Aikamatkustajan blogi

Hymy ei ole useinkaan herkässä, asiakas ei ole kuningas eikä iloinen palvelu kaupan elinehto. Romanialaisessa kaupassa ei välttämättä tervehditä, eikä kiitetä lähtiessä. Olen siksi olettanut, että asiakaspalvelu tai paremminkin sen puute on jonkinlainen jäänne kommunismin ajoilta, vähän niin kuin itäisessä naapurissakin. Asiakkaista ei tarvinnut kilpailla eivätkä hyllytkään notkuneet tavaroista. Olen myös ajatellut, että asiakkaalle hymyily on myyjän velvollisuus, jota minulla on asiakkaana oikeus vaatia. Onko sittenkään? Tervehtimisongelman ratkaisu avautui minulle vasta vuosien ihmettelyn jälkeen. Kaupan kassoilla on töissä useimmiten naisia. Minä taas olen mies, joten romanialaisessa kulttuurissa on lähtökohtaisesti minun tehtäväni tervehtiä ensin. Myös kaupassa. Tervehdin siis kaupan kassaa ja vastineeksi saan ystävällistä palvelua. Jos kassalla on nuori nainen, hän saattaa tervehtiä minua ensin, koska olen vanhempi. Joka tapauksessa tervehdykseen aina vastataan. Toimiihan se näink...

Lasten kieli on rikasta. Ainakin kouluikään asti he ovat aktiivisesti kehittäneet omia sanojaan ja ilmaisujaan ja monet niistä ovat juurtuneet perheen arkikieleen. Meillä nuhastutaan , ollaan suuttusia tai surutetaan , ollaan tärkeellisiä , saksataan . Autossa pahaolottaa ja hanhet lentävät nippuna. Tukka on pökkyräinen . Kesällä tulee sattumajälkiä ja mökillä tarvitaan hyttyslyömätintä . Toissapäivä oli ylieilen . Etana on liimakas . Oikein kohteliaasti pyydetään voisisitko .  Meillä on siis kaksikielinen perhe, puhumme suomea ja romaniaa , yhdessä ja erikseen. Olen vasta nyt tullut ajatelleeksi, että iso osa lasten kielenkäytön rikkaudesta juontuukin kenties kaksikielisyydestä. Eri kielellähän ei vain sanota, vaan myös ajatellaan eri tavalla. Osa hassuista ilmaisuista tulee suorista käännöksistä, kuten maalin antaminen. Osa taas monimutkaisemman ajatuskuvion tuloksena. Monia ei pysty jäljittämäänkään. Kaikki ne kuitenkin stimuloivat sekä keksijän että kuulijan mieliku...

Hernekeitto on perinteinen kansallisruoka, jossa on herneitä ja savulihaa. Toisten mielestä sekaan laitetaan myös sinappia. Aina jonkun mielestä sattumia on joko liikaa tai liian vähän. Syystä, jota en tiedä, hernekeittoa tarjotaan aina torstaisin. Maahanmuuttajatuttuni, jolla on Helsingissä oma ravintola, tekee samoin. Jälkiruoaksi lounaslistalla on pannukakkua ja hilloa ja olen ihan varma, ettei hänkään tiedä miksi juuri torstaisin. Hän toimii kuten maassa on tapana. Se alkoi lottovoitosta, jatkui herneellä ja prinsessalla ja appelsiinilla ja yhtäkkiä meillä on keitettynä aikamoinen soppa. Aihe - rasismi Suomessa - on ikävä ja todellinen ja siitä pitäisi keskustella vakavasti. Kuitenkin se mitä on syntynyt on valtaisa julkinen väittely siitä, onko Umayya Abu-Hanna keksinyt kurjat kokemuksensa itse, onko Ulla Appelsin poterosuomalainen ja miksi Ruben Stiller puolustaa palestiinalaista, vaikka on itse juutalainen ja onko Hollanti muka parempi maa. Huhuu? Mihin se alkuperäinen o...

Kun joukko toisilleen entuudestaan tuntemattomia suomalaisia joutuu samaan tilaan, ei synny spontaanisti yhteishenkeä tai luontevaa keskustelua. Jutustelu on väkinäistä ja vaikeaa. Useimmiten ei ystävystytä, ei esittäydytä. Joskus kukaan ei aloita keskustelua ja kaikki ovat hiljaa. Olen ainoa, jota tilanne kiusaa suunnattomasti. On ollut hankalaa sopeutua siihen, että ryhmässä pitää olla se, joka sekä aloittaa keskustelun että pitää sitä yllä, koska hiljaisuus tuntuu ahdistavalta. Olen tuskastunut tähän rooliini, jota minun ei koskaan ulkomailla tarvinnut harjoitella. Siellä taistelin suunvuorosta muiden kanssa, enkä sitä aina saanutkaan. Ulkomaalaiset sanovat, että suomalaisiin on vaikea tutustua. Se on optimistinen käsitys. Toiset sanovat reilusti, että se on mahdotonta. Toisaalta väitetään, että kun lopulta onnistuu saa elinikäisen ystävän. Ei se mahdotonta ole, mutta kyllä se kysyy pitkäjänteisyyttä ja hyviä hermoja. Miksi luottamuksen voittaminen on niin kivuliasta? Mitä me pelkä...

Suomi on maa, jossa kuka tahansa voi ampua kenet tahansa missä tahansa ilman, että sitä voi estää. Suomi on maa, jossa poliisi ei osaa tehdä mitään vaikka ihmisten henkeä uhattaisiin. Suomi on maa, jossa rikollisia suojellaan enemmän kuin heidän uhrejaan. Suomi on maa, jossa kolmas massamurha kahden vuoden sisällä ei aiheuta valtakunnallista hätätilaa tai kriisikeskustelua. Suomi on maa, jossa pääministeri kysyy, vaikka kaikki odottavat vastauksia. Suomi on maa, jossa ongelmista vaietaan, jotta niitä ei tarvitsisi ratkaista. Presidentti näytti meille esimerkkiä uudenvuoden puheessaan. Hänhän oli jo pahoitellut tapahtunutta.  Suomessa kuka tahansa voi omistaa aseen. Mielenterveysongelmista kärsiville harrastajille lupa annetaan poliisilaitokselta, ammattirikolliset joutuvat hankkimaan mutkansa nurkan takana. Mitä enemmän laillisia aseita on olemassa, sitä enemmän niitä joutuu vääriin käsiin. Mitä enemmän mielenterveysongelmia jää hoitamatta, sitä suurempi riski on, että seuraa lisä...