Aikamatkustajan blogi

Omat lapset ovat siinä iässä, jossa on pian valittava mitä aikoo elämässä tehdä. Ainakin pitäisi päättää joku suunta, mihin on menossa. Harva kuitenkaan tietää 18-vuotiaana mitä haluaa, minkälainen ihminen edes itse on, mihin on ehkä lahjoja tai mitä aikoo mahdollisesti tehdä työkseen seuraavat 40 vuotta. Itse en ainakaan tiennyt. Kotoa oli kuitenkin lähdettävä. Niinpä päädyin opiskelemaan graafikoksi, koska äiti ehdotti sitä ja koulukin oli lähellä. Se oli sattumalta ala, jolle hän itse olisi myös halunnut, mutta päätyikin pankkiin, tosin kokeiltuaan ensin sekä toimittajan että opettajan hommia.   Nyt tiedän, mitä olisin voinut itse valita. Kun muut kiipeilivät puissa, pelasivat jalkapalloa tai tietokonepelejä, minä istuin kotona piirtämässä. Teräväkärkisellä lyijykynällä syntyi uusia automalleja, edestä, takaa ja sivuilta. Opettelin perspektiiviä ja varjostuksia ja ihailin italialaisia mestareita – Bertonea ja Giugiaroa kun muut fanittivat Maradonaa. Millimetripaperille syntyi sa...

Mikä on Romanian epäkiitollisin ammatti? Veikkaan, että se on postinkantaja. Täällä nimittäin riittää koiria postinkantajaa haukkumaan. Juttelin postia tuovan rouvan kanssa yhtenä aamuna. Kysyin miten hän pärjää naapuruston nelijalkaisten kanssa. - No, ensimmäisellä työviikolla olin kaksi kertaa paikattavana puremien takia, rouva kertoi hymyillen. Sen jälkeen on mennyt paremmin. Alueen haukkujat ovat tulleet ajan kanssa tutuiksi. Äänensävy paljasti, etteivät tunteet koiria kohtaan ole edelleenkään pelkästään positiivisia.   En ole jakanut postia, mutta olen silti joutunut saman kohtalon uhriksi. Tein tuttavuutta yhden irrallisen koiran kanssa ollessani kesällä pyöräilemässä lasten kanssa. Olin pysähtynyt mäessä väärän talon kohdalle odottamaan nuorempaa poikaa ja iso uroskoira vain ilmestyi jostain mitään sanomatta ja tarrasi jalkaan kiinni. Sain tikit ja rabies-rokotteet, tapasin yhden kauniin naispoliisin sekä Sorjosta fanittavan sydämellisen ensihoitajan. Poliisi neuvoi tekemään...

Työntekoa ei Suomessa arvosteta. Tämä johtuu siitä, tai näin olen päätellyt, että meillä onkin luokkayhteiskunta . Luokkayhteiskunnassa ei hyväksytä sitä, että tekee omaan yhteiskuntaluokkaansa sopimatonta työtä. Jos esimerkiksi minä joutuisin työttömäksi mainosalalta, mikä on hyvin mahdollista, olisi täysin sopimatonta ryhtyä vaikkapa siivoamaan tai ruohonleikkaajaksi. Eikä sitä paitsi tarvitsisi, koska saisin irtisanottuna ansiosidonnaista korvausta, joka olisi tuntuvasti parempi kuin matalapalkkaisesta työstä maksettava korvaus. Sääli. Osaisin molemmat hommat oikein hyvin, kokemusta on. Ongelma on siinä, että jos ryhtyisin ajamaan nurmikoita perheeni elättämiseksi, olisin luuseri. Kukaan ei arvostaisi sitä, että teen työtä . Tuttavapiirissä ihmeteltäisiin, miten sille nyt noin yhtäkkiä kävi. Kohtalo saattaisi jopa herättää vahingoniloa: tekeepä vihdoin jotain hyödyllistä . Toinen ongelma on siinä, ettei nurmikonleikkuulla todennäköisesti voisi elättää perhettä ja olisi kannattavampa...

Jos leipätyö alkaa taas leipäännyttää tai jos lama kaataa veneen, kaikki menee päin prinkkalaa ja alanvaihto on edessä, tiedän mitä haluan. Haluan pesulateknikoksi. Lehdessä oli ilmoitus alkavasta koulutuksesta. Pesulateknikon erikoisammattitutkinto, kaksi vuotta. Olen aina pitänyt pesuloista. Ensinnäkin, toisin kuin mainostoimistoissa, pesuloissa on puhdasta. Pesuloissa on sellainen höyryinen, kotoisan äidillinen tunnelma. Niissä on töissä ihanan lämpöisiä, pehmeäkätisiä, hoitoainemainosten tuoksuisia tyttöjä, jotka kurkkivat silmät säihkyen hohtavan puhtaiden lakanarivien takaa. Toisin kuin mainostoimistoissa, pesuloissa ei ole koskaan kiire – koneet pesevät sitä vauhtia kuin pesevät. Ei kenellekään tule mieleen kysyä, voiko niitä laittaa pesemään puolta nopeammin. Asiat tehdään aina samassa järjestyksessä, jokaisella työvaiheella on oma paikkansa, eikä niiden nimiä vaihdella joka asiakkaan kohdalla ja hinnoitella eri tavalla. Pesuloissa on tyytyväisiä asiakkaita. Pesulan maailma on...