Aikamatkustajan blogi

Ensin kerron tarinan kylpyvaahdosta. Tuttavani kyläili vanhempiensa luona, siis lapsuudenkodissaan. Kaapin perältä hän oli bongannut vanhan purkin, jossa luki kylpyvaahtoa. Purkki tuntui etäisesti tutulta jo lapsuudesta, joten sen täytyi olla ainakin 40 vuotta vanha. Sisällä olikin kylpyvaahtojauhetta, tai ei jauhetta, koska se oli vuosien karttuessa kovettunut suolapaakuksi, jota ei saisi ulos edes korkkiruuvilla. Tuttava ajatteli heittää purkin pois, mutta äiti kielsi jyrkästi.  Hämmästelin kohteliaasti tarinan saamaa käännettä, mutta en kuitenkaan ollut kovin yllättynyt. Minullakin on 40-luvulla syntyneet vanhemmat. Hekin keräävät vanhaa tavaraa ympärilleen, ovat tehneet sitä koko ikänsä. Nyt isä pyysi poikkeuksellisesti apua. Hän sanoi haluavansa myydä toisen mopon. Hän kun omistaa kaksi vanhaa pappamopoa . Ei hän oikeasti tarvitse ensimmäistäkään, mutta en ottanut sitä puheeksi. Lupasin siis auttaa. Kuitenkin kun pääsin perille, oli suunnitelma jo kääntynyt katumukseksi...

Paljastan heti aluksi, että olen luonnostani säästeliäs matkailija. En shoppaile juuri lainkaan, ostan vain välttämättömyyksiä. Välttelen kalliita ravintoloita, cocktail-baareja ja ykkösluokan matkalippuja, useimmiten. Olen huono hankkimaan jopa matkamuistoja. Siksi ilahduin balkanilaisesta hintatasosta ja kävin moneen kertaan parturissakin, ihan huvin vuoksi. Romaniassa tukan lyhennys maksoi kaksi euroa, Serbiassa enää puolitoista. Palvelu on tuntunut tähänkin asti kalliilta Suomessa. Helsingissä maksamallani kertahinnalla kävisin serbialaisella parturilla seitsemäntoista kertaa eli seuraavat puolitoista vuotta.  Kirjasin matkabudjetin jälkitarkastelua varten ylös muitakin Romanian hintoja. Kaulaketjun korjaus maksoi kolme euroa, patterin vaihto kelloon kaksi euroa paristoineen. Kenkien korjaus oli saman verran, olut terassilla tai päivälippu metroon vei puolitoista euroa. Päivä uima-altaalla irtosi kolmella, pizza neljällä eurolla. Halvin jäätelö maksoi 20 senttiä, sam...

Viikko sitten valittiin Suomen parhaat työpaikat . Isojen ykkönen oli Ikea , mikä ilahduttaa siksi, että imagonkin mukaan olettaa, että juuri Ikeassa ollaan hymysuin. Onneksi se ei ole väkinäistä. Mainostoimistot eivät näillä listoilla keiku, mikä ei varsinaisesti yllätä. Mainosalan imagoon kuitenkin kuuluu, että töissä on olevinaan kivaa ja tapahtuu kaikkea jännää. Juhlitaan ja tavataan tv:stä tuttuja julkkiksia. Ja vaikka vauhtia olisi liikaakin, onhan sentään kohtuullista korvausta vastaan ilo palaa loppuun. Todellisuus on hiukan toista. Joko töitä on järjettömän paljon; niin paljon, ettei niitä mitenkään pysty enää tekemään hyvin, mutta kukaan ei tohdi myöntää asiakkaille, että ei tämä nyt oikein onnistu. Mitä tahansa myydään millä hyvänsä hinnalla ja sitten ristitään kädet ja toivotaan, että joku ehtii ja osaa tehdäkin jotain kun lasku on jo lähtnyt. Toinen äärimmäisyys on, että ei ole mitään tekemistä. Tai yhdellä on ja toisella ei ole. Silloin kylmäpäisesti lomautetaan, irtisa...