Traktorien lyhyt historia Romaniassa
Puhelintani kuunneltiin, kun asuin Romaniassa. Olen siitä ihan varma. Asunnossa oli vanha lankapuhelin, josta kuului satunnaisen puheen lisäksi rahinaa ja kohinaa ja johtoakin oli paikattu pariin kertaan. Tutkin puhelimen sisältä ja ulkoa, mutta en löytänyt mitään. Eräänä päivänä puhelin oli selittämättömästi vaihtunut uuteen. Uudestakaan puhelimesta en löytänyt siihen kuulumattomia laitteita. En tosin tiedä miltä ne mikrofonit näyttävät. Ehkä ne olivat keittiön kaappien takana, kuten Romaniassa väitettiin.
Jos salainen poliisi kuunteli puheluitani tai seurasi minua, en löytänyt siitä mitään todisteita. Saavuin maahan junalla Moskovan ja Odessan kautta ja ylitin rajan Ukrainasta. Minulla ei ollut mitään järkevää tekemistä siellä, sanoin etsiväni töitä. Herätin siis varmasti epäilyksiä. Sitäpaitsi seurustelin tytön kanssa, jonka yksi eno oli poliisipiirin ylin johtaja ja toinen salaisen poliisin päällikkö. Sain vasta vuosia myöhemmin kuulla, että rikosrekisteritietoni oli selvitetty saman tien Suomen poliisilta kun saavuin Romaniaan. Vaikutusvaltaisille enoille tiedot olivat yhden puhelinsoiton päässä.
Romanian salainen poliisi, entinen pahamaineinen Securitate, on säilynyt paljolti ennallaan. Siitä ei vain puhuta. Tai jos puhutaan, romanialaisetkin hiljentävät ääntään ja vilkuilevat sivuilleen. Edelleen kaksikymmentä vuotta myöhemmin melkein puolet salaisesta poliisista on entisen Securitaten väkeä. Vallankumouksen jälkeen harva menetti työpaikkansa, vain titteleitä vaihdettiin ja nimi SRI:ksi. Jos organisaatio säilyi ennallaan, oli vain loogista että sen toimintatavatkin säilyivät. Tuskin kaikkia romanialaisia enää kuitenkaan on pakko kuunnella.
Kirjailija Herta Müllerilla, joka on asunut Saksassa vuodesta 1987, on myös kokemuksia salaisesta poliisista. Yhteiskuntakriittisen saksalaisvähemmistöön kuuluvan kirjailijan osa ei ollut helppo kommunistisessa maassa. Sen sijaan hurjalta kuulostaa se, että Die Zeitin artikkelin mukaan salainen poliisi ei vieläkään ole jättänyt häntä rauhaan. Mülleria tarkkaillaan ja uhkaillaan niin Saksassa kuin Romaniassakin. Ja tämä tapahtuu vuonna 2009. Mikään ei ole muuttunut.
Romanian salaista poliisia ei voitu lopettaa, koska uusi johto pelkäsi tarvitsevansa Ceausescun vanhaa rautanyrkkiä. Uusi uljas vallankumouskaarti koostui vanhoista kommunisteista. Siinä on yksi syy, miksi harva Romaniassa uskoo siihen, että maassa tapahtui oikea vallankumous, kuten lännessä halutaan ajatella. Toiseksi salaisen poliisin lopettaminen olisi vaatinut selvityksen sen toimista ja massiivisista arkistoista. Tämä olisi yhä kiusallista kaikille – ne, jotka eivät toimineet järjestelmän tahdon mukaan, viruivat vankilassa. Avustajia olivat siis melkein kaikki, vaihtoehtoja ei ollut.
Kun Herta Müller aikanaan kieltäytyi rekrytoinnista eli antamasta tietoja salaiselle poliisille, häntä syytettiin Länsi-Saksalle vakoilusta. Vain kirjallisuuspalkinnot ja kuuluisuus todennäköisesti pelastivat hänen henkensä ja mahdollistivat lopulta maastamuuton. Minä odotin kaksiossani aina, että ovikello soi ja salainen poliisi vie turhautuneena kuulusteluihin. Olen varma, että he eivät koskaan onnistuneet ratkaisemaan puhelinkeskusteluissa välittämiäni koodattuja viestejä. Kontaktini Suomessa oli agentti 'äiti'. Luulen, että minustakin on kansio salaisen poliisin arkistoissa ja siellä siistissä nipussa käännökset 'äidin' kanssa käymistäni puhelinkeskusteluista.
Onneksi Suomessa tunnettiin jo varhain Romanian todellinen tilanne. Vuonna 1952 maassa (epäilemättä ideologisesti hyvin valitussa seurassa) matkaillut Torsten Sinisalo kirjoitti näin kirjassa Vapaa, rikas Romania: Ihmiset tietävät, että he ovat vapaita neuvostoarmeijan voiman ansiosta. Neuvostoliiton avun turvin he rakensivat ensimmäisen traktoritehtaansa, joka muuttaa koko maatalouden luonteen. Kun matkustin Romaniassa 90-luvun lopulla, en nähnyt yhtään traktoria. Ne saapuivat vasta tällä vuosituhannella.
