Tekstit

Näytetään tunnisteella hyvyys merkityt tekstit.

Suuremmat voimat

Kuva
Suomalaiset uskovat olevansa omaperäisiä ja älykkäitä individualisteja, mutta kun heiltä kysytään mihin he uskovat – ja ulkomaalaiset kyllä kysyvät – he luulevat selviävänsä epämääräisellä “varmaan johonkin korkeampaan voimaan” -muminalla. Ja niin omalta kuin vastaus tuntuukin, kaikki vastaavat ihan samalla tavalla. Eihän olisi mitenkään järkevän kuuloista sanoa, ettei usko mihinkään. Ei edes fysiikanlakeihin tai ihmisyyteen? Uskonnollisuuden tunnustaminen taas tuntuisi liian henkilökohtaiselta. Saivartelu olisi epäkohteliasta.  Siis uskomme johonkin, mutta emme halua kertoa mihin.  Minäpä kerron. Meitä on kovasti yritetty opettaa uskomaan itseemme. Usko itseesi, ja voit hyvin! Sillä neuvolla kaikkien elämän ongelmien pitäisi ratketa kertaheitolla. Eikä siinä mitään vikaa olekaan, hyvä itsetunto on oivallinen asia, jos sitä käyttää hyvin. En ole varma, onko oppi mennyt kuitenkaan perille. Suomalaiset kyllä ajattelevat itseään, mutta meistä on kehittynyt itsekeskeis...

Komiikan autonominen tasavalta

Kuva
Myönnän syyllisyyteni. Olen katsonut televisiosta kovasti parjattua Vain elämää -ohjelmaa, niin juuri sitä jossa kyynelehditään ruokapöydässä kun toiset laulavat. Olen näyttänyt sitä myös lapsilleni, vaikka he eivät ymmärräkään miksi aikuiset itkevät. Formaatti voi olla melodramaattinen ja korni, mutta tunteet ovat sittenkin aitoja. Kyllä, siinä koetaan aitoa empatiaa ja joukko ihmisiä oppii tuntemaan toisensa, ja samalla yleisö saa tutustua heihin. Ja lauletaan. Se koskettaa, siinä ei voi olla mitään pahaa. Ei, en ole itkenyt sitä katsoessani, mutta eihän sitä vielä tiedä.  On äärettömän arvokasta, jos ympärillä on ihmisiä, joihin voi luottaa ja jotka ovat samalla puolella ja samassa pöydässä. Parhaassa tapauksessa on jopa niin, että niiden ihmisten ansiosta voi tuntea olevansa paljon hauskempi, viisaampi ja kauniimpi kuin onkaan. Työelämän valintojakaan ei pitäisi tehdä sen perusteella, missä saa parasta palkkaa, vaan sen mukaan minkälaisten ihmisten kanssa voi viettää ...

Mitä opin romanialaisilta

Kuva
Vilpittömyyttä. Pyyteetöntä hyvyyttä on sittenkin olemassa, vaikka se täältä lännestä katsoen näyttääkin jo kadonneelta. Ihmiset voivat oikeasti auttaa toisiaan myös odottamatta siitä vastiketta. Toiset puhdasta hyvyyttään antavat vähästäänkin. Myös vieraille ihmisille voidaan puhua ystävällisesti, vaikka ei olisi yhteistä kieltä. Todennäköisyys sille, että tulee kohdelluksi hyvin ja että tuntemattomien ihmisten apuun ja oikeudenmukaisuuteen voi luottaa on huomattavasti suurempi kuin Suomessa. En tiedä johtuuko se kirkon opeista vai kansanperinteestä. Vai onko meillä kaikki liian hyvin. Jostain kummallisesta syystä juuri niissä maissa, joissa kansaa on kohdeltu erityisen kaltoin, tapaa kaikkein aidoimpia ja ystävällisimpiä ihmisiä. Kriittisyyttä. Kaikkea ei kannata uskoa, eikä kaikki ole aina sitä miltä se näyttää. Romanialaisilta puuttuu suomalaisten illuusio siitä, että maa olisi jotenkin puhdas ja poliitikot neitseellisen rehellisiä. Rahalla saa valtaa. Romania on silti...