Aikamatkustajan blogi

Ulkomaille muuttamisessa parasta on se kun saa löytää uusia asioita uudesta kotimaasta. On erilaisia ruokia, uusia makuja ja hassuja tapoja. Ihmiset ovat kummallisia, mutta vaikuttavat ystävällisiltä, ainakin jos ei ymmärrä kieltä. Kunnes iskee koti-ikävä ja tulee mieleen ruisleipä ja salmiakki. Mitä jos niitä ei saa mistään? Lapset sanoivat jo muutaman kuukauden jälkeen itku silmässä kaipaavansa suomalaisia ruokia. Lupasin tehdä mitä tahansa, vaikka hernekeittoa. Kertokaa mitä te kaipaatte, kullannuput. –Sushia ja nuudeleita, oli vastaus.   Ehkä ihmisellä on vahvin tunneside juuri tuttuihin makuihin ja hajuihin. Ihan aluksi olin nimittäin ennakoinut, että eniten ulkomailla tulisi ikävä lonkeroa, hapankorppuja ja lakritsia. Hätänumeroon ei kuitenkaan tarvinnut soittaa. Harmaata juomaa saa kaatamalla lasiin Giniä ja greippilimonaadia. Hapankorppuja löytyy saksalaisesta marketista, samoin kuin Fazerin suklaatakin. Lakritsi sen sijaan oli ongelma, kunnes bongasimme erään vaatteita myy...

Hymy ei ole useinkaan herkässä, asiakas ei ole kuningas eikä iloinen palvelu kaupan elinehto. Romanialaisessa kaupassa ei välttämättä tervehditä, eikä kiitetä lähtiessä. Olen siksi olettanut, että asiakaspalvelu tai paremminkin sen puute on jonkinlainen jäänne kommunismin ajoilta, vähän niin kuin itäisessä naapurissakin. Asiakkaista ei tarvinnut kilpailla eivätkä hyllytkään notkuneet tavaroista. Olen myös ajatellut, että asiakkaalle hymyily on myyjän velvollisuus, jota minulla on asiakkaana oikeus vaatia. Onko sittenkään? Tervehtimisongelman ratkaisu avautui minulle vasta vuosien ihmettelyn jälkeen. Kaupan kassoilla on töissä useimmiten naisia. Minä taas olen mies, joten romanialaisessa kulttuurissa on lähtökohtaisesti minun tehtäväni tervehtiä ensin. Myös kaupassa. Tervehdin siis kaupan kassaa ja vastineeksi saan ystävällistä palvelua. Jos kassalla on nuori nainen, hän saattaa tervehtiä minua ensin, koska olen vanhempi. Joka tapauksessa tervehdykseen aina vastataan. Toimiihan se näink...

Matkustimme Karpaateille laskemaan mäkeä. Jännitti aika paljon. Olen haaveillut hiihtolomasta Romaniassa tai muualla kunnon vuorilla aika kauan. Se jännitti ihan turhaan, kaikki meni hyvin. Tie oli erinomainen, vuokraamon välineet kondiksessa, rinteet sopivia ja olosuhteet kaikinpuolin mainiot. Väkeäkin oli kuin pipoa, eikä mistään olisi voinut sanoa olemmeko Romaniassa vai Suomessa hiihtämässä. Lumikin on samanlaista. Ihmiset näyttävät sukset jalassa ja kypärä päässä ihan samalta kaikkialla.   Paitsi hissijonossa. Sitähän ei oikeastaan saa oikeudenmukaisesti nimittää edes jonoksi, jos jonottajat eivät osaa jonottaa. Kyseinen muodostelma muistutti enemmän Bukarestin iltapäiväruuhkaa, jossa kolmelle kaistalle änkeää kuusi autoa rinnakkain. Jos tilaa jää, joku aina menee ohi, oikealta tai vasemmalta. Romaniassa siitä ei kannata edes suuttua, pahoittaisi vain oman mielensä. Jos taas ei anna tilaa, kukaan ei pahastu. Lopputulos on kuitenkin sama – kaikki pääsevät hissiin ja myös lopult...

