Aikamatkustajan blogi

Sitä luulisi äkkiseltään, että ihmiset ovat kaikkialla aika lailla samanlaisia samoine perustarpeineen. Ei se ole niin. Kulttuurierot voivat olla isoja. Usein ihmiset jopa käyttäytyvät täsmälleen päinvastoin kuin odottaisi. Miksi? Olen alkanut epäillä, että syynä on ilmasto. Siis ympäristö, missä kasvamme vaikuttaa meihin vähintään yhtä paljon kuin geeniperimä. Oman ilmastoteoriani keksiminen on tosin vienyt kaksikymmentä vuotta, jotka olen paininut ylitsepääsemättömien kulttuurierojen kanssa. Olen yrittänyt ymmärtää kummallisesti toimivia ihmisiä ja toistuvasti epäonnistunut. Nyt tiedän edes miksi.   Eikö muka olekin niin, että tasamaalla kasvaneet suomalaiset ovat yleisesti ottaen aika tasapaksuja ja luotettavia? Vuorilla lampaitaan paimentaneet romanialaiset taas arvaamattomia ja äkkijyrkkiä. Viidakossa, autiomaassa tai jään keskellä kasvaneet ovat ympäristönsä tuotoksia. Pohjois-Romanian Bukovinassa ilmasto on erityisen arvaamaton, siis muulloinkin kuin tänä kummallisten sääilm...

Tapasin suomalaisen tutun ruokakaupassa vähän ennen joulua. Etsimme molemmat jotain, kadonneita joulutraditioita kai. Hän pohti ettei taida lanttua olla myytävänä. Minä kaipasin maltaita ja pomeranssia. Kumpaakaan ei onnistanut. Ehdotin lantun tilalle bataattia, mutta kaveri pyöritteli vain päätään. Ei se ole sama asia, ei kuulemma yhtään. Perinteitä ei muuteta, kaveri totesi, vaikka asutaankin ulkomailla. Paitsi että jätin mallasleivän tekemättä ja korvasin piparitaikinan pomeranssin sitruunankuorella. Pipareita tuli silti.   Mutta jos lanttua ei todellakaan ole, alkaako juuri silloin tehdä mieli lanttulaatikkoa, mitä ei muuten olisi edes muistanut ajatella? Meillä joulun perinteisiin on kuulunut aina sekä puuro että tietty rauhallisuus. Riisipuuro syödään kanelisokerin kanssa ja sitä on haudutettu hartaasti maidossa, meillä nykyään kauramaidossa. Puurossa on yksi manteli. Oikeaoppisesti puuro tarjoillaan aattona lounaaksi, mutta tänä vuonna ehdimme joulupuurolle vasta illalla. Pu...

En tiedä mikä kaikki päätökseen lopulta johti. Pandemia, eristäytyneisyys, ikävät uutiset, tulevat remontit, innokkaat kiinteistönvälittäjät, inflaatio, neliöhinnat, etätyö. Päätimme myydä talon ja lähteä. Ei, emme tienneet ensin lainkaan mihin muuttaisimme, mutta sitten kun ajatus Romaniaan lähdöstä oli sanottu ääneen, sitä ei oikein voinut peruakaan. Kaikki olivat spontaanisti samaa mieltä, että seikkailu kutsuu ja seuraava talo löytyy ihan eri leveysasteilta. Kukaan ei siinä vaiheessa tullut ajatelleeksi tuleeko siitä helppoa vai vaikeaa.   Muutaman kuukauden pohdinnan jälkeen laitoimme talon myyntiin. Puunasimme paikat esittelykuntoon ja valokuvaaja kävi ottamassa hienot todisteet siivousurakasta. Seuraavalla viikolla olimme sairastuneet koronaan, koko perhe. Näytöt peruttiin ja myyntikuvat vedettiin netistä. Vietimme joulunpyhät ja uuden vuoden karanteenissa. Taudista selvisimme levolla ja ukrainalaisilla lääkkeillä ilman suurempia murheita. Sitten kun lopulta saimme ensimmäis...

