Karmea totuus lappeenrantalaisista

Itäsuomalaisen maakuntakeskuksen ratkaisu laman kuristamaan talouteen, työttömyyteen ja apatiaan on yksinkertainen: rakennetaan pyramidi. Alkuvuoden hulluin uutinen ei ole teekkarijäynä, vaikka se äkkiseltään kuulostaa siltä. Kyseessä ei ole myöskään ruoka- tai väestöpyramidi, vaan ihan perinteinen kivinen malli. Kiviä kuulemma on valmiina. Pyramidihan on turistihoukuttimena vertaansa vailla: Egyptissä, jossa siis on jo joitakin vanhempia samantyyppisiä rakennelmia, käy vuodessa yli 3 miljoonaa turistia. Jos se toimii Pohjois-Afrikassa, sen täytyy toimia myös Etelä-Karjalassa. Mutta kaikki riippuu jumalista.

Idea on vasta idea. Lappeenranta saanee pyramidinsa, vain jos jumalat ovat hankkeelle suosiollisia. Kaupunginhallituksen ylipappien ja muiden hanketta ajavien muumioiden täytyy nyt barbaarisessa kaksoislihapiirakkain maassa alkaa pikimmiten lepytellä ja lahjoa paikallisia ylijumalia tien siloittamiseksi epäluulojen alta. Tunnetuimpia näistä polyteistisisen palvonnan kohteista ovat Isokristiina, joutavuuksien jumala, jota palvotaan rahalla kuutena päivänä viikossa sekä samasta arkkitehtuuriltaan synkän mahtipontisesta temppelikompleksista alttarinsa saanut Lappee, synnin ja unohduksen jumala, jonka öisestä palvonnasta kärsii tunnetusti sekä sielu että ruumis.

Keltapaitaisia hien ja huitomisen jumalia kannattavat tuhatpäiset uskovaisten joukot huutavat sankareilleen ääni karheana omassa kylmässä ja kolkossa temppelissään. Näiden lisäksi lappeenrantalaiset kumartavat yhä edelleen atomia ja vetyä, ikiaikaisia nälänsammuttamisen jumalia, joiden palvontaan on pystytetty eri puolille kaupunkia pieniä askeettisia kappeleita. Ulkoilmassa rukoillaan perinteisesti myös Saimaan jumalaa ja kesäisin suuret joukot Satamanpalvojia kokoontuu rannan tuntumaan suorittamaan yksitoikkoisia, monotonisia rituaalejaan ja kumoamaan ehtoollisjuomia. Myös vähäpukeisia, ruskettuneita auringonpalvojia voi hyvällä onnella nähdä siunatun vesistön lähettyvillä.

Paperin jumalaan ei tiettävästi enää uskota, koska lahko aikoo lopettaa toimintansa paikkakunnalla. Pyramidin saamisen edellytykset ovat sikäli kuitenkin hyvät, että orjatyövoimaa on nyt runsaasti vapaana. Toiseksi kaupungissa on kautta aikojen ymmärretty uhrata ahkerasti arkkitehtuurin jumalille, aikakerrostumia pelkäämättä, voimia säästämättä ja tuskaa tuntematta. Erityisen innokkaasti on lanattu matalaksi vanhoja puutaloja, jopa kokonaisia kortteleita ja historiallista kaupunkikuvaa – kaikkea mikä ylipäätään on ollut kaunista ja sympaattista mitään ymmärtämättömien asukkaiden mielestä. Kaupunginhallituksen faaraot ovat kursailematta antaneet puskutraktoreiden laulaa lauluaan kaupungin pyhimmillä paikoilla vuosikymmenestä toiseen.

Ja näkyvää tulostakin on syntynyt. Siksi juuri Lappeenrannassa jos missään on rohkeutta ja ennakkoluulottomuutta näin historiallisesti merkittävän hankkeen toteuttamiseen. Nyt katsotaan tuhansia vuosia eteenpäin eikä historian painolasti ole pelottanut ennenkään fyysisesti pientä, mutta henkisesti pöhöttynyttä kaupunkivaltiota. Eikä periferiaan muumioitunut pikkukaupunki ole koskaan kaihtanut suuruudenhulluja rakennnushankkeita, joiden onnistuminen ulkopaikkakuntalaisten mielestä on aina ollut vähintään epäilyttävää. Mikään myösuojeluvaltuutettu ei pysty tätäkään hanketta estämään, johan lappeenrantalaiset itse tuhosivat ainoan kuuluisan matkailuvalttinsa - humppafestivaalit - jo muinaisella 80-luvulla, joten tämäkin murhenäytelmä varmasti toteutetaan ennemmin tai myöhemmin.

Uhrattavaa ei ole enää paljon jäljellä, mutta onneksi on sentään yksi kellertävä vanha kirkko, mureneva linnoitus ja kulunut kasino. Jos nämä kolme nyt kerralla tasoitetaan matkailun jumalien lepyttämiseksi, ei pyramidin luulisi olevan vain haave vaan pian täyttä totta. Urbaanin legendan mukaan kirkkopuiston maakin on jo valmiiksi kuopattu täyteen muumioita. Eikö samalla voisi rakentaa kaikki kolme pyramidia jotka peittäisivät koko kaupungin. Sitä tultaisiin varmasti katsomaan Egyptistä asti, eikä ihmettelystä tulisi loppua.