Suomalaista rulettia

Jos ravintolasta saa aterian lisäksi ruokamyrkytyksen, voi kynnys palata samaan paikkaan olla aika korkea. Jos ruokamyrkytyksen on saanut 57 lasta, joiden perheet tekevät asiasta julkisen, luulisi, että ravintolan olisi vaikea jatkaa toimintaansa. Terveysministeriön suojeluksessa toimiva THL (jonka tehtävä on muuten väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen) jatkaa yhä, vaikka sikainfluenssarokotuksilla on ollut kaikkea muuta kuin hyviä seurauksia. Vertaus ontuu hiukan, koska narkolepsia on aika paljon vakavampi asia, mutta kuitenkin. Viranomaiset suhtautuvat siihen yhtä välinpitämättömästi kuin ruokamyrkytykseen. Ja kuka uskaltaa luottaa enää terveysviranomaisiin?

Susanne Päivärinta kysyi A-Talkissa paljon hyviä kysymyksiä. Ylilääkäri Terhi Kilven vastauksista ja ruumiinkielestä voi tehdä jokainen omat johtopäätöksensä. Henkilökohtaisesti en edelleenkään ymmärrä miten sama henkilö voi julkisesti edustaa sekä lääkeyhtiötä että valtiota ja samaan aikaan koko kansan terveyden intressejä. Maalaisjärjellä kuvio täyttää kaikki korruption tunnusmerkit, mutta oikeus ei näytä toteutuvan – kukaan ei ota vastuuta tapahtuneesta. Toiseksi en ymmärrä vieläkään, miksi väitetään että päätös rokotuksista tehtiin parhaan olemassaolevan tiedon mukaan. Jos minä maallikkona tiesin uudentyyppisen rokotteen riskeistä, niin kyllä siitä tiesivät asiantuntijatkin. Kolmanneksi en ymmärrä miksi meitä niin aggressiivisesti painostettiin ja peloteltiin ottamaan piikki, jos tarkoitus oli puhtaasti hyvä kuten annetaan ymmärtää.

Aina on helppo olla jälkiviisas, mutta kirjoitin tästä aiheesta jo aikaisemmin. Olen loputtoman kiitollinen niille ihmisille, jotka alkoivat lähettää omituisia linkkejä sähköpostiini vuonna 2009. Pidin heitä vainoharhaisina, ensin. Sitten aloin lukea muutamien lääkäreiden tekstejä. Toinen vaihtoehto olisi ollut imuroida uutiset Helsingin Sanomista, joka julkaisee terveysministeriön hyväksymiä tiedotteita. Tiedän. Nyt minä kuulostan jonkun muun mielestä hullulta, mutta katsokaapa aiheesta julkaistua juttua eilisessä lehdessä. Kaikki haastatellut “asiantuntijat” sattuvat olemaan saman THL:n palveluksessa. Eikö se ole yhtään outoa? Taas meitä pelotellaan. Journalistin ohjeissa sanotaan (kohta 12): Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus. No further questions.

Onneksi meillä on Susanne Päivärinta ja Julian Assange. On ihmisiä, jotka ottavat selvää, lukevat, tutkivat ja uskaltavat kysyä. Ei kysytä vain kenelle Vanhanen antoi rahaa ja kuka maksoi Kanervan synttärit ja kuka istui Ilkan polvella jatkoilla? Polttavia kysymyksiä tietysti nekin. On positiivista, että korruptiosta keskustellaan, sen olemassaolo politiikassakin tunnustetaan, mutta pitää huomioida myös taustat ennen kuin korkataan sampanja. Kyseessä on kaksi poliitikkoa, jotka ovat jo pitemmän aikaa olleet omille puolueilleen rasitteita ja vaalien alla turhat riskit täytyy eliminoida. Siksi tämä show. Samaan aikaan ne, jotka tekivät kahdella ja puolella miljoonalla suomalaisella lääketieteellisen kokeen, jatkavat kaikessa rauhassa rahakkaissa viroissaan.

Wikileaks saattaa joskus tulevaisuudessa antaa vastauksen siihen, miten monen maan johtavat terveysviranomaiset ostettiin lääkevalmistajan kätyreiksi, miksi he olivat valmiit ottamaan niin järjettömiä riskejä ja mikä tämän kohtalokkaan adjuvantin todellinen käyttötarkoitus on. Emmehän me edes tiedä miksi meidät haluttiin kiihkeästi rokottaa. Ei siihen mitään kokeellista tehostetta olisi tarvittu, sen myönsi A-Talkissa myös professori Timo Vesikari. Ohjelman lopusta jäi mieleen vain narkolepsiaan sairastuneen lapsen äidin ilme, kun hänkin ymmärsi olevansa tuskansa kanssa aivan yksin. Kukaan ei tule apuun, kukaan ei vaaranna asemaansa, kukaan niistä jotka tiesivät, ei ole oikeasti vastuussa mistään.

Ihan vain kuriositeettina haluaisin myös tietää kuka aikanaan lähetti ne hengityssuojat Meksikoon, kun epidemian väitettiin alkaneen. Tehokkaampaa kampanjan guerrilla-lanseerausta ei tule heti mieleen: maailman suurimman kaupungin asukkaat kulkevat kaikki samanlainen naamari kasvoilla. Silloinkin tiedettiin, ettei niistä taudin leviämisen estämiseksi ole mitään hyötyä. Se näytti silti dramaattiselta uutiskuvissa, kuten ehkä oli tarkoituskin. Miten muuten viruksen leviämisen voisi visualisoida yhdellä kuvalla? Mainonnansuunnittelijana odotan innolla miten seuraava pandemia lanseerataan.

Kommentit

  1. Toinen hullu ilmottautuu. Maalaisjärki sanoi heti, ettei rokote ole hyvä idea. Sairastin yhden todella pahan flunssan, joka parani kuitenkin nopeasti runsaalla valkosipulilla, spirulinalla, sitruuna-hunajateellä ja vuodelevolla. Voin vain kuvitella, miltä rokotettujen lasten vanhemmista tuntuu....

    VastaaPoista
  2. Kokeile hakusanoilla IANPHI + Pekka Puska + Bill Gates

    t. Riikka Söyring

    VastaaPoista
  3. Kiitos vinkistä. Aika mielenkiintoista ja avartavaa. Tämä olisi kaikkien hyvä lukea:

    http://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisuomi.fi/54337-eraan-narkolepsiaan-sairastuneen-lapsen-aidin-kirje

    Ja tietysti myös tämä:

    http://www.anttiheikkila.com/index.php?id=2&art=136&kom=1

    Uskon, että korruptio yltää ylimpään kerrokseen saakka eikä todellisia tutkimuksia asiasta saada lukea kuin vuosikymmenien päästä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Selkä vääränä

Olen lukenut toimitusehdot

Käyttäkää terveinä!