On lottovoitto päästä välillä pois

Tämä on jatkoa edelliseen samasta aiheesta. Mainonnan palkitseminen ‘kauneuskilpailuissa’ on ongelmallista. Hyvyyden kriteerit pitäisi joka kerta määritellä erikseen. Asiakkaan mielestä parasta mainontaa on aina se, joka tuottaa parhaan tuloksen. On usein täysin toissijaista, onko kampanja hienosti viimeistelty tai edes oivaltava, kunhan se toimii. Se miten se toimii, riippuu kohderyhmästä. Hyvä mainonta ei välttämättä ole kaunista.

Joskus asiakkaan ja suunnittelijoiden mielihalut kohtaavat, mutta se ei ole se päämäärä. Epäkaupallista ja kokeellista voi ja pitääkin palkita, mutta se taas ei ole mainonnassa kovin oleellisessa roolissa. Mainonta kun ei luo uutta, se vain hyödyntää jo olemassa olevia trendejä. Eikä se ole mitään salatiedettä. On lähtökohtaisesti väärin, että mainontaa ja graafista suunnittelua arvioivat vain sen tekijät. Arkkitehdit ajattelevat, ettei arkkitehtuuria ymmärrä kukaan muu. Hehän piirtävät taloja. Onko mainonnalle käymässä samalla tavalla?

Mainosala on Suomessa liian pieni palkitsemaan subjektiivisesti omiaan. Ei tuomaristossa voi istua se, jonka työ voittaa, se ei ole kovin uskottavaa. Hyödyllisempää olisi kuulla sellaisen henkilön mielipide, joka ei tunne asiakasta eikä toimistoja lainkaan. Kilpailun voisi järjestää niin, että sitä tuomaroisivat vain ulkomailta kutsutut ammattilaiset, jotka edustaisivat sekä mainostajia että suunnittelijoita ja samalla eri kulttuureja. Yleisö voisi valita oman suosikkinsa, lehdistö omansa. Tällä kilpailu saisi vähän julkisuutta ja ehkä yllätyksellisyyttäkin. Tekemisen tason nostaminen olisi kaikkien yhteinen etu.

Jos mainosala ei osaa nostaa omaa statustaan, suutarin lapsella ei ole edes sukkia. Alan arvostukselle ja julkiselle kuvalle olisi eduksi, jos sen parhaassa näyteikkunassa olisi muutakin kuin puhelinoperaattoreille tehtyjä väkisin pinnisteltyjä vitsejä tai poikkitaiteellisia omakustannelehtiä. Okei, lottovoitto ja varsinkin se potkupuku oli hyvä, vaikka se onkin niin umpisuomalainen ja läpeensä kierrätetty idea. Se jää mieleen, koska siinä on hyvä kuva ja hyvä teksti. Ei mitään kikkailua. Nessun ‘kirje alttarille’ oli sentään ‘kertakaikkisen riemastuttava’, juuri sellainen joka toimisi missä tahansa.

Poissaolollaan palkituiden joukosta loistavat tyylipuhtaasti tehdyt yritysilmeet. Samoin jäin kaipaamaan enemmän perinteisiä mainosideoita, joista tavallinen ihminen aina innostuu, niitä universaalisti hyväntuulisia ja oivaltavia tarinoita, joita ei tarvitse selittää. On lottovoitto päästä välilllä muualle töihin. Saa hyvän kuvan siitä, mitä muut tekevät ja missä mennään. Seurasin viitisen vuotta sitten silmät suurina mm. Marks&Spencerin, Innocentin ja Minin markkinointia, jota olin tekemässä itsekin. Samanlaisia juttuja ei Suomessa ole tehty vieläkään.