Purukumivene

Suomalaiset sanovat matkustavansa Eurooppaan, kun he menevät vaikkapa Saksaan tai Ranskaan. Suomi ei siis kuulu Eurooppaan, vaikka kuuluu virallisesti Unioniin. Mistä Eurooppa sitten alkaa? Onneksi raja on lähellä. Lyhin tie kulkee laivalla etelään, Eurooppa alkaa heti Tallinnasta, 84 km päässä Helsingistä eli kuuluisaan maanosaan pääsee täältä puolessatoista tunnissa. Tästä on lukuisia todisteita, jotka voin kertoa heti ennen kuin joku tiukkapipoinen alkaa kaivella maantiedon kirjoja ja wikipedioita kaapeistaan. 

Eurooppalaiset maat ovat alkaneet huomattavasti muistuttaa toisiaan. Samoja kauppoja löytyy joka kaupungista, ketjut leviävät syrjäkyliinkin, kaupoista saa samoja tuotteita ja ihmiset kuuntelevat samaa musiikkia. Euroopassa asuneet pitävät sitä jo niin yhtenäisenä alueena, että he puhuvat ennemmin kaupunkien kuin maiden persoonallisuudesta ja tunnusomaisista ominaisuuksista. Berliini on aina Berliini. Krakova ei mennytkään pilalle. Oletko käynyt jo Bruggessa? 

Helsinki ei kuulu näihin kaupunkeihin, koska se on Euroopan ulkopuolella. Se kuuluu Suomeen. 

Kävimme siis lomalla Euroopassa. Ajoimme auton vihreään laivaan, ylitimme Itämeren ja olimme perillä. Tallinnasta jatkoimme matkaa suoraan Saarenmaalle. Viro kuuluu todistettavasti Eurooppaan, koska siellä on samat kaupat kuin muissakin Euroopan maissa. Sieltä saa vesimelonin tai granaattiomenan makuista Orbitia. Sen takia kannattaa jo matkustaa. Kaikkialta saa viinirypäleiden makuista Fantaa ja kahvin makuista kahvia. Ympäri Eurooppaa myydään puolalaisia jogurtteja. Suomessa ei. K ja S pitävät kyllä huolen siitä, ettei kilpailevia ruokakauppoja tule meille pilaamaan hyvää rahastusta. 

Kaikki edellämainitut tuotteet ovat kansainvälisten suurten yritysten tekemiä. Suomeen tuodaan samojen yritysten muita tuotteita, niitä tylsiä ja tuttuja. Uutuudet eivät pääse meille ja rajoitettua valikoimaa perustellaan aina rahtikustannuksilla ja pienillä markkinoilla. Jos samat tuotteet on varaa kuljettaa Tallinnaan ja Dubliniin, ei perustelu taida pitää paikkaansa. On siis kyse jostain muusta. Kuka hyötyy siitä, ettei meillä myydä hyvänmakuista purukumia? Tietysti suomalainen yritys, joka valmistaa laimeanmakuista ja huonommin pakattua purkkaa. 

Onneksi Olarissa on pieni kauppa, joka myy edullisesti hyvää eestiläistä leipää. Se on pieni pala Eurooppaa. Kun poliitikoilta kysyy syytä tuotesyrjintään, he väittävät suojelevansa suomalaisia työpaikkoja. Puppua. Katsokaa vaikka metsäteollisuutta, onko sitä muka oikeasti pystytty suojelemaan. He suojelevat omia etujaan, eivät meidän, koska heillä on yhteyksiä näihin suomalaisiin yrityksiin, he omistavat osakkeita ja istuvat hallituksissa ja saavat vaalitukea. Kansa on lauma lampaita; pureskellaan sitä mitä on aina ollut eikä vaadita mitään, eihän pikkuasioista ole sota-aikanakaan valitettu. Näin siis meille valehdellaan vuodesta toiseen, vaikka kaikki voivat omin silmin käydä asian toteamassa naapurisatamassa. Se, joka rajoituksista hyötyy ei varmasti ole suomalainen kuluttaja. 

On turha itkeä sitä, että venäläiset pelaavat elintarviketuonnissa omilla säännöillään. Niin tehdään meilläkin. Viroon matkustaessa tulee aina sekä hyvä että paha mieli. Hyvä mieli siksi, että siellä on jotenkin vabaampi tunnelma. Ihmiset ovat tosin totisia, antarktisen jääkylmiä, kuten Justin Petrone mainiossa kirjassaan kuvailee adoptoitua kotimaataan, mutta silti aitoja. Eestin kieltä on myös mukava kuunnella. Paha mieli siksi, että Eurooppa on niin lähellä ja silti niin kaukana. Tuleeko se koskaan meille asti? Tuskinpa. Eurooppalaisia katsomaan pääsee vastedeskin vain meren yli.