Saimme vieraita Romaniasta. Kapsäkkeineen kylään tupsahtivat heinäkuussa anoppi ja kaksi serkkutyttöä, jotka eivät ole ennen käyneet Suomessa. Oli ehkä jo aikakin. Visiitti oli monella tavalla kovasti toivottu ja odotettu. Sitä en osannut kuitenkaan ennakoida, että isoäiti matkustaisi kuin Venäjän Federaation presidentti, bagaaz täynnä ruokia. Vaatteiden ja runsaiden tuliaisten seasta kaivettiin pitkiä ja lihaisia makkaroita, porsaanpaistia, kinkkua, savujuustoa sekä lukuisia pussukoita yrttejä ja mausteita. Erittäin romanialaista.   Meillähän eletään jonkinlaisessa kahden kulttuurin kuplassa, jossa tavat ja ruokalajit ovat vuosien varrella iloisesti sekoittuneet. Itse emme enää huomaa koko asiaa. Niinpä vieraiden ruokahuolto aiheuttikin suurimman yllätyksen. Tarjosimme tietysti karjalanpiirakoita ja ruisleipää, joita maistettiin varovasti näykkien. Sen sijaan omien lasten suuri herkku, omatekoiset pinaattiletut herättivät kauhunsekaista pelkoa. Samoin lohikeitto, jota kump...

Kun tapasimme kerroin tulevalle vaimolleni, että minulla on sitten velkaa. Ettei asia tule yllätyksenä. Sen verran, että makselen sitä lopun ikääni. Selitin kuitenkin, ettei kyse ole rahasta. Olen matkustanut eri puolilla maailmaa, usein köyhissä maissa. Paikalliset ovat vieneet autonsa lavalla pois autiomaasta, tarjonneet ruokaa tai yösijaa tai venekyytiä, tiputtaneet työkalunsa ja lähteneet opastamaan perille tai soitelleet sukulaisilleen ja selvittäneet miten sinne jonnekin pääsee. Olen kaikille niille ihmisille velkaa ja koska en tiedä keitä he olivat voin maksaa takaisin vain tekemällä samoin jollekin toiselle.  Enkä ole ollut koskaan todella pahassa pulassa. Ehkä hiukan väsynyt tai eksynyt tai kastunut sateessa. En ole paennut henkeni edestä, vaikka kerran kuulinkin läheltä laukauksia. En ole ollut vankilassa, en ole nähnyt sotaa eikä minua ole kidutettu kuin näyttämällä huonoja elokuvia yöbussissa. En tiedä mitä on olla pakolainen tai miltä se tuntuu. Omakohtaises...

Amerikkalainen serkun mies vieraili vaimoni siskon kotona Romaniassa kesällä. Leppoisasti hän asteli sisälle kengät jalassa, oli kuin kotonaan. Tiedoksi lukijoille, että Romaniassa riisutaan kengät ovella niin kuin meilläkin. Vastineeksi tuputetaan, kuten kaikkialla Itä-Euroopassa, sisätossuja tai rantasandaaleja. Ja tiedoksi niille, jotka aikovat vierailla vaimoni siskon luona, että hän suhtautuu siisteyteen erityisen tiukkapipoisesti. Vierailu synnytti siis kauhua, traumoja ja laskimotukoksia. Lattioita kuurataan varmasti vieläkin.  En ole koskaan ymmärtänyt miksi amerikkalaiset ja yleensä englanninkielisistä maista tulevat kävelevät sisällä kengät jalassa. Irlannissakin se oli täysin normaalia. Paikalliset tulivat keittiön ovesta, pihan puolelta sisään kengät jalassa ja poistuivat samaa tietä. Meitä huvitti ja kauhistutti loputtomasti katsoa miten he loikkivat kuraisilla kengillä kokolattiamattoja pitkin yläkertaan ja asettelivat  sneakersinsä yöksi ikkunan ulkopuo...

Olosuhteiden oikusta kävi niin, että meidän elintasomme on huikeasti parantunut. Takana ovat kaikki ne katkerat vuodet, jotka olemme kadehtien seuranneet muiden maahanmuuttajaperheiden leppoisaa arkielämää ja lastenhoito-ongelmien puutetta. Ainakin puolessa perheistä asuu myös mummo. Kun olemme muuttaneet uuteen kotiin, tarhapaikkoja lapsille ei ole ja vanhemmat käyvät töissä, muita vaihtoehtoja ei enää ollut. Ostimme anopille lentolipun ja saimme uuden perheenjäsenen. Ajattelin, että selviämme tästä jos kerran muutkin. Eihän tämä pysyvää ole. Elämänmuutos on kuitenkin ollut suurempi kuin osasin kuvitella. Anoppi tekee hyvää ruokaa, mikä oli tiedossa, mutta hän toi mukanaan muutakin. Romanialainen perheen malli sukupuolirooleineen on edelleen suurinpiirtein samasta maailmasta kuin PanAm tai MadMen-sarjoissa. Naiset tekevät ruokaa, miehet vasaroivat, naiset pesevät pyykkiä, miehet ajavat autoa. Jos miehet pesevät pyykkiä, siitä ei puhuta. On meilläkin osa kotitöistä jaettu niin, ...

