomi ei pääse enää Naton...

Ruotsalainen serkkuni vieraili kesämökillämme vuosia sitten. Sosiaalisena ja uteliaana nuorena miehenä hän käveli rantaan ja asteli tietä pitkin naapurin pihaan saakka. Hämmentyneenä serkku kertoi palattuaan, miten naapurin rouva oli huitoen ajanut hänet pois pihasta. Suomalaiseen mökkikulttuuriinhan kuuluu olennaisena piirteenä primitiivinen reviiriajattelu, johon en ole koskaan oikein päässyt sisälle. Serkkuni oli ehkä onnekas, ettei häntä ammuttu hänen kokeillessaan uskaliaasti suomalaisen suvaitsevaisuuden äärimmäisiä rajoja.  En ole itsekään viidentoista vuoden aikana tutustunut kyseisiin mökkinaapureihin. Isä on - valitettavasti - riitojen merkeissä. Olen nähnyt naapuriperheen kerran sinä ensimmäisenä kesänä kun olimme ostaneet talon. Sehän on siis maalaistalo, ei mikään mökki, isäni korjaisi. Naapurit ajoivat autolla pihamme poikki ja tuijottivat, kukaan heistä ei tervehtinyt. Sitten he tekivät oman tiensä ja me rakensimme tonttien rajalle korkean aidan patinoituneis...

“Vittu mä en tajuu, ihmiset on hulluja” , sanoi mies päätään pyöritellen Kelan jonossa perjantaiaamuna. Olimme ainoat asiakkaat. Radiossa kerrottiin että poliisin mukaan televisiossa esitetty karhuvaroitus ei toiminut toivotulla tavalla. Pieksämäkeläiset eivät pysyneetkään kotona, vaan menivät ulos katsomaan kaupungin keskustaan eksynyttä karhua. “Kato, joku varmaan otti skiditkin mukaan, hei mennään kattoo nallea” , kohtalotoveri päivitteli. Olin samaa mieltä siitä, ettei karhua ehdi karkuun, jos se päättää tulla päälle. Ja siitä, että suomalaiset ovat hulluja. Ainakin Pieksämäellä.  Tukholmassa puoli miljoonaa katsojaa ryntäsi kaduille todistamaan prinsessa Victorian häitä. Kuulemma hääkrääsä myi kuin häkä, mutta brändättyjä tiskirättejä ostivat – yllätys yllätys suomalaiset. Ei siinä mitään hullua ole, tiedän kyllä miksi. Se on varmasti halvin häätuotteista. Ja kevyt kantaa kotiin. Hääturismissa on kuitenkin jotain kummallista, kuin siitä olisi syntynyt joku oma alakulttuuri. K...

Oi, Madeleine, jos vielä olet vapaa! Ehkä meillä on toivoa, jos ihanan prinsessan kihlaus sittenkin horjuu, kuten väitetään . Kuninkaalliseen perheeseen soluttautumiseen ei nimittäin tule kovin montaa tilaisuutta. Jos tämä nyt menee ohi, seuraavaa saa odottaa taas yhden sukupolven verran. Kaikki ovat nähneet miten vaikeaa prinsessojenkin on ollut löytää sekä itseään että vanhempia miellyttäviä vävykandidaatteja. Nykyaikaisesti he ovat halunneet ilmaista myös oman kantansa, kuningas on lopulta suostunut ja siksi yhdestä kuntosalinomistajasta on tänä vuonna tulossa Länsi-Götanmaan herttua ja tulevan kuningattaren puoliso. Siis ihan kuka tahansa voi päästä Bernadotten perheen aamupalapöytään, kunhan suorittaa vain henkilökohtaisesti räätälöidyn prinssikoulun ja on riittävän sinnikäs. Olisi vähintään kansallisvelvollisuus etsiä rehti suomalainen unelmavävy, joka osaa ajatella muutakin kuin työtään. Kun perheessä tunnutaan arvostavan urheilullisuutta, eikö joku olympialaisissa menestyvä sa...

