Mitä opin irlantilaisilta

Kohteliaisuutta. Irlantilaiset muistavat aina sanoa please, thank you ja no bother at all. Ilman kohteliaisuuksia ei ole kommunikaatiota, kukaan ei voisi kuvitellakaan jättävänsä pois kivoja pieniä taikasanoja, joilla asiat saadaan sujumaan. Kohteliaisuudesta ei jousteta. Jos Irlannissa olisi heikkoja jäitä, sinne ohjattaisiin naiset ja lapset ensin, ei epäilystäkään. Ja käytännöllisyys ei ole vahvimpia puolia. Jos ravintolaseurueessa on mies, hän maksaa. Jos tilaa juomaa itselleen, pitää tilata myös kaikille muille. Ei, laskua ei todellakaan jaeta sen mukaan, mitä kukin on syönyt. Se olisi käsittämätöntä. Kohteliaisuudesta taas on pakko oppia joustamaan Suomessa, muuten ajautuu pikavauhtia vararikkoon.

Ystävällisyyttä. Irlantilainen on aina ystävällinen, paitsi silloin kun vain vaikuttaa ystävälliseltä, mutta onkin itse asiassa ilkeä. Pottuilusta on tehty melkein taidetta. Se liittyy varmasti jollakin tavalla kansakunnan historiaan ja moninaisiin valloittajiin ja sortajiin, ja siitä voisi tehdä mutkikkaita psykologisia analyysejä, mutta antaa olla. Riittää, että voin hyödyntää irlantilaisten viisautta. Nautin ollessani ilkeä irlantilaisittain, tukehduttamalla vihamiehet ystävällisyyteen ja piilopirullisiin kaunopuheisiin. Erityisen hilpeää tämä on Suomessa, kun ihmiset eivät osaa odottaa sitä. Omatunto on puhdas, kun vastaa ilkeyksiin ystävällisyydellä ja se hämmentää pahimmankin riidanhaastajan.

Yhteisöllisyyttä. Irlantilaiselle perhe on pyhin. Perhe ei tarkoita vain omia lapsia, vaan koko sukua. Kun suku juhlii, kaikki ovat samassa pubissa. Irlannissa kokoontuminen ei aiheuta kohtuuttomia järjestelyjä, sillä sukulaisten kanssa asutaan samassa kylässä. Jos irlantilainen joutuu muuttamaan opintojen takia toiselle paikkakunnalle, hän menee joka viikonloppu takaisin kotiin ja opintojen päätyttyä pyrkii kotikaupunkiin töihin. Eihän kukaan pärjää ilman äidin ruokia ja tuttua pubia. Perhe on elämän keskipiste ja tukiranka, ilman sitä ei ole turvaa ja perhe on suuri, koska edelleen on normaalia, että tehdään kolme tai neljä lasta. Edellisen sukupolven aikaan luku oli kaksinumeroinen. Nostan hattua.

Markkinointia. Miksei sitä osata Suomessa? Ulkomaalaiset aina sanovat, että Suomi olisi hieno matkailumaa, mutta kun ei osata markkinoida. Joku kertoi käyneensä Suomen matkallaan linnassa, jossa opasteet olivat suomeksi ja ruotsiksi. Ei hän edes muistanut mikä linna se oli. Kirkkopyhät, katolilaisuus, oluet, jurot maalaiset, linnojen rauniot ja kansantanssit on kaikki onnistuttu paketoimaan Irlannissa turisteille. Ne penteleet ovat tuotteistaneet apilankin itselleen ja jopa vesisade on brändätty iloiseksi irlantilaiseksi erikoisuudeksi. Kaiken huippu on nettikauppa, josta voi ostaa aitoa irlantilaista ilmaa. Etiketissä kerrotaan missä ja milloin ilma on purkitettu.

Kuluttamista. Irlantilaiset osaavat elää, eivät jarrutella. Silloin kun juhlitaan, on tärkeämpää, että on kunnolla hauskaa kuin, että jää rahaa huomiseen ruokaankin. Kun maa on ollut riittävän köyhä riittävän äskettäin, hyvistä ajoista osattiin iloita. Irlantilaiset juhlivat myös kulutusjuhlaa ostamalla kilvan kaikkea mitä kaupoista sai. Kaupoista tietysti myös sai kaikkea, toisin kuin Suomessa. Pitäisi osata arvostaa sitä, että menee hyvin ja nauttia elämästä silloin kun siihen on mahdollisuus. Härmäläiseen luonteeseen kuuluu säästäminen ja nuukuus, vaikka olisi kuinka taskut täynnä pätäkkää. Hyvät ajat ovat tosin jo takanapäin. Nyt irlantilaisetkin joutuvat miettimään mihin rahat riittävät.

Kohtuullisuutta. Kun lama iski Irlantiin, se iski kunnolla. Televisiossa haastateltiin sijoitusneuvojaa, joka oli juuri ennen lamaa ostanut uuden talon. Talo maksoi seitsemänsataa tuhatta ja nyt sen arvo oli pudonnut alle puoleen. Mies makseli kiltisti jättilainaa ja oli tyytyväinen, että oli onnistunut pitämään työpaikkansa. Hän oli varovaisen toiveikas, että saattaisi selviytyä laihojen vuosien yli, tosin ankaralla kurilla. Talo tulisi maksettua ylihintaan, mutta ehkä sen arvo joskus taas nousisi. Myös uuden asuinalueen kohtalo oli traaginen. Muutama talo oli saatu myytyä, muut nököttivät aavemaisesti tyhjillään ja rakennusyhtiö oli mennyt nurin. Luvattuja palveluita alueelle ei koskaan tullut, kun ei tullut asukkaitakaan.