Tapasin suomalaisen tutun ruokakaupassa vähän ennen joulua. Etsimme molemmat jotain, kadonneita joulutraditioita kai. Hän pohti ettei taida lanttua olla myytävänä. Minä kaipasin maltaita ja pomeranssia. Kumpaakaan ei onnistanut. Ehdotin lantun tilalle bataattia, mutta kaveri pyöritteli vain päätään. Ei se ole sama asia, ei kuulemma yhtään. Perinteitä ei muuteta, kaveri totesi, vaikka asutaankin ulkomailla. Paitsi että jätin mallasleivän tekemättä ja korvasin piparitaikinan pomeranssin sitruunankuorella. Pipareita tuli silti.   Mutta jos lanttua ei todellakaan ole, alkaako juuri silloin tehdä mieli lanttulaatikkoa, mitä ei muuten olisi edes muistanut ajatella? Meillä joulun perinteisiin on kuulunut aina sekä puuro että tietty rauhallisuus. Riisipuuro syödään kanelisokerin kanssa ja sitä on haudutettu hartaasti maidossa, meillä nykyään kauramaidossa. Puurossa on yksi manteli. Oikeaoppisesti puuro tarjoillaan aattona lounaaksi, mutta tänä vuonna ehdimme joulupuurolle vasta illalla. Pu...

Mikä on Romanian epäkiitollisin ammatti? Veikkaan, että se on postinkantaja. Täällä nimittäin riittää koiria postinkantajaa haukkumaan. Juttelin postia tuovan rouvan kanssa yhtenä aamuna. Kysyin miten hän pärjää naapuruston nelijalkaisten kanssa. - No, ensimmäisellä työviikolla olin kaksi kertaa paikattavana puremien takia, rouva kertoi hymyillen. Sen jälkeen on mennyt paremmin. Alueen haukkujat ovat tulleet ajan kanssa tutuiksi. Äänensävy paljasti, etteivät tunteet koiria kohtaan ole edelleenkään pelkästään positiivisia.   En ole jakanut postia, mutta olen silti joutunut saman kohtalon uhriksi. Tein tuttavuutta yhden irrallisen koiran kanssa ollessani kesällä pyöräilemässä lasten kanssa. Olin pysähtynyt mäessä väärän talon kohdalle odottamaan nuorempaa poikaa ja iso uroskoira vain ilmestyi jostain mitään sanomatta ja tarrasi jalkaan kiinni. Sain tikit ja rabies-rokotteet, tapasin yhden kauniin naispoliisin sekä Sorjosta fanittavan sydämellisen ensihoitajan. Poliisi neuvoi tekemään...

En osaa edes kuvitella kuinka paljon itse olisin pelännyt vastaavaa tilannetta. Pelkäsin koulua Suomessakin. Mutta omat lapseni käyvät nyt sujuvasti koulua vieraassa maassa. Tai vieraassa ja vieraassa. Heillehän tämä on toinen kotimaa, mutta ei se silti kodilta vielä tunnu eikä koulu ole koti. Moni asia on koulussa toisin, mutta onko sittenkään niin huonosti. Tässä muutamia eroja.   Kaunokirjoitus . Sitä he joutuvat opettelemaan, koska romanialaislapset ovat kirjoitelleet koukeroita ekasta luokasta asti ja kaunista käsialaa pidetään paitsi ihailtavana myös jonkinlaisena sivistyksen mittarina. Liikutuin kun katsoin nuorimmaisen keskittynyttä kiemurtelua – kauno on sitä samaa, mitä itse opettelin viime vuosituhannella, mutta täällä raapustetaan mustekynällä kuin Tylypahkassa. Ei sitä väkinäistä tökkökirjoitusta, joka on keksitty Suomessa paljon myöhemmin, ja joka ei muistuta sen paremmin tekstausta kuin käsialaakaan. Isommat tosin saavat luistaa kaunoilusta ja keskittyä mieluummin te...

Suurin kulttuurishokki ei aiheudu ilmastosta, ruoasta eikä taloudesta vaan ihmisten käyttäytymisestä. Romaniassa minua on aina hämmentänyt se, miten romuna kaikki on. Tuntuu siltä, ettei mitään koskaan korjata. Miksi? Infra on rikki. Kadut, sillat ja talot murenevat. Kommunismin kaaduttua vanhaa järjestelmää syytettiin vuosikausia johdonmukaisesti kaikista ongelmista. Kaikki oli Ceausescun syytä. Sitten syyllisiksi löytyivät köyhyys, huono hallinto ja korruptio. Vika oli siinä, ettei oltu EU:ssa, jäsenyyden jälkeen vika oli EU:ssa. Oli todellinen syy mikä tahansa, ongelmat johtuvat kuitenkin ihmisistä.  Viimeiset 15 vuotta EU:n rahahanat ovat olleet herutettavissa kehityshankkeisiin. Toki niitäkin on toteutettu, mutta yleiskuva on silti 30 vuotta diktaattorin teloituksen jälkeenkin hyvin post-kommunistinen. Kaikki on enemmän tai vähemmän vinksin vonksin ja heikun keikun. Yhteiskunta ei toimi niin kuin sen pitäisi. Kaikki uskottavat selitykset alkavat olla vähissä. Kyllä, korruptio ...