Sedällä on potta päässä


Vaimoni sai viestin tuntemattomalta henkilöltä. Meitä pyydettiin sairaalaan katsomaan nuorta naista, joka oli loukkaantunut kolarissa. Joku tuttu oli antanut numeron. Tytön vanhemmat olivat Romaniassa ja isä halusi tietää miten tytär oikeasti voi ja saako hän hyvää hoitoa. Mehän menimme. Tytär makasi kirurgisella osastolla. Ambulanssi oli kiidättänyt sairaalaan tajuttomana. Hän kertoi ajaneensa kaupunkifillarilla kuntosalille ja herännyt seuraavaksi sairaalan pyjamassa eikä tiedä mitä siinä välissä on tapahtunut. Se ei ole selvinnyt tarkasti vieläkään, ei tiedä poliisikaan.

Kallon luissa on useampia murtumia. Olosuhteisiin nähden hän siis voi hyvin. Hän oli kaatunut, mutta ei tiedetä oliko onnettomuudessa osallisena joku muukin. Kerroimme vanhemmille, että kaikki näyttää hyvältä ja että suomalainen sairaala on erittäin tasokas. Lääkäreille ei tarvitse maksaa yhtään ylimääräistä, tuskin voisikaan. Ensiluokkaista hoitoa saa ilman lahjuksia, mikä tuntui ilmeisesti vaikealta uskoa. Ruokaa ei tarvitse viedä osastolle. Laskukaan ei päätä huimaa. Mutta onko kaikki hyvin? Sitä me emme oikeasti tiedä. Ei tiedä kukaan. Päävammat ovat arvoituksellisia ja toipuminen vie aikaa.
Tyttöä itseään tuntui huolettavan eniten se ettei hän tiedä mitä tapahtui. Tönäisikö joku autolla? Miksi? Kuka soitti ambulanssin? Miten pyörällä ajaessa voi sattua niin pahasti? Kuka on vaihtanut vaatteet sairaalassa? On pelottavaa menettää yhtäkkiä kontrolli omasta elämästä. Onneakin tarinassa on. Käsiä tai jalkoja ei ole kipsissä, kello, puhelin ja hampaat säilyivät ehjinä. Salikassissa oli vaihtovaatteet valmiina. Lääkäri tosin oli suoraviivaisempi kommentissaan: on ihme, että olet elossa. Älä yritä vaatia itseäsi muistamaan, se ei auta sinua. Oli suositellut myös kypärän käyttöä. Mutta eihän se ole enää muodikasta.
Itse en ole koskaan erityisesti välittänyt siitä olenko muodikas. Niin teen nytkin kun kypärät ovat muuttuneet epätrendikkäiksi. Ajelen potta päässä vaikka erottuisinkin joukosta. Niin tein silloinkin kun kypärät olivat vasta ilmestyneet katukuvaan muutama vuosikymmen sitten. Ensimmäiset styroksikuupat olivat rumia, mutta halusimme silti näyttää vakavasti otettavilta maastopyöräilijöiltä. Myöhemmin sain Amerikasta aidon skeittikypärän, jolla ajelin monta vuotta. Nykyinen kypäräkin on uniikki. Siinä on iso punainen Red Hot Chili Peppers -logo, eikä sellaista ole kellään. Tiedän sen varmuudella, koska olen sen itse maalannut.
Kypärääni käytän sitkeästi samasta syystä kuin turvavyötäkin, tai monia hattujani – tavan vuoksi. Ihmiset juuttuvat tottumuksiinsa, vaikka ne olisivat turhia. Turvavyötäkään en ole koskaan tarvinnut enkä ole ikinä herännyt sairaalan pyjamassa ja pää paketissa. Toivoisin, että tytön tarinalla on onnellinen loppu. Toivoisin hänen arvostavan sitä, että selvisi hengissä onnettomuudesta ja työvuorossa olleet lääkärit pelastivat hänet. Ehkä käyttäisi jatkossa kypärääkin ja pitäisi fillaroidessa puhelimen taskussa. Sen sijaan hän aikoo selvittää voiko haastaa sairaalan oikeuteen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Selkä vääränä

Olen lukenut toimitusehdot

Käyttäkää terveinä!