Retro edellä puuhun

Ei minulla ole erityistä syytäkään mollata Nokiaa, sitä kun tekevät jo kaikki. Tai jos nyt oikein kaivamalla syitä kaivellaan, niin firman osakkeet ovat 60 prosenttia miinuksella, joten taloudellinen motiivi tietysti on olemassa. Sitten on se kiusallinen kokemus nokialaisen käyttämisestä, kun en vuoden aikana oppinut löytämään luuristani mitään ja jos löysin, en seuraavalla kerralla muistanut mistä. Onneksi laite hajosi ja pääsi aitoon hyötykäyttöön lasten leikkeihin, missä se tuntuu toimivan mainiosti. 

Nokiaa lyö myös entinen design-johtaja Adam Greenfield New York Timesissa. “Mitä hyötyä on 8 megapikselin kamerasta, jos ei löydä nappia mistä sitä käytetään?” Ongelma on helppo paikallistaa: tapa ajatella on väärä. Annoin 4-vuotiaan lapseni testata uutta iPhonea. Hän osasi välittömästi selata kuvia, katsoa videoita sekä vastata puheluun ennen kuin ehdin edes neuvoa. User experience iPadin kanssa oli samanlainen. Jotain on tehty oikein, kun laitteita osaavat käyttää myös lapset, ilman että niitä olisi suunniteltu lapsille. 

Jaakko Lyytinen syytti Nokian ahdingosta suomalaisten vanhanaikaisuutta. Olin ajatellut ihan samaa. Onkohan suuryritysten johdossa sittenkään oikea sukupolvi ja eletäänkö siellä vielä vanhoja hyviä aikoja? Vanhempani ovat kunniakkaasti jo eläkkeellä, mutta he edustavat sekä suuria ikäluokkia että vannoutuneita teknologianpilkkaajia. Turhaan olemme vuosia ehdotelleet Skypen käyttöönottoa ja videopuheluita ihan vain lastenlasten iloksi. He lähettelevät postikortteja. Vertailun vuoksi saman ikäluokan sukulaiset Romaniassa ovat netissä kuin kotonaan ja vierailevat virtuaalisesti meillä harva se päivä. 

Nettikahvilat olivat Romaniassa uusinta uutta kymmenen vuotta sitten. Pian sen jälkeen katosivat lankapuhelimet, samalla nettiyhteydet ja tietokoneet tupsahtivat yhdellä ovenavauksella koteihin. Niitä olikin kaivattu kun jokaisella on ikävöityjä sukulaisia kaukomailla. Samanlainen kehitys näkyy muissakin kehittyvissä eli köyhissä maissa, samoista syistä. Uusi teknologia on otettu avosylin vastaan ja sen kanssa on menty heittämällä ohi. Suomessa ei ollut välttämätöntä tarvetta pysyä mukana, siksi ei edetty mihinkään. Eikä nostalgiaihailusta voi syyttää vain vanhuksia. 

Haistoin unohtuneen tunnelman kun palasin Suomeen muutama vuosi sitten, mutta eihän sitä tohtinut kenellekään sanoa. Nyt kansalliselle jalokivelle uhkaa käydä niin kuin Pohjois-Afrikan yksinvaltiaille – kun alamäki luistaa, uskollisimmatkin tukijat kaikkoavat. Rekisteröity parisuhde Microsoftin kanssa voi pitää talon pystyssä, mutta ei Windows tee Nokiasta ainakaan trendikästä. Miten Nokian johto missasi kokonaan sen tosiasian, ettei puhelin ole enää ensisijaisesti laite, jolla soitellaan? Miten niistä saatiin niin vaikeita ja rumia? On hiukan pelottavaa pohtia, missä määrin Nokian ongelmat ovat koko Suomen ongelmia. Jos mitään innovaatiosuomea ei olekaan, jos onkin vain kuiva insinöörisuomi, joka väsää käyttöohjeita kun pitäisi tuottaa elämyksiä. 

Kuten hyviin tapoihin kuuluu, minulla on lopuksi strategiaehdotus. Nokia on pudonnut jo kehityksen kärjestä, nyt tappio pitäisi kääntää voitoksi. Kun Suomessa niin tykätään kaikesta nostalgisesta, eikö voitaisi keskittyä tekemään halpoja retropuhelimia? Palataan niihin menneiden vuosikymmenten malleihin, tuttuihin klassikoihin, niin kuin retroradioissa ja kelloissakin on tehty. Muotit on varmasti säästetty. Ehkä seuraava trendi onkin se, ettei puhelimia ole vain yksi vaan useita erilaisia. Sen hauskan, kömpelön retrokapulan voisi ottaa baarikierrokselle tai pilkille mukaan. Ja jos se olisi riittävän halpa, sen voisi huoletta hukata taksiin tai avantoon. Ellei Apple keksi sitäkin ensin.