Ylen tyhmä juttu
Meillä on tv, mutta ei lupaa. Sori vaan, Yleisradio. Eipä sitä ehdi paljon katsoa. On jotenkin koomista lukea tutkimuksia siitä, miten monta tuntia ihmiset katsovat televisiota päivässä. Siis päivässä! Jos viikossa ehdin katsoa kaksi tuntia, se vastaa jo 3% kaikesta vapaa-ajasta. Sekin tuntuu paljolta.
Katsottavaa kyllä riittäisi, se ei ole ongelma. Satelliitin kautta näkyy vähän toista sataa kanavaa, en edes tiedä mitä kaikkea siellä on. Suomen tv:tä silmäilen välillä uteliaisuudesta, että tietää mistä ihmiset puhuvat. Sarjojen tai kilpailujen seuraaminen ei ole koskaan kiinnostanut.
Onnettoman vähällä katsomisella satelliittilautanen tuntuu äkkiseltään hukkainvestoinnilta. Ulkomailta hankittu kanavapaketti on kuitenkin niin edullinen, ettei sillä ole mitään väliä. Se on paljon halvempi kuin tv-lupa ja mitä kaikkea sillä saakaan. Jos tekee mieli katsoa pyöräilyä, latinomusiikkia tai vaikka scifi-elokuva, sopiva kanava löytyy varmasti ja ohjelmaa tulee vuorokauden ympäri.
Jos tekee mieli, on juuri se juttu. Valinnanvapaus. Ulkomailla asumisen seuraus on se, että on tottunut suurempaan valikoimaan kaikessa. Kummallista mediamaksua suunnitteleva Yle on juuttunut niin tukevasti menneisyyteen, ettei siellä tajuta ihmisten oikeasti haluavan juuri valita itse. Ei kommunistisissa maissakaan kukaan halunnut lukea valtion virallista ainoaa lehteä. Ylen uutisia katsoessa tulee samanlainen virallisen totuuden ja valtion propagandan maku suuhun. Valinnanvaraa ja vapaata kilpailua on Suomessa muutenkin liian vähän.
70-lukulaiseen ohjelmapolitiikkaan vankasti uskovan änkyrävasemmistolaisen tv-yhtiön yritys verottaa kaikkia kansalaisia muka ‘yhteisen hyvän’ nimissä kertoo instituution täydellisestä vieraantumisesta tämän päivän todellisuudesta ja on loukkaavaa ajattelevia ihmisiä kohtaan. Jonkinlaisen tulosvastuun ja mainosrahoitteisuuden myötä Ylellä voisi vielä olla tulevaisuus. Muuten se kannetaan suurten ikäluokkien mukana hautaan.
Saippuasarjojen toljottajatkin ovat jo alkaneet tajuta, ettei nykyinen pakkosyötetty digiteknologia ole ihan uusinta uutta. Ja sen, että meitä rahastetaan kaikenlaisilla laitteilla ja niiden päivityksillä ihan vain huvin vuoksi. Sen päälle tulee vielä tv-lupa. Internetissä 15 vuotta surffanneelle koko television logiikka tuntuu kömpelöltä ja aikansa eläneeltä. Netissä ohjelmat alkavat silloin kun minä haluan ja uutiset ovat tuoreita.
Ylen olemassaoloa ja rahoitustarvetta perustellaan aina yleissivistävällä päämäärällä. Kyllä tv:llä voi olla myös sivistävä vaikutus. Kahdeksan vuotta sitten Romaniassa asuessani katsoin ahkerasti tv:tä. Siellä oli muuten jo silloin vapaa media ja yli kaksikymmentä kansallista kanavaa. Katsoin kaikkea mahdollista vanhasta mustavalkoisesta laatikostani, jalkapallosta visailuihin – koska oli aikaa, ohjelmat olivat hauskoja ja erilaisia ja koska laiskana opiskelijana ajattelin oppivani kielen helpommin.
