Aikamatkustajan blogi

Ennen ehkä päiviteltiin, miksi syödä ravintolassa kun voi syödä kotonakin. Sitten keksittiin noutoruoka ja jotkut kysyivät, miksi kantaa ruokia kotiin, kun ne voisi syödä ravintolassa. Nyt pidetään ihan normaalina sitä, että joku kuljettaa maksua vastaan ruoan ravintolasta kotiin sen sijaan, että ajaisimme taksilla ravintolaan syömään. Mikä siis on seuraava kehitysvaihe? Veikkaan, että ihmiset tilaavat jonkun syöttämään, ettei tarvitse haarukoida itse. Tai ehkä syömään heidän kanssaan. Elämmehän palveluyhteiskunnassa. Moni muukin asia on ennen toteutumistaan kuulostanut älyttömältä. Katsotaan viiden vuoden päästä miten kävi.   Minulla oli lukioaikana luokkakaveri, joka oli kaukaa viisaasti päättänyt erikoistua tekoälyn tutkimiseen. Muistan sen hyvin, koska kukaan muu ei tiennyt mitä se tekoäly edes on. Hän selitti mielellään. Kukaan muu ei myöskään tiennyt mitä tekisi isona, en minäkään. Puhutaan siis ajasta ennen Googlea ja ennen internetiä. Tekoälyä en ymmärrä vieläkään, mutta ol...

Huomaan usein tekeväni jotain ihan muuta kuin olin aikonut tehdä. Olen muistanut matkalla jotakin mielenkiintoista tai kiireellisempää ja harhautunut sivupolulle. Ehkä yritän olla tehokas ja tehdä monta asiaa samalla, mutta en enää muista mitä ne kaikki olivat. Joskus käy niinkin etten enää muista mitä alunperin olin tekemässä. Unohtelen työkaluja pihalle, puhelimen väärän takin taskuun ja imurin portaisiin, enkä muista olenko imuroinut ne vai en.  Kävin mielenkiintoisen keskustelun, jossa pohdimme miksi meidän on vaikea keskittyä. Kaikki olivat jokseenkin samaa mieltä: päädymme liian usein muualle kuin olimme aikoneet. On vaikea saada asioita valmiiksi. Aina on kiire. Miksi me teemme niin montaa asiaa? Pohdimme miltä se näyttäisi, jos käyttäytyisimme oikeassa elämässä samalla tavalla kuin surffaamme netissä. Seuraisimme jokaista impulssia ja klikkaisimme kaikkea mikä vilkkuu. Emme koskaan tietäisi mihin joudumme kun aamulla lähdemme kotoa.   Toisaalta juuri ni...

Äskettäin juhlissa alkoi keskustelu elokuvista. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että hyviä elokuvia on liian paljon, eikä niitä kaikkia ehdi katsoa. Totesimme, että monella meistä on satojen elokuvien kokoelma – lainassa internetistä, kuten yksi keskustelija osuvasti ilmaisi. Internethän on ikäänkuin suuri pääkirjasto, jossa vierailemme virtuaalisesti päivittäin ja jaamme ja lainaamme tietoa ja dokumentteja. Kirjaston vt. pääjohtaja herra Google päättää löydämmekö niitä vai emme. Silti niin tavalliseen netistä lainaamiseen suhtaudutaan yhä hyssytellen, ikäänkuin se olisi moraalisesti väärin. Onko se? Kaikkihan on lainassa, koska mitään emme saa mukaamme kun lähdön aika koittaa. Maapallokin on lainassa lapsiltamme, jotka sen meiltä perivät, jos se vielä silloin on pelikunnossa. Myöskään sanonta, että sen minkä nuorena lainaa, sen vanhana omistaa, ei pidä enää paikkaansa. Tiedostot kestävät huonosti aikaa, eikä niitä kannata edes säilöä. Joku muu tekee sen kuitenkin jossain päin maa...

