Aikamatkustajan blogi

Matkaillessani talvella sekä Suomessa että Saksassa tarkkailin sitä, miten erilaiselta varsinkin nuoret aikuiset näyttävät. Lännessä on pukeutumistrendejä, joista täällä ei tiedetä (vielä) mitään. Kaksi vuotta emigraation jälkeen monet näyttivät köyhiltä kodittomilta liian isoissa kirppiskoltuissaan. Toinen asia, johon kiinnitin huomiota, oli ihmisten ilmeinen kylmyys ja välinpitämättömyys, mikä tietysti on lähinnä suurkaupunkien vitsaus. Varsinkin Helsingissä tuntui myös siltä, että kaikki ovat kovin vakavia ja huolestuneen oloisia, vaikka ympärillä on kaikkea ja kaikki on hyvin. Siitä tuli ristiriitainen fiilis. Olen ehtinyt jo vieraantua.  Vastaavasti Romaniassa olen jo tottunut siihen, että ihmiset ovat sosiaalisia, puheliaita ja avoimia, joskus liikaakin. He kertovat luontevasti huolistaan ventovieraille, mikä on varmasti psykiatrinkin suositusten mukaista. Samalla kerrotaan omat ja naapurinkin huolet, sairaudet, rakkaudet ja probleemat. Sen sijaan sillä, miltä kukin näyttää o...

Olen pohtinut tätä pitkään. Kärsin transnationaalisesta persoonallisuushäiriöstä. Kahden kulttuurin välissä eläminen on murjonut kansallisen identiteettini. Olen siis vankina peilistä näkemäni parrakkaan suomalaisen miehen ruumiissa, vaikka tunnenkin olevani ihan tavallinen romanialainen. Ainakin osittain. Se on kuitenkin harhaa, koska en ole edes kaksoiskansalainen. En ole muuttunut romanialaiseksi sisältä enkä ulkoa sen enempää kuin Suomessa asuvat romanialaisetkaan ovat muuttuneet suomalaisiksi, vaikka jotkut uskovatkin niin tarpeeksi kauan ponnisteltuaan. Me kärsimme samasta syndroomasta.  Tuntuu myös siltä, etten ole koskaan kokenut itseäni kovin suomalaiseksi. Minulta puuttuu kotiseutuidentiteetti, koska muutimme vain isän työpaikkojen mukana, enkä ole tippaakaan isänmaallinen. En ole koskaan ollut. Ihan yhtä hyvin voin siis uskoa olevani romanialainen – edes puoliksi. Näin saatan ehkä ymmärtää omia lapsianikin hiukan paremmin, he ovat kuitenkin ihan oikeasti puoliksi mo...

Onneksi olkoon! Olet siis hankkinut itsellesi ulkomaalaisen puolison. Ja olette sitten muuttaneet Suomeen, kun jossakin on pakko asua. Puoliso ei osaa suomea? No, kukapa osaisi. Hän haluaa kuitenkin kokea tämän eksoottisen maan, jossa kukaan hänen ystävistään ei ole edes käynyt. Niinpä olette tehneet ikäänkuin yhteisen päätöksen. Suomeen ei muuteta ilmaston, verotuksen, eikä kuuluisan vieraanvaraisuuden houkuttelemina. Tänne muutetaan vain äärimmäisessä hädässä, työn pakottamana tai rakkaudesta. Järkeviä syitä muuttamiseen ei ole, ei teillä eikä meilläkään, eikä rakkautta lasketa niihin.  Ulkomaalaisen kannattaa alussa antaa ihan rauhassa totutella uuteen kotimaahansa. Älä neuvo liikaa, älä tuputa omia käsityksiäsi, koska niitä ei kuitenkaan uskota. Anna mieluummin hänen toikkaroida kaupungilla, eksyä vääriin paikkoihin, pujotella itse byrokratian viidakoissa ja tavata kummallisia ihmisiä. Kommelluksista riittää koko perheelle naurunaiheita vuosiksi eteenpäin. Voit tarvittae...

