Tekstit

Näytetään tunnisteella hampurilainen merkityt tekstit.

Mitä opin romanialaisilta

Kuva
Vilpittömyyttä. Pyyteetöntä hyvyyttä on sittenkin olemassa, vaikka se täältä lännestä katsoen näyttääkin jo kadonneelta. Ihmiset voivat oikeasti auttaa toisiaan myös odottamatta siitä vastiketta. Toiset puhdasta hyvyyttään antavat vähästäänkin. Myös vieraille ihmisille voidaan puhua ystävällisesti, vaikka ei olisi yhteistä kieltä. Todennäköisyys sille, että tulee kohdelluksi hyvin ja että tuntemattomien ihmisten apuun ja oikeudenmukaisuuteen voi luottaa on huomattavasti suurempi kuin Suomessa. En tiedä johtuuko se kirkon opeista vai kansanperinteestä. Vai onko meillä kaikki liian hyvin. Jostain kummallisesta syystä juuri niissä maissa, joissa kansaa on kohdeltu erityisen kaltoin, tapaa kaikkein aidoimpia ja ystävällisimpiä ihmisiä. Kriittisyyttä. Kaikkea ei kannata uskoa, eikä kaikki ole aina sitä miltä se näyttää. Romanialaisilta puuttuu suomalaisten illuusio siitä, että maa olisi jotenkin puhdas ja poliitikot neitseellisen rehellisiä. Rahalla saa valtaa. Romania on silti...