Oma suosikkini Tanssii tähtien kanssa -kisassa on säteilevä Nasima. Erityisen hauskaa on ajatella miten kansan syvien rivien ennakkoluulot naksahtelevat suomisoffilla. Nasimahan edustaa juuri niitä maahanmuuttajia, joita asiaan kriittisesti suhtautuvat eivät oppinsa mukaan halua tänne. Hän on muslimi, kotoisin täysin erilaisesta kulttuurista ja saapunut Suomeen pakolaisena. Ja mikä kaikkein kauneinta – vihoviimeinen asia, jota nuorelta musliminaiselta kukaan odottaa, on salsan tanssiminen tv-showssa. Päivi Räsäsen viimeisimmän tunnustuksellisen lausunnon mukaan meidän pitäisi suosia erityisesti kristittyjä maahanmuuttajia. Jäi kuitenkin määrittelemättä suositaanko vanhoilliskristittyjä vai liberaalimman, vähemmistöjen oikeudet huomioivan uskonkäsityksen kannattajia. Tästä linjauksesta ei ole enää pitkä matka siihen, että aamun ruuhkabussiin valikoidaan ensin valkoihoiset kristityt heteroseksuaalit. Tosin jos bussikuskit saavat päättää, voi olla, että valkoihoiset jäävät pääkaupunk...

Kun bändi hajoaa, selitys on aina sama: musiikilliset erimielisyydet. Ei kuitenkaan oikeasti. Todellinen syy on se, että kitaristi on vienyt laulajan naisen tai että basisti on yrittänyt viedä kitaristin naisen. Tai miehen. Olen varma, että tämä pitää paikkansa musiikinlajista ja kulttuurista riippumatta. Kun kahden kulttuurin välinen avioliitto ajautuu vaikeuksiin, syytetään kulttuurieroja, vaikka tosiasiassa syy on usein paljon arkisempi. Ihmiset kyllästyvät toistensa tapoihin, rakkaus laimenee vuosien kuluessa, yksi riita johtaa toiseen ja niin edelleen. On turha syyttää aina kulttuurien erilaisuutta. Ihmiset ovat ensisijaisesti yksilöitä. Sukupolvien välillä on suurempi kulttuuriero kuin kansakuntien välillä.  Kansalliset stereotypiat ovat katoamassa, kiitos globalisaation. Niistä kannattaa siksi nauttia kuin viimeistä päivää, koska ne ovat kuitenkin hauskoja. Hääkomediassa (My big fat Greek wedding) , joka jaksaa aina naurattaa jostain syystä, avioituvalla pariskunnalla ei ole...

"Minä vihaan imurointia", ilmoitti irlantilaisen työpaikan siivooja yhtenä aamuna rehellisesti ja mitään salaamatta. Se myös näkyi. Vihattu imurointi tapahtui sukkelaan keskilattialla pyörähtäen, montaa minuuttia ei kulunut. Pöytien tai tuolien alle imuri ei koskaan päässyt, nurkista puhumattakaan. Pian hän teki jo iloisesti lähtöä. Pölyjä ei pyyhitty, eikä kukaan huomauttanut asiasta. Otin tavaksi pyyhkiä kosteuspyyhkeillä oman pöytäni joka toinen viikko. En koskaan saanut selville pitivätkö kollegat minua tärähtäneenä, mutta oletan niin. Toisena aamuna yllätin rakkaan siivoojamme toimistolta suihkuttelemasta ‘ilmaa raikastavaa’ sprayta. Tolun tuoksu olisi ilahduttanut kuusenhavusuihketta enemmän. Paloportaissa tuli tosin jouluisen kotoisa tunne, kun portaisiin kerääntyneeseen pölyyn oli aurautunut kulkureitti kuin vastasataneeseen lumeen ja havut tuoksuivat. Katosta roikkuvat mustat hämähäkinseitit keinahtelivat levollisesti laajoissa kaarissa, ilmastointilaitteen huminassa...