Lasten kieli on rikasta. Ainakin kouluikään asti he ovat aktiivisesti kehittäneet omia sanojaan ja ilmaisujaan ja monet niistä ovat juurtuneet perheen arkikieleen. Meillä nuhastutaan , ollaan suuttusia tai surutetaan , ollaan tärkeellisiä , saksataan . Autossa pahaolottaa ja hanhet lentävät nippuna. Tukka on pökkyräinen . Kesällä tulee sattumajälkiä ja mökillä tarvitaan hyttyslyömätintä . Toissapäivä oli ylieilen . Etana on liimakas . Oikein kohteliaasti pyydetään voisisitko .  Meillä on siis kaksikielinen perhe, puhumme suomea ja romaniaa , yhdessä ja erikseen. Olen vasta nyt tullut ajatelleeksi, että iso osa lasten kielenkäytön rikkaudesta juontuukin kenties kaksikielisyydestä. Eri kielellähän ei vain sanota, vaan myös ajatellaan eri tavalla. Osa hassuista ilmaisuista tulee suorista käännöksistä, kuten maalin antaminen. Osa taas monimutkaisemman ajatuskuvion tuloksena. Monia ei pysty jäljittämäänkään. Kaikki ne kuitenkin stimuloivat sekä keksijän että kuulijan mieliku...

Suomen postin kuljetusauton kyljessä lukee Itella Logistics. Hauskaa miten suomen kieli elää. Ennen siinä oli torven kuva ja vieressä luki posti. Nyt ei enää tarvitse ulkomaalaistenkaan arvailla mikä pakettiauto siinä mahtaa huristella. Logistics on englantia ja tarkoittaa kuljetusta tai hienommin logistiikkaa. Itella taas on vulgaarilatinaa eikä tarkoita yhtään mitään. Se on yhtä nokkelasti keksitty nimi kuin Destia, Nordea, Laurea, Sonera, Metropolia tai Palmia. Ja varmasti parempi kuin Ixonos, Novia tai Aktia. Mistäköhän on lähtenyt liikkeelle tämä ikitrendi keksiä yrityksille nimiä, jotka eivät tarkoita mitään millään kielellä? En yhtään epäile, etteikö se olisi mainos- ja viestintätoimistoille tuottoisa bisnes. Lista nimistä syntyy puolessa tunnissa, laskussa lukee 10h suunnittelutyötä. Perustelut parhaille ehdotuksille keksitään kolmessa vartissa seuraavien kahden tuopin aikana. Taustatyöstä ja kieliasun tarkistuksesta laitetaan lisää 8h. Läppärillä googlaamalla selviää kolmessa...

Tällainen pikku-uutinen tuli vastaan pari viikkoa sitten: “Pitsaansa tyytymätön asiakas raivostui perin pohjin keskiviikkoiltana Kouvolassa. Yli kolmikymppinen mies raastoi muun muassa taulutelevision pitserian seinältä ja viskeli lautasia ja kahvikuppeja seinään. Poliisipartio saapui Torikadulla toimivaan ravintolaan illalla ennen seitsemää. Miehen riehunta oli alkanut siitä, kun pitsa oli tuotu pöytään. Partio korjasi miehen talteen ja tarkasti tarjoillun pitsankin. Päällisin puolin eine näytti olevan kunnossa. Asiakas oli humalassa.” Uutisia pitää lukea ajatuksen kanssa, mikään ei aina ole ihan niin kuin sanotaan. Pitää nähdä myös mediakriittisesti sanojen taakse, miksi näin tapahtui, mistä tämä kertoo. Suuret totuudet maailmasta piiloutuvat pikkujuttujen kainaloon. Pienten tarinoiden takana on aina suuria tarinoita. Pikku-uutinen kertoo siis: 1. Lamasta. Paperitehtaalta lomautettu alkuasukas purki tunteitaan tukevassa humalatilassa. Kohteeksi osui miehen tielle sattunut pizzapaikka...