Viimeiset pioneerit

Satuin seuraamaan eduskunnan ydinvoimakeskustelua, kun Marjo Matikainen puhui lempeästi ydinvoiman puolesta. Joku siinä häiritsi, enkä heti keksinyt mikä se oli. Puheen nuotti oli jotenkin niin lauhkea, siitä tuli mieleen hurmoshenkinen saarna, josta ei ole sopivaa olla eri mieltä. Faktoja puolesta ja vastaan selitetään ydinvoimakeskustelussa kuin lapsille. Ydinvoimaa joko vastustetaan tai kannatetaan, molempia yhtä jyrkästi. Ja on kyse tunneasiasta, josta ei voi edes väitellä, koska vastapuolella on pelkkiä hölmöjä.

On silti älytöntä väittää, ettei ole vaihtoehtoja. Vaihtoehtoja on aina. Meistä vain tuntuu siltä, ettei niitä ole, koska emme uskalla ajatella eri tavalla. Me vain emme tiedä. Siksi poliitikot päättävät niin kuin päättävät. Ei ole kyse uudesta asiasta, vaan tekniikasta, joka tulee nimenomaan menneisyydestä. On helpompi tehdä päätöksiä, joiden riskit ja mahdolliset huonotkin seuraukset tunnetaan, kuin sellaisia, joiden seurauksia ei tunneta. Sitä muistitikulla silmään, joka Tsernobylista enää jauhaa. Ihmisen muisti on lyhyt, poliitikon vielä lyhyempi.

Kaikkialla hoetaan samaa mantraa – uusiutuvissa energiamuodoissa ja niiden kehittämisessä on tulevaisuus ja suurin taloudellinen potentiaali. Se on mahdollisuus. Joku tulee olemaan se edelläkävijä ja tienraivaaja, mutta se ei ole Suomi. Sen sijaan meille kaupataan risupakettia, jossa on ah niin paljon hyvää. Päättäjien logiikan mukaan siis valitsemalla vaarallinen ja huono, saadaan samalla aikaan hyvää eli pienennetään hiilidioksidipäästöjä. Sen pitäisi riittää. Viesti on, että tarkoitus pyhittää keinot. Saako siis jäätelökioskin myyjän ampua, jos tarkoitus on antaa lapsille jäätelöä eikä satu olemaan rahaa?

Jotenkin perusteluissa ydinvoiman puolesta on myös väkisin todistelun maku. On kuultu satoja asiantuntijoita, mutta onko ihan oikeasti kuunneltu? Samaan aikaan tutkijat sanovat, etteivät poliitikot tiedä asiasta tarpeeksi. Kukaan ei tiedä tarpeeksi, eikä riskejä edes pystytä kartoittamaan. Missään tapauksessa ydinvoima ei ole vaaratonta eikä päästötöntä. Suurempi kysymys on, onko meillä ylipäätään oikeus tehdä päätöksiä, joiden seurauksia ei tunneta ja ne vaikuttavat tuhansien vuosien päähän tulevien sukupolvien elämään.

Mitä mieltä Juha Mieto tai Marko Asell mahtavat olla? Sopiiko tällainen asia hiihtäjien ja painijoiden päätettäväksi, kun ei heiltä voi odottaa vastuullisuutta arkipäiväisemmissäkään asioissa ja poliitikkojenkin mielenkiinto kaikkea yhteistä kohtaan loppuu seuraaviin vaaleihin? Kuka ottaa vastuun? Ei ainakaan vakuutusyhtiö eikä voimalan rakentaja. Eivätkä ne, jotka luvista päättäessään istuvat samalla energiayhtiöiden hallituksessa. Myönnetään suoraan, että kyse ei ole omasta sähköntarpeesta tai ympäristöstä, vaan halusta tehdä bisnestä. Haluaako ydinsähköä joku myös ostaa? Myydäänkö muutakin kuin sähköä? Asekauppiaillahan on valmiiksi hyvät kontaktit.

Selvyyden vuoksi olisi edes reilua paljastaa kuka tällä päätöksellä rikastuu ja miten paljon ja miksi sillä on muka niin kiire. Eilen tv:ssä kerrottiin Turun kauppatorin alle suunnitellusta parkkihallista. Torikauppias selvitti kansantajuisesti mistä on kyse. Luolaa ja parkkitilaa ei kukaan edes tarvitse, mutta sen rakentaminen nostaa ympäröivien kiinteistöjen hintoja. Sitten ne myydään ulkomaisille sijoittajille hyvällä voitolla. Torikauppa kuolee samalla, kun se siirretään muualle rakennustöiden ajaksi. Rakentamisen seurauksia tai kuluja ei ole haluttu kartoittaa tai niistä ei kerrota. Kuulostaa hiukan ydinvoimalaluvilta pienessä mittakaavassa. Havuja, perkele.

Lapset palasivat lomalta Romaniasta ja isoäiti oli opettanut uusia lauluja. Yksi lauluista menee näin. “Katsokaa aurinkoa, oi mikä valo. Älkää tuhotko sitä ydinaseilla. Haluamme rauhaa, rauhaa päälle maan. Emme halua sotaa tai aseita, emmekä köyhyyttä...” Lapsilla on hyvä ulkomuisti ja rauhanaatteesta lauletaan meillä iloisesti nuotin vierestä joka päivä. Olkoon vain pioneerilaulu, mutta sanoma on edelleen ihan hyvä. Mitä me jätämme perinnöksi lapsillemme (ja heidän lapsenlapsilleen jne.) sekä konkreettisesti että henkisesti? Väliäkö sillä, elämme itsekkyyden aikaa ja pääasia on, että meillä on kivaa nyt. Eihän tästä ole edes aikaa keskustella.