Jos salainen poliisi kuunteli puheluitani tai seurasi minua, en löytänyt siitä mitään todisteita. Saavuin maahan junalla Moskovan ja Odessan kautta ja ylitin rajan Ukrainasta. Minulla ei ollut mitään järkevää tekemistä siellä, sanoin etsiväni töitä. Herätin siis varmasti epäilyksiä. Sitäpaitsi seurustelin tytön kanssa, jonka yksi eno oli poliisipiirin ylin johtaja ja toinen salaisen poliisin päällikkö. Sain vasta vuosia myöhemmin kuulla, että rikosrekisteritietoni oli selvitetty saman tien Suomen poliisilta kun saavuin Romaniaan. Vaikutusvaltaisille enoille tiedot olivat yhden puhelinsoiton päässä.
Romanian salainen poliisi, entinen pahamaineinen Securitate, on säilynyt paljolti ennallaan. Siitä ei vain puhuta. Tai jos puhutaan, romanialaisetkin hiljentävät ääntään ja vilkuilevat sivuilleen. Edelleen kaksikymmentä vuotta myöhemmin melkein puolet salaisesta poliisista on entisen Securitaten väkeä. Vallankumouksen jälkeen harva menetti työpaikkansa, vain titteleitä vaihdettiin ja nimi SRI:ksi. Jos organisaatio säilyi ennallaan, oli vain loogista että sen toimintatavatkin säilyivät. Tuskin kaikkia romanialaisia enää kuitenkaan on pakko kuunnella.
Kirjailija Herta Müllerilla, joka on asunut Saksassa vuodesta 1987, on myös kokemuksia salaisesta poliisista. Yhteiskuntakriittisen saksalaisvähemmistöön kuuluvan kirjailijan osa ei ollut helppo kommunistisessa maassa. Sen sijaan hurjalta kuulostaa se, että Die Zeitin artikkelin mukaan salainen poliisi ei vieläkään ole jättänyt häntä rauhaan. Mülleria tarkkaillaan ja uhkaillaan niin Saksassa kuin Romaniassakin. Ja tämä tapahtuu vuonna 2009. Mikään ei ole muuttunut.
Romanian salaista poliisia ei voitu lopettaa, koska uusi johto pelkäsi tarvitsevansa Ceausescun vanhaa rautanyrkkiä. Uusi uljas vallankumouskaarti koostui vanhoista kommunisteista. Siinä on yksi syy, miksi harva Romaniassa uskoo siihen, että maassa tapahtui oikea vallankumous, kuten lännessä halutaan ajatella. Toiseksi salaisen poliisin lopettaminen olisi vaatinut selvityksen sen toimista ja massiivisista arkistoista. Tämä olisi yhä kiusallista kaikille – ne, jotka eivät toimineet järjestelmän tahdon mukaan, viruivat vankilassa. Avustajia olivat siis melkein kaikki, vaihtoehtoja ei ollut.
Kun Herta Müller aikanaan kieltäytyi rekrytoinnista eli antamasta tietoja salaiselle poliisille, häntä syytettiin Länsi-Saksalle vakoilusta. Vain kirjallisuuspalkinnot ja kuuluisuus todennäköisesti pelastivat hänen henkensä ja mahdollistivat lopulta maastamuuton. Minä odotin kaksiossani aina, että ovikello soi ja salainen poliisi vie turhautuneena kuulusteluihin. Olen varma, että he eivät koskaan onnistuneet ratkaisemaan puhelinkeskusteluissa välittämiäni koodattuja viestejä. Kontaktini Suomessa oli agentti 'äiti'. Luulen, että minustakin on kansio salaisen poliisin arkistoissa ja siellä siistissä nipussa käännökset 'äidin' kanssa käymistäni puhelinkeskusteluista.
Onneksi Suomessa tunnettiin jo varhain Romanian todellinen tilanne. Vuonna 1952 maassa (epäilemättä ideologisesti hyvin valitussa seurassa) matkaillut Torsten Sinisalo kirjoitti näin kirjassa Vapaa, rikas Romania: Ihmiset tietävät, että he ovat vapaita neuvostoarmeijan voiman ansiosta. Neuvostoliiton avun turvin he rakensivat ensimmäisen traktoritehtaansa, joka muuttaa koko maatalouden luonteen. Kun matkustin Romaniassa 90-luvun lopulla, en nähnyt yhtään traktoria. Ne saapuivat vasta tällä vuosituhannella.
Ja nyt Herta Müller on saanut kirjallisuuden Nobelin, mahtavaa! Aika synkkiä tarinoita, mutta hienoa luettavaa silti.
VastaaPoista