Keltainen kädenpuristus

Me elämme alustatalouden aikaa. Mekaniikkahan toimii niin, että aplikaatio tarjoaa työkeikkaa valmiiksi tingityllä hinnalla. Käyttäjä eli työn tekijä nappaa keikan, jos ehtii, ja vastaa itsenäisenä kevytyrittäjänä kaikista työn suorittamiseen liittyvistä kuluista ja sosiaaliturvamaksuista. Lomaa tai muita työsuhteen etuja ei tunneta, eikä sairaspäiviä pidetä. Wolt-kuskeille ja kaikille EU:n ulkopuolelta tuleville maahanmuuttajille tämä on kielitaidon puuttuessa ainoa mahdollisuus työllistyä. Ja se on pakko hyväksyä, mikäli oleskelulupa on sidottu tulorajoihin. Alustaa pyörittävälle yritykselle tilanne on lottovoitto, heillä on jatkuva virta järjestelmän käyttäjiä, jotka eivät valita mistään. Työntekijälle asetelma on laillistettu modernin orjuuden muoto. Työnantajakaan ei enää ole ihminen eikä edes firma, vaan algoritmi. 

Tulkin työ, yhtenä esimerkkinä, on ajettu samaan toimintamalliin. Tulkki tekee useimmiten töitä viranomaisille välikätenä toimivan tulkkausfirman alihankkijana. Tilaaja määrittelee hinnan ja työehdot, tulkin valinnanvapaus rajoittuu siihen, ottaako tarjotun työn vastaan vai ei. Lääkärin puhelun tulkkauksesta saatetaan maksaa kaksi euroa. Väheksymättä ruokalähetin työtä, tilanne on erikoinen, koska iso osa tulkeista on koulutettuja tai kokemuksen myötä laajan erikoissanaston opetelleita viestinnän ammattilaisia. Toisaalta tulkkina voi vapaasti toimia kuka tahansa, eikä kielitaitoa tai osaamista testata. Hintatason määräävät kilpailutukset ja laatu ei ole kriteerinä etusijalla. Kilpailutuksen voittaa vain halvimmalla hinnalla, minkä voi nyhtää enää vain alihankkijan selkänahasta, eli tulkin (ja myös tulkkifirman) palkkioista, kuten on tehty jo monen vuoden ajan. 

Kuulostaa vapaalta markkinataloudelta, mitä vikaa siinä on? No, työn tilaaja on Suomen valtio, jolla on lakisääteinen velvollisuus tarjota viranomaistilanteissa tulkkaus niille asiakkaille, jotka eivät osaa suomea tai ruotsia. Ellei lakia muuteta, sitä pitää noudattaa. On kuitenkin paineita tehdä kustannussäästöjä. Niinpä valtio on keksinyt helpomman tien välttääkseen vaikeasti toteutettavia rakennemuutoksia tai poliittisesti tulenarkoja irtisanomisia julkishallinnossa. Nyt hinnat on poljettu alas, tulkkeja tilataan vähemmän, kustannukset ovat pienentyneet. Tiedän oikein hyvin, mitä se tarkoittaa: työllä ei voi enää elää, vaan se on muuttunut vapaaehtoistoiminnaksi, josta saa pienen symbolisen korvauksen. Siksi iso osa alalla toimineista tulkeista on joko vaihtanut ammattia tai tekee useampaa duunia. 

Suomalaisena kuulun tulkkien joukossa vähemmistöön. Suurin osa on maahanmuuttajia, jotka auttavat toisia maahanmuuttajia, usein maanmiehiä ja voivat hyödyntää oppimaansa suomen kieltä. Valtiolle on se ja sama miten nämä työtään tekevät tai elääkö sillä. Jos tulot kuitenkin ylittävät 9000 euroa vuodessa, tulee valtio vastaan ilahduttaen pakollisella YEL-maksulla, joka syö neljänneksen tuloista, ellei satu asumaan ulkomailla. Tulkkilakia tai työehtosopimusta ei ole, joten ammattiryhmää voi kohdella miten huvittaa, kukaan ei älähdä. Työsopimuksiakaan ei enää noudateta, koska sovellus ja sen algoritmi määrittelee jokaisen keikan hinnan erikseen. Samaan aikaan maahan houkutellaan koko ajan enemmän maahanmuuttajia, jotka tarvitsevat tulkkausta. Miten se sitten onnistuu? 

Ratkaisu on tietysti tekoäly, joka tulee tekemään tulkin työn tulevaisuudessa. Näin on ennustettu. Sovelluksia testataan jo. Pessimistinen alan yrittäjä sanoi, että istumme uppoavassa laivassa, muutaman vuoden päästä meitä ei enää ole. Se on sääli, koska pidän tulkin työstä ja tiedän myös, ettei sitä voi ulkoistaa robotille. Kyse on ihmisten välisestä kommunikaatiosta, joka on aina monimutkaista ja monitulkintaista. Tulkin rooli osapuolten välissä on ymmärtää sekä viranomaista että tulkattavaa vähintään kahdella kielellä. Se vaatii, että osaa kielen vivahteiden lisäksi tulkita äänensävyjä, tunnetiloja ja sanatonta viestintää. Joskus tulkki on myös rauhanvälittäjä jo pelkällä läsnäolollaan. Jos poliisikuulustelussa tai lastensuojelun kotikäynnillä tulee virhearvio, seurauksena joku heitetään vankilaan tai lapset päätyvät sijoituskotiin. Halutaanko vastuu tästä tosiaan lykätä tekoälylle?

Vastaus on kyllä. Selityskin on ilmeinen. Syynä ei ole tietenkään viranomaisten palvelun parantaminen tai vain usko teknologian kaikkivoipaisuuteen vaan se, että vastuun ulkoistaminen on käytännöllistä. Toiseksi tietyissä valtion virastoissa käytävät keskustelut ovat lähtökohtaisesti merkityksettömiä. Se, tulkataanko niitä oikein vai väärin, on yhdentekevää, koska lopputulos on joka tapauksessa sama. Keskustelu on vain virallisen protokollan mukainen dialogiharjoitus, joka on kirjattava järjestelmään. Siksi valtio ei halua maksaa työstä yhtään enempää kuin on pakko. Tekoäly suoriutuu sekä tulkin että viranomaisen tehtävästä siinä missä ihminenkin – näin on saatu aikaan säästöä, tekemättä oikeasti korjaustoimia. Tätä ei tietenkään myönnetä missään. Oletettavasti koko prosessi on aikomus automatisoida. Pahoittelen pessimististä tulevaisuudenkuvaa ja luottamuspulaa valtiota kohtaan, mutta jos visio osoittautuu ajan kuluessa vääräksi, voimme vain iloita paremmasta maailmasta.