Taktiikka toimi. Kolmessa kuukaudessa aloin ymmärtää mitä puhuttiin. Kiitos television. Eikä siihen tarvittu mitään ideologisesti värittyneitä opetusohjelmia, mainoksistakin oppi oikein hyvin.
Katsottavaa kyllä riittäisi, se ei ole ongelma. Satelliitin kautta näkyy vähän toista sataa kanavaa, en edes tiedä mitä kaikkea siellä on. Suomen tv:tä silmäilen välillä uteliaisuudesta, että tietää mistä ihmiset puhuvat. Sarjojen tai kilpailujen seuraaminen ei ole koskaan kiinnostanut.
Onnettoman vähällä katsomisella satelliittilautanen tuntuu äkkiseltään hukkainvestoinnilta. Ulkomailta hankittu kanavapaketti on kuitenkin niin edullinen, ettei sillä ole mitään väliä. Se on paljon halvempi kuin tv-lupa ja mitä kaikkea sillä saakaan. Jos tekee mieli katsoa pyöräilyä, latinomusiikkia tai vaikka scifi-elokuva, sopiva kanava löytyy varmasti ja ohjelmaa tulee vuorokauden ympäri.
Jos tekee mieli, on juuri se juttu. Valinnanvapaus. Ulkomailla asumisen seuraus on se, että on tottunut suurempaan valikoimaan kaikessa. Kummallista mediamaksua suunnitteleva Yle on juuttunut niin tukevasti menneisyyteen, ettei siellä tajuta ihmisten oikeasti haluavan juuri valita itse. Ei kommunistisissa maissakaan kukaan halunnut lukea valtion virallista ainoaa lehteä. Ylen uutisia katsoessa tulee samanlainen virallisen totuuden ja valtion propagandan maku suuhun. Valinnanvaraa ja vapaata kilpailua on Suomessa muutenkin liian vähän.
70-lukulaiseen ohjelmapolitiikkaan vankasti uskovan änkyrävasemmistolaisen tv-yhtiön yritys verottaa kaikkia kansalaisia muka ‘yhteisen hyvän’ nimissä kertoo instituution täydellisestä vieraantumisesta tämän päivän todellisuudesta ja on loukkaavaa ajattelevia ihmisiä kohtaan. Jonkinlaisen tulosvastuun ja mainosrahoitteisuuden myötä Ylellä voisi vielä olla tulevaisuus. Muuten se kannetaan suurten ikäluokkien mukana hautaan.
Saippuasarjojen toljottajatkin ovat jo alkaneet tajuta, ettei nykyinen pakkosyötetty digiteknologia ole ihan uusinta uutta. Ja sen, että meitä rahastetaan kaikenlaisilla laitteilla ja niiden päivityksillä ihan vain huvin vuoksi. Sen päälle tulee vielä tv-lupa. Internetissä 15 vuotta surffanneelle koko television logiikka tuntuu kömpelöltä ja aikansa eläneeltä. Netissä ohjelmat alkavat silloin kun minä haluan ja uutiset ovat tuoreita.
Ylen olemassaoloa ja rahoitustarvetta perustellaan aina yleissivistävällä päämäärällä. Kyllä tv:llä voi olla myös sivistävä vaikutus. Kahdeksan vuotta sitten Romaniassa asuessani katsoin ahkerasti tv:tä. Siellä oli muuten jo silloin vapaa media ja yli kaksikymmentä kansallista kanavaa. Katsoin kaikkea mahdollista vanhasta mustavalkoisesta laatikostani, jalkapallosta visailuihin – koska oli aikaa, ohjelmat olivat hauskoja ja erilaisia ja koska laiskana opiskelijana ajattelin oppivani kielen helpommin.
Taktiikka toimi. Kolmessa kuukaudessa aloin ymmärtää mitä puhuttiin. Kiitos television. Eikä siihen tarvittu mitään ideologisesti värittyneitä opetusohjelmia, mainoksistakin oppi oikein hyvin.
Kommentit
Lähetä kommentti