Yksityinen uni

Olen aina pitänyt univormuista, varsinkin poliisinunivormuista. Siksi aion ryhtyä yksityiseksi liikennepoliisiksi heti kun siihen tarjoutuu mahdollisuus. Jos kerran pysäköinninvalvonta on laillisesti yksityistettyä toimintaa, miksei liikkuva poliisikin voisi olla. Jo aamupäivän aikana teen omalla kotikadulla mukavan tilin kirjaamalla rekkarit ylös niistä autoista, jotka ajavat päin punaista tai kaahaavat suojatien reunassa odottavien lasten ohi töppösiä hipoen. Iltapäivän postittelen sakkolappuja. Joskus voin kirjoitella rekkareita ylös yölläkin. Kukaanhan ei kuitenkaan näe, oliko siihen suojatielle juuri tulossa joku vai ei. Parasta olisi jos voisin kaukosäätimellä vaihdella liikennevaloja oman mieleni mukaan. Koko järjestyksen valvontahan voisi olla yksityistä. Jos vartiointiliikkeelle annetaan lisenssi pitää omaa privaattia putkaa ja viedä sinne häiriköitä pamputettavaksi, sekä laskuttaa jokaista asiakasta, jää moni känniälämölö kokonaan kuulematta. Jokainen humaltunut teini kiidätetään niskaotteella kotiovelle tahmea muovikassillinen kaljapullonmuruja ja lasku kainalossa. Kuitissa lukee: kiitos yhteistyöstä, tervetuloa uudestaan. Ei siinä ole mitään sen kummempaa kuin yksityisissä parkkisakoissakaan. Kun pelisääntöjä ei ole, voittoa on helppoa tehdä ilmoittamalla valvonnasta mahdollisimman pienellä kyltillä jossain nurkan takana ja kääriä taskuun mukavat rahat. Palvelua voi parantaa samalla metodilla monella muullakin alalla, kuten katsastuksessa on menestyksekkäästi havaittu. Armeijan yksityistämisestähän on jo keskusteltu. Samalla poistuvat turhat moraaliongelmat, kun ei tarvitse pohtia kenen käteen aseen voi antaa. Voi syntyä jopa useampi keskenään kilpaileva armeija, mikä synnyttää tervettä hintakilpailua. Kelan, työ- ja keinottelutoimiston ja verohallinnon yksityistämisellä päästään eroon tuhansista ja tuhansista toimistokuukkeleista ja klemmarintaivuttelijoista, joiden on niin vaikea saada aikansa kulumaan. Hyvä pääjohtajakin olisi tarjolla, kunhan Elop saa lakaistua isolla luudalla ensin nykyisessä telelaitoksessaan. Seuraavaksi yksityistetään junaliikenne. Moni radan varrella asuva tuttu on sanonut tänä talvena siirtyneensä omaan autoon, vaikkei siinä olisikaan muuten mitään järkeä. On vain pakko olla töissä silloin kun on luvannut, eikä loputtomiin voi syyttää myöhästymisestä lunta ja pakkasta, kuten eräs valtionyhtiö tekee. Junaliikenteen privatisointi on ainakin riskitön vaihtoehto – huonommin sitä tuskin saa toimimaan vaikka kuinka kompuroisi. Tai mistä senkään toisaalta tietää. Olisikohan yksityinen lumiurakoitsija selviytynyt talvesta paremmin kuin Helsingin kaupunki, joka on jo antanut kokonaan periksi? Jäljelle jää enää posti. Ettei ihan kaikkea mollata, Romanian valtiollinen postilaitos toimi ainakin muutama vuosi sitten vielä paljon huonommin kuin meikäläinen sisarinstituutionsa. Paketit lojuivat viikkokausia jossain takahuoneessa potkittavana, kirjeet oli aina avattu, rutattu ja luettu, osa niistä katosi kokonaan ja asiakaspalvelussa oli panostettu tiskin yli huutamisen tekniikkaan. Postimerkeissäkään ei ollut liimaa, vaan ne piti kiinnittää itse voitelemalla pienellä lusikalla tahmaisesta muovipurkista puolikovettunutta liimaa merkin taakse. Positiivisena puolena jäi mieleen vain se, että postikortit kulkivat hyvin perille, mikä johtui tietysti siitä, ettei niitä tarvinnut lukemisen takia höyryttää auki. Kävin yksityisellä lääkärillä ja sain reseptillä ison pullon yskänlääkettä, jonka totesin kotona sisältävän etyylimorfiinia. Ei minulla mitään yskääkään oikeastaan ole, joten en taida ryhtyä nauttimaan opiaattia. Olen oppinut vasta lasten kautta, mikä on yksityisen ja kunnallisen lääkärin ero. Yksityiseltä ei koskaan mennä kotiin tyhjin käsin. Aina on joku uutuusvalmiste mitä voi suositella, jos ei antibiootteja voi määrätä. Terveyskeskuksessa käsketään levätä ja tulla takaisin vasta kun on todella kipeä. Toisaalta yksityisellä on enemmän aikaa kuunnella ja hänelle maksetaan niin mukavasti, että hän saattaa jopa toivottaa pikaista paranemista ja hymyillä potilaalle. Kumpi siis on oikeasti parempi, yksityinen vai julkinen? En tiedä, mutta Kreetta Onkelin kirjasta pompahti vastaan hieno lause: nukkuessa ihmisten tasa-arvo toteutuu. Mahtavaa! Nukkuessa me olemme kaikki samalla viivalla ja unet ovat aidosti yksityistä. Ehkä ainoa asia, jossa yksityisyydensuoja toteutuu. Ne eivät tallennu mihinkään, niitä ei kukaan muu voi nähdä tai varastaa eikä niitä edes voi jakaa sosiaalisessa mediassa vaikka kuinka haluaisi. Se on nykyään arvokasta ja harvinaista.