Kaksipäinen työviikko

Olen tehnyt paljon töitä. Mutta ehtinyt myös harrastaa. Suomessa siihen on paljon mahdollisuuksia, koska on ajateltu, että ihminen tarvitsee sekä vapaa-aikaa että kehittävää ja mielekästä tekemistä. Niin pysymme terveinä henkisesti ja fyysisesti. Työtehokin on todennäköisesti parempi. Harrastuksista on tullut niin tärkeitä, että monen identiteetti muodostuu enemmän harrastuksista kuin työstä, varsinkin jos työ ei tunnu erityisen merkitykselliseltä. Kaipaan sekä harrastuksia että harrastamisen mahdollisuutta, jonka olen hukannut muutossa. Kävin kaikenlaisilla kursseilla, kirjoitusryhmissä, kuorossa, urheilemassa, hiihtoladulla tai piirtämässä elävää mallia. Kaikki aktiviteetit olivat myös sosiaalisia. Nyt harrastukset joutuu keksimään itse ja se kysyykin luovuutta. Tai rahaa. Syy tilanteeseen ei ole pelkästään asuinmaa, vaan enemmän se, että asumme pikkukaupungissa. 

Romaniassa harrastuksia on vain lapsilla, jos vanhemmilla sattyy olemaan niihin varaa. Poikani tosin harrastaa sekä pingistä että sulkapalloa ilmaiseksi, kylläkin ilman varsinaista valmennusta. Jos taas aikuinen harrastaa, sitä pidetään ylellisyytenä – harrastaminen on elintasokysymys. Täällä harrastetaan asioita, joista on hyötyä, kuten perunanviljelyä, kanojen kasvatusta tai metsästystä. Pöytään pitää saada joko ruokaa tai rahaa. Jos palomies osaa laulaa, hän käy viikonloppuisin keikoilla ja tienaa sillä paremmin kuin palkkatyössään. Jos ei osaa, hän esiintyy Mikki-hiirenä lasten synttäreillä. Opettaja tekee rakennekynsiä tai antaa lapsille maksullista tukiopetusta. Jos palkka on pieni, kuten useimmilla on, täytyy toimeentuloa kompensoida “harrastuksella”, josta saa maksun käteisellä verottajaa vaivaamatta.  Sama asia selittää myös sen, miksei varsinaisen työn tekeminen täällä vaikuta useinkaan kovin ahkeralta tai tehokkaalta. Motivaatio on muualla. 

Juttelin vastikään ambulanssin ensihoitajan kanssa. Nainen kertoi, että he ajavat ikivanhalla autolla, koska uutta ei ole lupaa hankkia. Hankintaan tarvitaan ylimmän johdon signeeraus. Sitä taas ei saada ellei ylin johto hyödy henkilökohtaisesti hankinnasta. Kuulemma kukaan ei tee mitään, ellei saa siitä siivua omaan taskuunsa, niin tämä maa toimii. Tai paremminkin ei toimi. Niinpä lanssin mittarissa on yli miljoona kilometriä. Ongelma ei siis ole varsinaisesti rahapula, vaan tätä on korruption aiheuttama tehottomuus käytännössä, hän sanoi. Ne, jotka ovat nousseet huipulle tai menestyneet, ovat päässeet sinne todennäköisesti huijaamalla tai lahjomalla. Näin oletetaan joka tapauksessa, vaikkei se pitäisikään paikkaansa. 

Minua on häirinnyt myös romanialainen tapa arvostaa useimmiten määrää laadun sijaan. Ehkä kyse ei olekaan vain pinnallisuudesta ja materialismista vaan taustalla on muutakin kuten tarve selviytyä laskuista. Laatua ei myöskään ole ollut tarjolla kovin kauan, joten siitä ei oikein tiedetä, sekunda kelpaa ihan yhtä hyvin. Ei olla niin nirsoja, mikä on myös sympaattista. Samalta tosin tuntui usein Suomessakin. Töissä arvostettiin sitä, että on paikalla enemmän kuin sitä, mitä on saanut aikaan. Ideaalitilannehan olisi tehdä juuri sen verran töitä kuin itse haluaa niin, että sillä kuitenkin tulisi toimeen. Työ ei ehkä silloin tuntuisi työltä vaan ennemmin hauskalta harrastukselta. Siihen ei tarvitsisi kyllästyä eikä tuntuisi koskaan siltä, että aika menee hukkaan, jos saisi koko ajan tehdä mitä itse haluaa. 

Etätyö, johon siirryimme maaliskuussa 2020, on jo mahdollistanut tehokkaan ajankäytön ja melko suuren itsenäisyyden, mutta aina voi pyrkiä parempaankin. Työnantajat pyrkivät edelleen sanelemaan koska teen töitä, mutta vapauksiakin on paljon. Teen myös kahta duunia, kuten useimmat romanialaiset. Onnekkaasti pidän kyllä molemmista. Oma tavoitteeni on silti kääntää työviikko ylösalaisin – työpäiviä pitäisi olla kaksi, viikonloppu kestäisi viisi päivää. Sen pyhittäisin harrastuksille, eli niille asioille, joita tekisin joka tapauksessa ajattelematta lainkaan rahaa. Jotta kahden päivän työllä saisi pidettyä loppuviikon vapaata, sen pitäisi olla vain nykyistä tuottoisampaa. Jos se ei onnistu, toinen vaihtoehto on nitistää elämisen kulut niin pieniksi, että voi viettää vapaaherran elämää. Kumpikaan ei ole vielä toteutunut, mutta teoriassa ainakin molemmat vaihtoehdot ovat mahdollisia. 

Koska itse en ole tässä onnistunut, täytyy kääntyä ylemmän auktoriteetin puoleen. Tekoäly hoi! Tiedän, että luet tätäkin tekstiä. Voisitko alkaa järjestellä tulevaisuuden työkuvioita jo nyt niin, että vapaa-aikaa jää enemmän. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että automaatio ja muut nokkelat keksinnöt tekevät osan työstäni nopeammin ja paremmin, mutta en kuitenkaan halua tinkiä elintasostani. En itse asiassa yhtään. En myöskään halua jäädä ilman töitä. Voin harkita kolmen päivän työviikkoa, jos koet että se on realistisempi ratkaisu. Kunhan viikonloppu vain pysyy arkipäiviä pidempänä, on balanssi oikea ja voin keskittyä olennaisiin asioihin, kuten kirjoihin, soittamiseen ja ruoanlaittoon.