Aikamatkustajan blogi

Viime matkalla Romaniassa päädyin pitkän junamatkan aikana juttelemaan ystävällisen vanhan herran kanssa. Tämä kovin nuhjuisen näköinen, mutta herttainen vanhus kertoi olevansa 86-vuotias ja menevänsä pääkaupunkiin myymään puusta veistämiään ikoneita. Ja pitävänsä kovasti lapsista. Sitten hän totesi muina miehinä, kaivaessaan virttyneestä kassistaan ikonia näytettäväksi, viettäneensä nuorempana 25 vuotta vankilassa. En ollut ihan varma, olinko kuullut oikein. Ihan niin kuin Mandela . Epäilin, haluaako vanhus muistella sellaista kokemusta. Hän kertoi oikein mielellään.  Elettiin vuotta 1945. Kommunistit olivat ottaneet vallan. Sotilaat tulivat kotiin pidättämään perheen isää, joka oli kuulunut oikeistolaisiin legioonalaisiin. 17-vuotias Silviu hyökkäsi isäänsä puolustaakseen sotilaiden kimppuun ja sattui puhkaisemaan silmän yhdeltä. Niinpä sekä isä että poika lähtivät vankilaan. Isä kituutti hengissä neljä vuotta, poika istui kaikissa mahdollisissa pakkotyölaitoksissa...

Lasten kieli on rikasta. Ainakin kouluikään asti he ovat aktiivisesti kehittäneet omia sanojaan ja ilmaisujaan ja monet niistä ovat juurtuneet perheen arkikieleen. Meillä nuhastutaan , ollaan suuttusia tai surutetaan , ollaan tärkeellisiä , saksataan . Autossa pahaolottaa ja hanhet lentävät nippuna. Tukka on pökkyräinen . Kesällä tulee sattumajälkiä ja mökillä tarvitaan hyttyslyömätintä . Toissapäivä oli ylieilen . Etana on liimakas . Oikein kohteliaasti pyydetään voisisitko .  Meillä on siis kaksikielinen perhe, puhumme suomea ja romaniaa , yhdessä ja erikseen. Olen vasta nyt tullut ajatelleeksi, että iso osa lasten kielenkäytön rikkaudesta juontuukin kenties kaksikielisyydestä. Eri kielellähän ei vain sanota, vaan myös ajatellaan eri tavalla. Osa hassuista ilmaisuista tulee suorista käännöksistä, kuten maalin antaminen. Osa taas monimutkaisemman ajatuskuvion tuloksena. Monia ei pysty jäljittämäänkään. Kaikki ne kuitenkin stimuloivat sekä keksijän että kuulijan mieliku...

Isä jakoi säästeliäästi neuvoja tietäen, että ne menevät kuitenkin huonosti perille. Ehkä siitä oli se hyöty, että muistan ne mitkä sain. “Koeta tulla toimeen kaikkien kanssa.” Olen koettanut, mutta epäonnistunut usein. “Älä liity mihinkään seuraan, joka sulkee oven johonkin toiseen.” Sitäkään en ole onnistunut noudattamaan, mutta ainahan seuroista voi erota. “Älä mieti liikaa.” Oikein hyvä neuvo. Monta hyvää ideaa on jäänyt toteuttamatta turhan jahkailun ja saamattomuuden takia.  Isä oli koko työuransa toimittaja, eikä siihen aikaan tarvinnut käydä koulua tullakseen journalistiksi. Työ ja kollegat neuvoivat. Eikä vapaa-aikaa tunnettu. Kaikki opit ovat olleet epäilemättä oman elämänkokemuksen ja erityisesti työn kautta hankittuja. Isällä oli tapana sanoa ironisesti myös, että “kaikki mikä lukee lehdessä on totta, varsinkin jos sen on itse sinne kirjoittanut" . Eli ajattele itse. Ja tarkista tiedot.  Elämänopit kuulostavatkin itse asiassa aika lailla suoraan jour...

