Aikamatkustajan blogi

Matkaillessani talvella sekä Suomessa että Saksassa tarkkailin sitä, miten erilaiselta varsinkin nuoret aikuiset näyttävät. Lännessä on pukeutumistrendejä, joista täällä ei tiedetä (vielä) mitään. Kaksi vuotta emigraation jälkeen monet näyttivät köyhiltä kodittomilta liian isoissa kirppiskoltuissaan. Toinen asia, johon kiinnitin huomiota, oli ihmisten ilmeinen kylmyys ja välinpitämättömyys, mikä tietysti on lähinnä suurkaupunkien vitsaus. Varsinkin Helsingissä tuntui myös siltä, että kaikki ovat kovin vakavia ja huolestuneen oloisia, vaikka ympärillä on kaikkea ja kaikki on hyvin. Siitä tuli ristiriitainen fiilis. Olen ehtinyt jo vieraantua.  Vastaavasti Romaniassa olen jo tottunut siihen, että ihmiset ovat sosiaalisia, puheliaita ja avoimia, joskus liikaakin. He kertovat luontevasti huolistaan ventovieraille, mikä on varmasti psykiatrinkin suositusten mukaista. Samalla kerrotaan omat ja naapurinkin huolet, sairaudet, rakkaudet ja probleemat. Sen sijaan sillä, miltä kukin näyttää o...

Koiramme täytti juuri kaksi vuotta. En ole ihan varma, pitäisikö ennemminkin juhlia sitä päivää jolloin koira saapui meille. Itse hän ei tuntunut juuri välittävän syntymäpäivästä, vaikka saikin ihan oikean luun ja onnittelulaulut. Häntä on hemmoteltu liikaa. Koira saa rakkautta ja huolenpitoa enemmän kuin kukaan muu perheessä. Ei toki niin, että olisin kateellinen millään muotoa. Välittäminen on kaksisuuntaista – siitä saa ihan yhtä paljon takaisin. Se ei ole hukattua energiaa, koira on hyvä osoittamaan tunteitaan myös meitä kohtaan.   Ehkä siksi ihmiset ja koirat sopivat niin hyvin elämään yhdessä. Tätä olen pohtinut nyt kaksi vuotta. Miten koirat osaavat näyttää tunteita niin, että me ymmärrämme niitä. Ymmärrämme tai tulkitsemme riittävän oikein. Ne myös osaavat lukea meidän sanatonta viestintäämme. Koira tietää jopa meitä paremmin milloin olemme huonolla tai hyvällä tuulella. Ihminen luulee voivansa peittää negatiiviset tunteet jonkin käyttäytymisen alle, mutta koiran kanssa s...