Juurihoitoa

Olen Romaniassa kuin kotonani, koska olen täällä kotonani. Meillä on koti. Mutta olenko kotoutunut tai kotiutunut, onkin sitten paljon monimutkaisempi kysymys. Osaan kielen, teen sillä myös töitä, pärjään arkisissa asioissa, osaan jutella ihmisten kanssa. Omistan talon, maksan veroja, olen hyvä kuluttaja, tuen paikallisia palveluja ahkerasti. Virallisen määritelmän mukaan kotoutumisella tarkoitetaan “maahanmuuttajan ja yhteiskunnan vuorovaikutteista kehitystä, jonka tavoitteena on antaa maahanmuuttajalle yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittavia tietoja ja taitoja samalla kun tuetaan hänen mahdollisuuksiaan oman kielen ja kulttuurin ylläpitämiseen”. Kuulostaa kohtuullisen monimutkaiselta ja melko epämääräiseltä. 

Mika Kaurismäki sanoi joskus, että ihmisillä on juuret kuin puilla. Ilman niitä ei pysy pystyssä eikä juuria voi siirtää muualle. Jos juuret ovat Suomessa, ne ovat siellä pysyvästi. Sen ymmärtää hyvin vasta asuttuaan riittävän kauan muualla. En siis kuvittele muuttuvani minkään muun maalaiseksi, enkä myöskään erityisesti yritä. Maahanmuuttajana on pakko vain hyväksyä oma erilaisuutensa. En ole saanut nauttia myöskään kotouttamispalveluista, missään maassa. Kielet olen joutunut opettelemaan itse, työt etsimään omin päin ja luovimaan yhteiskunnassa parhaani mukaan. Se, että puhuu paikallista kieltä auttaa varmasti, mutta ei vielä takaa, että tulee ymmärretyksi. Vaikka ei tarvitsisi tulkkia, voi tarvita kulttuuritulkkia selittämään miksi joku asia ei etene. Voi ymmärtää mitä ihmiset sanovat, mutta ei silti ymmärrä mitä he tarkoittavat.

Minua ei ole siis kotoutettu. En ole saanut maahanmuuttajille suunnattuja palveluja Romanian viranomaisilta, vain EU-kansalaisen oleskeluoikeuden monimutkaisen paperirumban päätteeksi. Kukaan viranomainen ei ole kysynyt miten pärjään tai olenko viihtynyt. Joskus virkailija on huutanut, mihin on vaikea tottua. En ole saanut enkä vaatinut erityiskohtelua. Olen siirtynyt digiyhteiskunnasta mappi-, paperi- ja leimayhteiskuntaan. Olen maistanut kaikkia ruokia sekä varsinkin juomia ja adoptoinut jopa paikallisen uskonnon. Aika varmasti auttaa, mutta rehellisesti sanottuna en ole erityisen integroitunut paikalliseen yhteiskuntaan. Elämme jonkinlaisessa kuplassa, koska teemme etätöitä Suomeen. Asumme myös pienellä paikkakunnalla, jossa kaikki jo tuntevat toisensa. Haasteita on monenlaisia. Mutta jos hoidan omat asiani, elätän itseni ja noudatan paikallisia lakeja, ei ketään kiinnosta mitä kotonani teen. 

Romaniassa ei juurikaan ole maahanmuuttajia, eikä näköpiirissäkään ole minkäänlaista tungosta ellei talous lähde yhtäkkiä huimaan nousuun. Pakolaisetkaan eivät viihdy täällä. Suomessa sen sijaan käydään vaivalloista ja kivuliasta keskustelua siitä, miten tuleviin ja nykyisiin maahanmuuttajiin pitäisi suhtautua. Miksi asia on niin monimutkainen? Se kotoutuvatko maahanmuuttajat on ennen kaikkea heistä itsestään kiinni. Mikään yhteiskunnan systeemi ei asiaa ratkaise. Aina on niitä muuttajia, jotka vain menevät töihin eivätkä aiheuta koskaan mitään ongelmia. Toiset opettelevat puhumaan suomea, syömään ruisleipää ja joutuvat taloyhtiön hallitukseen. Toiset eivät. He eivät päädy otsikoihinkaan vaan pysyvät omissa oloissaan. Se ei silti tarkoita, että he olisivat kotoutuneet tai olisivat edes yrittäneet opiskella kieltä. Kaikkia ei vain kiinnosta. 

Sitten on kolmas ryhmä, joilla ei ole oikeastaan edellytyksiä kotoutua ja sopeutua tai edes ymmärtää miten moderni yhteiskunta toimii. Suomalainen yhteiskunta on jo automatisoitu ja digitalisoitu, räätälöity koulunsa käyneille diginatiiveille. Wilmat ja muut sovellukset eivät tule koskaan avautumaan luku- ja kirjoitustaidottomalle vaikka ne käännettäisiin kaikille maailman kielelle. Siinä eivät pankkitunnukset ja sosiaalityöntekijän sympatia auta. Mikään kotoutumisen ohjelma ei tätä tule ratkaisemaan. En väitä, etteikö olisi mahdollista oppia vaikka aikuisena lukemaan, mutta paljon työtä ja motivaatiota se vaatii. Suurin osa ei siihen pysty edes Kelan tuella. Matka on liian pitkä, kulttuurierojen kuilu leveä, eväät loppuvat kesken. Sitten saadaan lukea otsikoista, miten monta sataa tuhatta lukutaidotonta maassa on, kuten Ruotsissa vasta huomattiin. Jotkut ovat lukutaidottomia toisessa polvessa. 

Olisi ihan mukavaa jos joku viranomainen vaikka kolmen kuukauden välein soittaisi minulle ja tiedustelisi, olenko jo kotoutunut. Voisin vastata iloisesti että ei, en ole. Mutta jos saisin rakennettua oman saunan, se kyllä kovasti auttaisi. En oikein osaa elää ilman sitä, koska se on olennainen osa kulttuurisia juuriani. Itse asiassa Romanian valtio voisi tulla vähän apuun ja tukea tätä kotoutumistani edistävää hanketta taloudellisesti, eikö vaan. Tuntuisiko se sitten reilulta, jos saisin romanialaisten veronmaksajien pitkin hampain valtiolle luovuttamaa rahaa saunani rakentamiseen? Ehkäpä ei. Teen sen mieluummin itse. Sekin kuuluu minun kulttuuriini.