Paul Lemetti perheineen (HS 12.2.2010) palasi Suomeen 30 vuoden jälkeen ja tunsi saavansa kylmän vastaanoton. Apua ja tietoa etsiessä vastaanotto hämmensi. “Olisin odottanut aitoa palvelua, edes hieman inhimillisyyttä.” Havainto ei tunnu ihan vieraalta. Tosin Lemetti etsii töitä ja on lama, eikä työttömän ole kai helppo saada vuokra-asuntoa, mutta silti. Vastaanotto Suomessa ei ole kylmä, se on jäätävä. Paluumuuttajaa, tai sen paremmin ketään muutakaan maahanmuuttajaa, ei toivoteta missään vahingossakaan tervetulleeksi, kaikkein vähiten valtion virastoissa. Lemetti on kuitenkin juuri niitä maahanmuuttajia, joita tänne halutaan. Hän tuo osaamista, työllistyy varmasti ja ehkä myös työllistää muita. Muuttaja on myös tullut väärään maahan, jos etsii palvelua. Suomi on moderni maa, siksi palvelu on tapettu sukupuuttoon. “Tieto löytyy netistä” , on kuin pyhä mantra tai mainoslause, jota kukaan ei kyseenalaista. Löytyy, kun kerran sanotaan, että löytyy. Paha puhelimessa on väittää vastaan, en...

Ihminen nukkuu kolmanneksen elämästään. Nuoriso viettää tilastojen mukaan internetissä kolmanneksen elämästään, varmaan sen saman jonka muut nukkuvat. Minä olen viettänyt kolmanneksen elämästäni lentokentillä, bussiasemilla ja junia odottaessa. Matkailu on hauskaa, mutta jumalattoman raskasta. Kolme tuntia lentokentällä pienten lasten kanssa vastaa yhtä täyttä työviikkoa. Jos lento myöhästyy ja odotusaika venyy kuudeksi tunneksi, olen valmis perumaan koko matkan ja palaamaan kotiin. Ennen matkustettiin hevoskyydillä ja yövyttiin kestikievareissa matkan varrella. Sitten laivoilla tai junilla, mutta sekin oli hirveän hidasta. Lentomatkailu oli alussa mukavaa ja kallista. Nyt se on epämukavaa ja halpaa. Kukaan ei edes tiedä, mikä lentoyhtiö tarjoaa sapuskat ilmaiseksi ja mikä ei. Lentomatka menee mielekkään tekemisen puutteessa joko ruoan syömäkelvottomuuden kauhisteluun tai sen turhaan odottamiseen. Lisäksi lentäminen on yhä pitkäveteistä ja hidasta. Eikö nykyteknologia pysty parempaan? ...

Meillä on tv, mutta ei lupaa sen katsomiseen. Sori vaan, Yleisradio. Eipä sitä ehdi paljon katsoakaan. On jotenkin koomista lukea tutkimuksia siitä, miten monta tuntia ihmiset katsovat televisiota päivässä. Siis päivässä! Jos viikossa ehdin katsoa kaksi tuntia, se vastaa jo 3% kaikesta vapaa-ajasta. Sekin tuntuu paljolta. Katsottavaa kyllä riittäisi, se ei ole ongelma. Satelliitin kautta näkyy vähän toista sataa kanavaa, en edes tiedä mitä kaikkea siellä on. Suomen tv:tä silmäilen välillä uteliaisuudesta, että tietää mistä ihmiset puhuvat. Sarjojen tai kilpailujen seuraaminen ei ole koskaan kiinnostanut. Onnettoman vähällä katsomisella satelliittilautanen tuntuu äkkiseltään hukkainvestoinnilta. Ulkomailta hankittu kanavapaketti on kuitenkin niin edullinen, ettei sillä ole mitään väliä. Se on paljon halvempi kuin tv-lupa, ja mitä kaikkea sillä saakaan. Jos tekee mieli katsoa pyöräilyä, latinomusiikkia tai vaikka scifi-elokuva, sopiva kanava löytyy varmasti ja ohjelmaa tulee vuorokauden ...