Jos ruotsalaiset pohtisivat maabrändiään, he suhtautuisivat koko hommaan toisin. Naapurissahan ei ole koskaan tarvinnut itkeä huonoa kansallista itsetuntoa. Niinpä myös maabrändiin voisi suhtautua lunkimmin. Ruotsalaiset tekisivät maabrändistään helpon, hauskan ja sympaattisen. Se myytäisiin oivaltavalla kampanjalla koko maailmalle, Ikea-tyyliin. He nauraisivat rohkeasti itselleen ja omalle ruotsalaisuudelleen. Kaikille jäisi mielikuva, että ruotsalaisilla on hyvä huumorintaju, hyvä itsetunto – ja taitaa se olla aika kiva maakin. Ruotsalaiset vain eivät tarvitse maabrändiä, koska heidät tunnetaan jo. Samaan aikaan edellisen kirjoitukseni aikaan Matkailun edistämiskeskuksen Jaakko Lehtonen kirjoitti Mitä Suomi on -sivuilla , että maabrändin kehittäminen on suomalaisten elinolojen kehittämistä . Juuri siksi epäilinkin, että projekti voi viedä aika kauan. Elinolot kehittyvät vain jos sekä maata, että ihmisiä pystytään hätistelemään johonkin suuntaan. Mutta mitä se brändi tarkoittaa? Suome...

Silloin kun omaan ruokakassiin ilmestyy tuotteita, joissa on punainen hintalappu, henkilökohtainen talous on siirtynyt taantumaan. Sitten kun niitä ei enää kassalla ostoksia pakatessaan häpeile, on talous lamassa. Kuulemma Lidlistä saa iltaisin pelkkiä tarjoustuotteita, kun menee ostoksille riittävän myöhään. Kaikki saman päivän leivät on silloin jo laputettu punaisiksi. Tämä on aito lama-ajan selviytymisneuvo, ostetaan iltahämärissä saksalaisilta. Edellisen laman aikaan olin köyhä opiskelija. Pahin oli vuosi 1993, jolloin mistään ei saanut töitä edes kesäksi. Jouduin Ruotsiin siivoamaan sairaalaa, mitä olen jälkikäteen pitänyt nostalgisesti yhtenä työurani hienoimmista kokemuksista. Opin paitsi moppaamaan ja puhumaan naapurimaan kieltä – joka ei olekaan sama kieli kuin se, jota meille koulussa opetetaan – myös sen, että niska hiessä on leipänsä ansaittava. Opin myös, että valkoinen lääkärintakki päällä sai sairaalan kahvilan tytöiltä aivan erilaisen hymyn kuin siivoojan vihreässä kol...

Maailmanloppu tulee. Vääräuskoiset kavahtakaa, Jehovan todistajat olivat sittenkin oikeassa, peijakas meidät perii. Nyt kannattaa syödä muikkukukkoa ja rasvaisia italialaisia makkaroita niin paljon kuin ehtii. Maailmanloppu lähestyy ja siitä on nyt kiistattomia todisteita. 1. Pohjois-Korea uhittelee ampumalla taivaalle raketin. Ei ollut kyse ilotulituksesta, vaan tarkoituksena oli tuupata avaruuteen satelliitti, joka lähettäisi kommunistisia lauluja ja suuren johtajan ylistystä kaikelle kansalle. Raketti ei onneksi päässyt perille, mistä kaikki musiikin ystävät lienevät kiitollisia. 2. Aurinko on kylmimmillään yli 100 vuoteen. Maapallo sen sijaan silti yhä vain lämpenee. Ei ole kuitenkaan syytä huoleen: Paavo Väyrysen mukaanhan ilmaston lämpeneminen parantaa Suomen maatalouden kilpailukykyä. 3. Ateistien bussikampanjan iskulause on: "Jumalaa tuskin on olemassa. Lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästä." Täysin vastuuttomasta menosta tunnetusti seuraa holtitonta juopottelu...