Selkä alkoi kiukutella taas vuoden vaihteessa. Näitä on tullut ja mennyt aina muutaman vuoden välein. Ajattelin jumiutumisen johtuvan työasennosta ja työpaikan vaihdoksesta tai vääränlaisesta liikunnasta. Vaihtelin tuoleja, vääntelin ja kääntelin. Lopulta vihlova kipu äityi niin pahaksi, että kävelin koko ajan vinossa ja oli vaikea ajaa autoa. Olen hoidattanut eriasteisia selkäkipuja milloin osteopaatilla, fysioterapiassa, kuntosalilla, kantamalla rinkkaa, syömällä kipulääkkeitä ja vaihtamalla työtuoleja. Niin ovat tehneet monet muutkin suomalaiset, kuten sunnuntain Hesarin jutussa todettiin.  Menin käymään tutulla hierojalla, joka kuunteli rauhallisesti valitusvirteni loppuun ja ilmoitti kokeilevansa minuun kraniosakraalihoitoa, mihin suostuin, koska kauniille naiselle ei koskaan voi sanoa ei. Sitten makasin hoitopöydällä selälläni erittäin väsyneenä ja erittäin skeptisenä. “Oletko viihtynyt töissä” , hieroja kysyi kuin ohimennen. Tunnin rentoutusterapia oli kummallinen ...

Hyvät kaupungin päättäjät. Löysin sanomalehdestä työpaikkailmoituksenne , koskien avoinna olevaa eläintarhan johtajan vakanssia. Haluaisin kovasti tulla valituksi tähän maassamme ainutlaatuiseen ja siksikin kiehtovaan virkaan. Olen vieraillut Korkeasaaressa lukemattomia kertoja lapsesta asti ja viihtynyt muutenkin eläinten kanssa. Meillä oli kotona kolme koiraa. Olen myös aina pitänyt kovasti saarista, tosin enemmän trooppisista.  Kelpoisuusvaatimuksena edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa ja kokemusta hallinto- ja johtamistehtävissä. Mitään näistä minulla ei valitettavasti oikein ole, mutta nautin uusista haasteista. Korkeakoulututkinnon voin toki hankkia myös työnohessa opiskellen tai sopivasta ulkomaisesta oppilaitoksesta vaikka ostamalla, jos tämä katsotaan virantoimituksen kannalta välttämättömäksi.  Olen puurtanut valtaosan työvuosistani mainostoimistoissa, mikä omalta osaltaan antaa varmasti paljonkin valmiuksia tähän tehtävään ja kompensoi ehkäpä päte...

7-vuotiaalla tyttärelläni oli matkakenkinä mustat varsitennarit. Pari tavallisia kenkiä onnistui kuitenkin aiheuttamaan myrskyn vesilasissa. Kun tennarit ovat kuuminta muotia myös Romaniassa oli isompi serkkutyttö jopa itkenyt omia halpistennareitaan. Kuulemma jo tarhaikäiset katsovat niskalapuista minkä merkkisissä vaatteissa luokkakaverit kulkevat ja hyväksyvät tai pilkkaavat sitten asiantuntemuksella niitä, joilla ei ole “firman vaatteita” . Tyttären tennarit sattuivat olemaan Converset .  Minut tämä muotimaterialismi yllätti kovuudellaan. Kuulin kaikista episodin käänteistä vasta kotimatkalla. Pakkomielle merkkivaatteisiin ei ehkä tule ihan tyhjästä – epäilen lasten vanhemmilla olevan merkittävä osuutensa. Ja yleisesti elintason nousulla. Olin elänyt iloisesti siinä uskossa, että suuri osa romanialaisista kulkee edelleen ihan tyytyväisinä Kiinasta tai Turkista tuodussa torimuodissa. Niissä vaatteissa, joissa lukee Take First Happy Cool tai Elvis Sporting Deluxe kuten...

Ensimmäisen vuoden odotin näkeväni horisontissa vuorten silhuetteja, jossakin usvan takana. Aina kun oli hämärää, kun taivaanrantaan kerääntyi sopivia pilvimuodostelmia, kuvittelin, että he ovat siellä. Kai tunteakseni oloni kotoisaksi tässä harmaassa ja tasaisessa maassa, jossa ihmiset ovat yhtä tasaisia kuin maisemakin. On kulunut seitsemän vuotta siitä, kun muutimme Dublinin vuorten keskeltä takaisin Suomeen.  En tiedä miksi kaikkein eniten kaipaan niitä vuoria. Vuorten lisäksi olen kaivannut sitä, että vieraat ihmiset voivat tulla juttelemaan ilman, että on erityistä asiaa. Olen kaivannut pirullista, irlantilaista huumorintajua, joka vaatii ehdottomasti, ettei kukaan ota itseään liian vakavasti. Kipeää on tehnyt myös irlantilaisen aksentin menetys, jolle en ole voinut mitään. Kerran vuodessa ikävöin irlantilaista verojärjestelmää. En ole muistanut lähettää verottajalle edes joulukorttia.  Viime vuoden aikana Irlantilaisia muutti maasta 250 henkeä päivässä. ...